Länsi-Sahara
Länsi-Sahara on noin puolen miljoonan asukkaan alue Afrikan luoteisosassa ja maailman viimeinen siirtomaa. Se on vuodesta 1963 kuulunut YK:n listaan alueista, joissa siirtomaavalta on purettava sen alkuperäisväestön tahdon mukaisesti. Aikaisemmin alue tunnettiin Espanjan Saharana, vuodesta 1975 aluetta on miehittänyt Marokko.
YK ryhtyi vuonna 1991 järjestämään Länsi-Saharan tulevaisuudesta kansanäänestystä, jossa vaihtoehtoina olisivat täysi itsenäisyys tai liittyminen Marokkoon. Kansanäänestys on edelleen järjestämättä, sillä Marokko on toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta YK:n päätöslauselmia ja sopimuksia. Marokko ei hellitä otettaan Länsi-Saharasta, vaan se jatkaa siirtomaavallan perintöä miehittämillään alueilla.
YK ryhtyi vuonna 1991 järjestämään Länsi-Saharan tulevaisuudesta kansanäänestystä, jossa vaihtoehtoina olisivat täysi itsenäisyys tai liittyminen Marokkoon. Kansanäänestys on edelleen järjestämättä, sillä Marokko on toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta YK:n päätöslauselmia ja sopimuksia. Marokko ei hellitä otettaan Länsi-Saharasta, vaan se jatkaa siirtomaavallan perintöä miehittämillään alueilla.

Länsisaharalainen Emma Lehbib ja pakolaisen identiteetti
Länsisaharalainen Emma Lehbib on kasvanut Saksassa ja opiskelee Hollannissa. Hän tekee työtä sen eteen, että sahrawit vielä jonain päivänä saisivat ...

Eurooppalainen kansalaisaloite avattu kaupankäynnin kieltämiseksi miehitettyjen alueiden kanssa
Eurooppalainen kansalaisaloite kerää nimiä kaupankäynnin kieltämiseksi miehitettyjen alueiden kanssa. Sillä voisi olla seurauksia muun muassa Israelin, Marokon ja Venäjän miehityspolitiikalle ...

Marokko kaunistelee Länsi-Saharan miehitystä satsaamalla uusiutuvaan energiaan alueella
Marokko suunnittelee tuottavansa vuoteen 2030 mennessä lähes puolet tuulivoimastaan laittomasti miehitetyssä Länsi-Saharassa. Marokko kehuu edistyksellistä energiasiirtymää, vaikka se perustuu kansainvälisen ...

Tuomioistuin mitätöi EU-sopimukset miehitetyssä Länsi-Saharassa
EU:n tuomioistuin vahvisti jälleen kerran, että EU:n Marokon kanssa tekemät kauppa- ja kalastussopimukset eivät voi koskea miehitettyä Länsi-Saharaa. Tuomioistuimen keskiviikkona ...

Voitto oikeusjutussa EU-komissiota vastaan valmistaa tietä kaupankäynnin lopettamiseksi laittomien siirtokuntien kanssa
Syyskuun 8. päivänä 2021 Euroopan komissio rekisteröi eurooppalaisen kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan kaupankäynnin lopettamista miehitettyjen alueiden, kuten Palestiinan ja Länsi-Saharan, laittomien ...

Länsi-Sahara: toinen sota
Länsi-Saharan alue on ollut tapahtumien keskipisteessä vuoden 2020 lopusta lähtien. Tulitaukosopimus, jonka konfliktin kaksi osapuolta, vapautusliike Polisario ja Marokko, allekirjoittivat ...

Pysyvän ja väliaikaisen maailman välissä – Länsi-Saharaa edustaa Suomessa Baida Embarec Rahal
Länsi-Saharan vapautusliikkeellä Polisariolla on jo vuosien ajan ollut edustaja Suomessa. Baida Embarec Rahal muutti Suomeen kesällä. Hän toivoo suomalaisten tukevan ...

Suomen ulkoministeriö toimii siirtokuntatuotteiden merkitsemiseksi
Ulkoministeriö kertoo toteuttavansa Euroopan unionin päätöstä merkitä Israelin siirtokunnista tulevat tuotteet. Ministeriö kertoi asiasta 25.6.2020 vastauksessaan Arabikansojen ystävyysseuran, ICAHD Finlandin ...