Kolumni: Demokratian jäävuoren huippu

Kolumni: Demokratian jäävuoren huippu

Jos USA:n marraskuun alussa järjestettävät välivaalit sujuvat ilman mainittavaa häirintää tai vilppiepäilyjä ja kumpikin osapuoli hyväksyy tuloksen, asiaa on juhlittava demokraattisen järjestelmän osavoittona, oli äänestystulos millainen tahansa.

Yksi järjestelmän peruslähtökohdista on muuttunut epäilyjen ja pelon aiheeksi, niin syvälle demokratian haurastuttamisessa on Donald Trumpin toisen kauden Yhdysvalloissa jo päästy.

Ei ole demokratiaa ilman äänestämistä, mutta demokratian ymmärtäminen pelkiksi vaaleiksi on harhaanjohtavaa. Politiikan henkilöitymistä, yksinkertaistuksia ja mustavalkoista vastakkainasettelua rakastavalle medialle tämä tietysti sopii. Yhteiskunnallisen päätöksenteon muuttaminen joukkueurheiluviihteeksi tekee siitä pinnallista ja tunteisiin vetoavaa. Vastustajalle kostaminen tai sen ärsyttäminen voi olla voitonjuhlan aihe, vaikka samalla olisi äänestänyt omia etujaan vastaan. Tämä median ja somen ruokkima politiikan pelillistyminen on yksi demokratiaa kalvavista ongelmista.

Demokratia on jäävuori ja vaalit sen huippu, veden pinnan yläpuolelle näkyviin nouseva osa, jota kuvitellaan usein kokonaisuudeksi. Valtaosa kannattelevasta rakenteesta kelluu kuitenkin näkymättömissä pinnan alla.

Vaikka Yhdysvaltojen välivaalit olisivat muodollisesti hyväksyttävät, pinnan alla kelluvaa demokratian päärakennetta on jo haurastutettu niin paljon, että entiseen ei todennäköisesti ole paluuta. Vaalipiirien rajoilla kikkailu, sadan vuoden takaisen Saksan natsien puolisotilaallisia SA-joukkoja muistuttava maahanmuuttopoliisin ICE-agenttien toiminta ja täysin avoimeksi muuttunut korruptio ovat osia kokonaisuudesta, jonka ydin on luottamuksen horjuttaminen.

Demokratia on koko ajan liikkeessä oleva prosessi, jonka puutteita on helppo pilkata – ja myös tuottaa esimerkiksi heikentämällä yhteiskunnan toimintaedellytyksiä talouskurin ja säästöjen nimissä. Demokratia on haastava laji, joka vaatii kansalaisilta viitseliäisyyttä ja jonkinasteista asioihin perehtymistä. Tunne siitä, että kaikki eivät ole mukana, myrkyttää tämän tahtotilan. Tasa-arvon kyseenalaistaminen ja heikentäminen on autoritaarisille liikkeille tietä raivaavan uusliberaalin politiikan ydintä niin suuren veden takana kuin meillä Suomessakin.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.

Nyt kun olet täällä...

...meillä on pieni toivomus. Rauhanpuolustajat julkaisee aineistonsa verkossa kaikkien luettavaksi ilmaiseksi. Toimintamme rahoitus perustuu jäsenmaksuihin ja jäsentemme maksamiin tukimaksuihin. Liity sinäkin tukijoukkoihimme! Jäsenmaksun suuruus on 25 €. Maksamalla saat myös Rauhanpuolustaja-lehden kotiisi 4–5 kertaa vuodessa, ja loppuvuodesta postitamme aina seuraavan vuoden Solidaarisuuskalenterin lehden mukana.

Jäseneksi liittyminen onnistuu helposti täällä.