Pääkirjoitus: Ensi askeleet Natossa

Pääkirjoitus: Ensi askeleet Natossa

Kuinka alkoi Suomen Nato-taival poliitikkojen ja tiedotusvälineiden osalta? Rauhanliikkeen näkökulmasta huonosti tai vielä huonommin. Ensi askeleet Nato-jäsenyyden tiellä otettiin Turkin
Kolumni: Solidaarisuutta Nato-kavereille?

Kolumni: Solidaarisuutta Nato-kavereille?

Naton sotilastukikohta Kauhavalle, Turkuun vai Tampereelle? Siinäpä pulma, kun kaupunginjohtajat ja poliitikot kilpailevat siitä, kuka saa tukikohdan ja sen tuomat
Chileläispakolaisten saapumisesta Suomeen 50 vuotta 

Chileläispakolaisten saapumisesta Suomeen 50 vuotta 

Chilen vallankaappaus viisikymmentä vuotta sitten synnytti Suomeen ennennäkemättömän solidaarisuusliikkeen. Ensi syksynä muistellaan puolen vuosisadan takaisia tapahtumia ja niiden synnyttämää solidaarisuustoimintaa.
Hyvinvointia, ei aseita 

Hyvinvointia, ei aseita 

Julkisen sektorin velka euromääräisesti ja suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) on kasvanut ja valtion talous on alijäämäinen. Valtiovarainministeriö (VM) esitti joulukuussa 2022
Rauhanpuolustajat: Nato-Suomi tarvitsee vahvan rauhanliikkeen

Rauhanpuolustajat: Nato-Suomi tarvitsee vahvan rauhanliikkeen

Suomen turvallisuuspolitiikka otti äkkikäänteen kohti Nato-jäsenyyttä Venäjän hyökättyä brutaalisti Ukrainaan. Turvallisuuspolitiikan keikaus tapahtui varsin yksipuolisessa mediaympäristössä ilman, että muuttunutta turvallisuuspoliittista
Suomen ei pidä tukea Turkin sortopolitiikkaa

Suomen ei pidä tukea Turkin sortopolitiikkaa

Rauhanpuolustajien johtokunnan jäsen Rojin Birzoi piti puheen Kurdistan solidaarisuus -verkoston järjestämässä Ei taivuta Turkille -mielenosoituksessa Helsingissä 25.3.2023. "Turkin valtio pitää
Mielipide: Natotettu Suomi – vai suomalainen Nato?

Mielipide: Natotettu Suomi – vai suomalainen Nato?

Eräs kollegani totesi viime vuonna, ettei pidä natottua, vaikka natotetaan. Toisin kuitenkin kävi, mutta kenties jotakin voidaan vielä tehdä. Suomalaisille
Niinistön puheista huolimatta Turkin nöyristely jatkuu

Niinistön puheista huolimatta Turkin nöyristely jatkuu

Äskettäisessä televisiohaastattelussa presidentti Sauli Niinistö kertoi pysytelleensä etäällä Nato-keskustelusta, jottei syntyisi kuvaa, että Suomi olisi ”anelemassa” jäsenyyttä. Lausunnon uskottavuus on

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan