Apartheidin arvioimista

Apartheidin arvioimista

Israelin järjestelmä perustuu yhden etnisen ryhmän ylivaltaan, mutta sitä on katsottu apartheidin näkökulmasta vasta hiljattain. Ensimmäinen tutkimus ilmestyi Etelä-Afrikassa. Valtion
Asetuonti Israelista on ongelma

Asetuonti Israelista on ongelma

Puolustusvoimat on hankkimassa uutta ilmatorjunnan ohjusjärjestelmää. Tarjouspyyntö on lähetetty viidelle valmistajalle, joista kaksi – IAI ja Rafael Advanced Defence Systems
Suomen ohjustoimittajissa ihmisoikeusrikoksista epäiltyjä

Suomen ohjustoimittajissa ihmisoikeusrikoksista epäiltyjä

Puolustusvoimien uusien korkeatorjunnan ilmatorjuntaohjusten mahdollisten toimittajien joukossa on kaksi israelilaista asevalmistajaa, joita on syytetty osallisuudesta Israelin miehitykseen kytkeytyviin ihmisoikeusrikoksiin. Asevalmistajat
Palestiina: Kirkko otti ison askeleen, hallitus polkee paikallaan

Palestiina: Kirkko otti ison askeleen, hallitus polkee paikallaan

Kesäkuussa Suomen evankelisluterilainen kirkko otti ison askeleen. Kirkko sanoi Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispalle osoitetussa avoimessa kirjeessä, että se ei
Suomen ulkoministeriö toimii siirtokunta­tuotteiden merkitsemiseksi

Suomen ulkoministeriö toimii siirtokunta­tuotteiden merkitsemiseksi

Ulkoministeriö kertoo toteuttavansa Euroopan unionin päätöstä merkitä Israelin siirtokunnista tulevat tuotteet. Ministeriö kertoi asiasta 25.6.2020 vastauksessaan Arabikansojen ystävyysseuran, ICAHD Finlandin
Kansan vaientaminen Israelin vientituotteena

Kansan vaientaminen Israelin vientituotteena

Kulttuuriantropologian tohtori ja politiikan tutkija Jeff Halper on seurannut Israel–Palestiina-konfliktia ja aktiivisesti vastustanut Israelin miehityspolitiikkaa vuosikymmenien ajan. Hän on pohtinut
Beit Ummar ja ikuisen miehityksen salaisuus

Beit Ummar ja ikuisen miehityksen salaisuus

Beit Ummarin palestiinalaiskylän tapahtumat ovat esimerkki siitä, minkälaista on arkinen elämä suuressa osassa Israelin miehittämää Länsirantaa. Israelin pyrkimys liittää kylää
Suomalaisnaiset Palestiinassa

Suomalaisnaiset Palestiinassa

  Outi Hänninen on teologi ja seurakunnan tiedotussihteeri ja Kirsti Honkasalo eläkkeellä oleva toimittaja. He tutustuivat toisiinsa Suomen Lähetysseuran matkalla Palestiinan maratonille kolme

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan