Rajatapauksia: Eipä ihmeitä

Rajatapauksia: Eipä ihmeitä

Tapahtui niin, että kun Pietari Suuri hattunsa polki, niin suutari pieri pottansa halki. Pietari oli silloin laivassa Suomenlahdella noin Lavansaaren kohdalla, saaren pohjoispuolella, ei kovinkaan kaukana mantereesta. Suutari taas oli Virolahden Klamilassa kamarissaan asiaa toimittamassa, eli kakalla.

Niihin aikoihin isonvihan jälkeen, ja paljon ennemminkin, Suomenlahden pohjoisrannalla Viipuriin saakka asui etupäässä ruotsinkielisiä ja ruotsalaisiakin parempaa elämää etsimään tulleita talonpoikia ja käsityöläisiä. Heistä on merkkinä muun muassa lukuisat holmiin päättyvät saarten nimet. Joukossa oli joitakin virolaisia, jotka välittivät Virosta viljaa ja Suomen puolelta kalaa etelään. Sivumennen sanoen sen paremmin Suomea kuin Viroa ei silloin ollut olemassa. Tällä kohdin molemmat rannat olivat jo Venäjän keisarikuntaa.

Pietaria myös potutti, kun hänen itse rakentamassaan kalastusalustyyppisessä purressa oli votka päässyt loppumaan. Hän päätti ohjata veneensä lähimpään rantaan, josta nousi savua.

Rantaan nousu osui suojaiseen paikkaan, jossa joki laski merenlahteen ja näkyi olevan kylä. Pietari käski kiinnittää aluksensa tyhjään laituripaikkaan. Se oli pian tehty. Hän nousi maalle ja antoi hattunsa palvelijalleen, joka lähti mukaan katsomaan rantakylää.

Edessä oli taloryhmä. Hän valitsi isoimman talon, astui sisään ja sanoi ruotsiksi: ”God dag!” koska halusi olla kohtelias. Suutari silmäili tulijaa, joka ei oikein mahtunut tupaan seisomaan. Hän ajatteli välittömästi, että tuolle miehelle hän tekee lapikkaat, koska isolle miehelle tehdään isot ja kalliit popot. ”Sitä samaa sinne!” suutari vastasi.

”Pietari”, sanoi iso mies. ”Iisakki”, vastasi suutari. Pietari kysyi, onko kylällä hattumaakaria ja viinanpolttajaa. ”Minulta meni hattu littaan, kun astuin vahingossa sen päälle. Se pitäisi uudistaa.” Iisakki vastasi, että sellainen on edessäsi. ”Minä olen suutari, ja ensimmäisen hatun tein jo tämän mittaisena”, hän näytti peukalollaan. ”Ja täällä komerossa on minun polttamani viinat nassakoissa, koko joukko.”

Pietari pyysi viinasta maistiaiset. Iisakki kaatoi tilkan lasiin, mutta Pietari huudahti: ”Anna tuolla koussikalla, eihän tippa riitä.” Iisakki katsoi ja odotti. ”Tässä pyöri vuositolkulla teikäläisiä. Tekivät pahojaan täällä ja tuolla lännessä, joka jäi Ruotsin puolelle. Sinäkö ne tänne määräsit?” sanoi Iisakki. ”Tämä on hyvää, ihan venäläisen votkan veroista. Minä ne käskin tänne sanomaan, että venäläisiä ei tulla opettamaan. Oliko tältä kylältä miehiä Pultavalla?” Pietari kysyi.

”Minä ajattelin ottaa sinun votkat laivaan, mutta jotenkin pidän sinusta kiukkuinesi. Otan ja maksan. Nyt katsotaan minun hattuani,” sanoi Pietari, ”tässä se on.” Iisakki otti ja katsoi. Hattu oli ehjä, joten hän oikaisi sen lyömällä nyrkillä hatun sisältä littaan menneen kuvun ulos. ”Se on valmis”, hän sanoi.

”Minä pidän sinusta”, sanoi Pietari, ”ja sinun viinastasi. Siitähän tulee oikea Pietarin kalansaalis, kun ostan kaikki mukaani. Onko sinulla akkaa?” Iisakki kertoi, että hänellä oli vaimo ja kaksi lasta, jotka kaikki ovat kuolleet. ”Tauti vei.” ”Kuule, jos minä vien sinut mukanani Pietariin, tai siis kutsun sinut sinne viinanpolttimoon mestariksi. Voisit luoda uuden standardin, oikein ruski standardin”, Pietari sanoi.

Iisakki otti lattialta pottansa ja näytti sitä Pietarille. ”Katsohan tätä. Tämä meni juuri täysistunnossa halki. Korjasin sen, ja nyt et löydä halkeamaa mistään.” Pietari päivitteli: ”Taivaan vallat! Potta ja lasi ne ovat minunkin tärkeimmät kapineet. Kuule, meillä on talo posliininsiruja täynnä. Voit koota niistä itse suunnittelemiasi uusia tarvekaluja vaikka minkälaisia. Hommaan sitten Hollannista savimaakareita tekemään uusia kuppeja ja purnukoita sinun mallisi mukaan.”

”Saattaahan tuota ajatella. Pietarin kaupungista tulisi sitten minulle niin kuin Iisakin kirkko, elämän uusi keskus”, sanoi Iisakki. ”Siellä oli ennen kaupungin rakentamista suomalaisia ja inkeriläisiä saarien nimiä myöten. Löydät sieltä uuden akan, ja aina olet tervetullut talooni kestivieraaksi. Viinanpolttimo tehdään taloni viereen”, Pietari sanoi.

Viinat lastattiin Pietarin purteen, joka lähti soutaen rannasta ja nosti purjeet heti merelle päästyä. Iisakki kysyi merellä: ”Joko jätätte Suomen rauhaan?”
Minun puolestani kyllä. Minä olen tehnyt niin paljon pahaa, etten unta saa, votka helpottaa. Ruotsista en tiedä josko jatkavat härnäämistä. Keitä sitten jälkeeni tulee, en vastaa heidän tekemisistään. Kyllä täällä kahjoja riittää joka lähtöön. Jos meillä on Pultavasta vankina sinun kyläsi miehiä, niin käsken vapauttamaan.” Näin Iisakista tuli ensimmäinen tsaarin ja Pietarin suomalainen, ja Klamilan kylään palasi Venäjältä kaksi miestä.

Nyt kun olet täällä...

...meillä on pieni toivomus. Rauhanpuolustajat julkaisee aineistonsa verkossa kaikkien luettavaksi ilmaiseksi. Toimintamme rahoitus perustuu jäsenmaksuihin ja jäsentemme maksamiin tukimaksuihin. Liity sinäkin tukijoukkoihimme! Jäsenmaksun suuruus on 25 €. Maksamalla saat myös Rauhanpuolustaja-lehden kotiisi 4–5 kertaa vuodessa, ja loppuvuodesta postitamme aina seuraavan vuoden Solidaarisuuskalenterin lehden mukana.

Jäseneksi liittyminen onnistuu helposti täällä.