Suomen USA-politiikka ja ydinaseet

Suomen USA-politiikka ja ydinaseet

Yhdysvallat on määritellyt läntisen pallonpuoliskon omaksi etupiirikseen. Tavoite on hallita aluetta sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti niin, että sille ei nouse
Allekirjoita kansalaisaloite: Jotain rajaa asehankintoihin

Allekirjoita kansalaisaloite: Jotain rajaa asehankintoihin

Suomen puolustusmenot kasvavat nyt vauhdilla, jonka vaikutukset näkyvät kaikkialla. Menojen kasvu heijastuu paitsi järjestötoimintaan myös vanhusten hoivaan, terveyspalveluihin, koulutukseen, kasvatukseen,
Suomi ja Palestiina

Suomi ja Palestiina

Sekä Orpon että Marinin hallitusohjelmien mukaan kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen on Suomen ulkopolitiikan kulmakivi. Silti Sanna Marinin hallitus lisäsi
Matkapäiväkirja vie meidät suljetun itärajan taakse

Matkapäiväkirja vie meidät suljetun itärajan taakse

Elokuussa ilmestyvä Anna Jarovajan kirjoittama, Kerttu Matinpuron suomentama ja toimittama ja Lilya Matveevan kuvittama Rajantakaiset – Matkapäiväkirja suljetun itärajan takaa
Askelmerkkejä ydinaseettomalle Suomelle

Askelmerkkejä ydinaseettomalle Suomelle

Maailmassa on tällä hetkellä yli 12 000 ydinasetta, joista yli 2 000 on jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Maailman ydinaseiden määrä riittäisi tuhoamaan ihmiskunnan monisatakertaisesti.
Global Sumud Flotilla ja taistelu oikeuden puolesta – heräämisen anatomiaa

Global Sumud Flotilla ja taistelu oikeuden puolesta – heräämisen anatomiaa

En ollut ajatellut Palestiinaa ennen joulukuuta 2024, jolloin osallistuin antikolonialistiseen työpajaan. Luulin tietäväni peruskuvion: tuodaan etelästä raaka-aineet halvalla, myydään tuotteet
Rajatapauksia: Eipä ihmeitä

Rajatapauksia: Eipä ihmeitä

Tapahtui niin, että kun Pietari Suuri hattunsa polki, niin suutari pieri pottansa halki. Pietari oli silloin laivassa Suomenlahdella noin Lavansaaren
Pääkirjoitus: Kekkonen, Stubb, Stalin ja Netanjahu

Pääkirjoitus: Kekkonen, Stubb, Stalin ja Netanjahu

Ensinnäkin pahoittelut siitä, että lehti ilmestyy vasta nyt elokuussa, vaikka olimme ilmoittaneet sen ilmestyvän jo heinäkuun alkupuolella. Syynä tähän on

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan