Tekijä: Rauhanpuolustajat

TEP-tiedote: Lausunto koskien ydinenergialain muuttamista
Monen muun järjestön tavoin Tekniikka elämää palvelemaan ry antoi oman lausuntonsa muutosehdotusta vastaan. Johdantokappaleen viittaus hallituksen esitykseen uudeksi ydinenergialaiksi HE24/2026vp

Kaksi dynastiaa taistelee vallasta Filippiineillä
Kahden dynastian välisessä kamppailussa vallasta ei ole puuttunut draamaa. Huumesodasta syytetty ex-presidentti Rodrigo Duterte on kansainvälisen oikeuden vankina Haagissa, ja

Kolumni: Sopimisen aika
Vaikka kukaan ei sano haluavansa käyttää ydinasetta, niiden pelotteeseen tukeudutaan enemmän kuin vuosikymmeniin. Venäjä nosti äskettäin ydinasekortin esille ilmeisenä reaktiona

Nuoret Pulut: Forum-teatteri tuo esiin valtasuhteita
Toukokuussa 2026 nuorisojärjestöjen työntekijöitä ja opettajia kokoontui Alppien reunustamaan Alpignanon kylään Pohjois-Italiaan opiskelemaan Forum-teatteria. Viikon mittaisella kurssilla tarkasteltiin nuorisotyötä dekolonialistisesta

Kolumni: Demokratian jäävuoren huippu
Jos USA:n marraskuun alussa järjestettävät välivaalit sujuvat ilman mainittavaa häirintää tai vilppiepäilyjä ja kumpikin osapuoli hyväksyy tuloksen, asiaa on juhlittava

Nuoret Pulut: Matkalla globaalikasvattajaksi
Työntekijät saapuvat aamulla vaatetehtaalle töihin jätettyään edellisen työpäivän kesken, koska tehtaan seinään on ilmestynyt suuria halkeamia. Tehtaan johtaja käskee palata

Nuoret Pulut: Utopinen juttu
Toukokuussa Espanjan Benicassimissa järjestettiin Erasmus+-koulutus ”Utopia is not an island”. Koulutuksessa tutustuttiin tunnettuihin utopioihin. Tässä esitellään lyhyesti muutama ja arvioidaan

Rajatapauksia: Kohtaaminen
Kävelin A:n kanssa Töölönlahden pohjoisrantaa ja ostimme jäätelöt kioskilta. Kun tötteröitä tehtiin, taaksemme tuli shortseihin ja pikeepaitaan pukeutunut herrasmies, joka


