Sirkku Pallasmaa on osa pitkää rauhanketjua

Sirkku Pallasmaan työ Rauhanpuolustajissa osui aikaan, jolloin järjestön kultaiset vuodet päättyivät lamaan ja Helsingin-toimisto muutti Bulevardilta kaksioon Kallioon. Ihanat ihmiset ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat jääneet Pallasmaan mieleen antoisista rauhantyön vuosista.

Kun Sirkku Pallasmaa tuli töihin Rauhanpuolustajiin 1980-luvun alussa, hän oli jo saanut tuntumaa rauhanasiaan osallistumalla muun muassa rauhanmarsseille. Taloushallinnon ammattilaisen toimenkuvaan kuuluivat erityisesti Rauhanpuolustajien alaisen Rauhanrahaston solidaarisuuskeräykset. Rauhanrahasto vastasi eri kohteisiin kerättävien varojen tilityksistä ja koordinoinnista. Avustuskohteet valittiin yhteistyössä eri solidaarisuusjärjestöjen kanssa, jotka vastasivat avun toimittamisesta perille.

”Olin yhteistyössä monenlaisten solidaarisuusjärjestöjen kuten Vietnam-seuran, Suomi–Chile-seuran, Afrikka-komitean, Nicaragua-seuran ja Arabikansojen ystävyysseuran kanssa. Rauhanrahasto haki keräysluvan. Sen alla nämä eri järjestöt sitten suorittivat varainkeruuta.”

Rahaa kerättiin monin keinoin. Sirkku Pallasmaa työskenteli pääasiassa Bulevardin toimistosta käsin, mutta suurten keräysten yhteydessä hän kuten monet muutkin rauhanaktiivit jalkautui kaupungille.

”Saimme rahankeräysluvan aina vuosittain. Sitten rahaa kerättiin lippailla, joita jaettiin eri tilaisuuksiin. Rahaa oli mahdollista lahjoittaa myös suoraan pankkitilille. Meillä oli lisäksi paljon vaate- ja tavarankeräystä.”

”Turun Ruissalossa oli valtava rauhantapahtuma, joka liittyi Lastaa laiva -kampanjaan. Keräsimme rahaa useisiin solidaarisuuskohteisiin, mukana olivat kaikki rauhanjärjestöt. Keräsimme toistakymmentä kontillista vaatteita ja tavaraa. Se oli ihan valtava urakka. Satamassa oli iso halli, jossa lajittelimme kontteihin kerättyä tavaraa. Valtaosa rauhanaktiiveista teki työtä talkoilla eivätkä saaneet palkkaa. Itse olin palkkahommissa, mutta talkoilin iltaisin ja viikonloppuisin. Solidaarisuusjärjestöt olivat yhteydessä itse kohteisiin. 1980-luvun alku oli erittäin aktiivista aikaa ja ihmiset olivat sydämestään mukana toiminnassa.”

Hyvä asenne

Sirkku Pallasmaa oli töissä Rauhanpuolustajissa 1990-luvun alkuun asti. Hänelle Rauhanpuolustajat oli enemmän kuin pelkkä työpaikka. Pallasmaa kiittelee työnsä monipuolisuutta.

”Olin kokopäivätöissä yhdeksästä viiteen Bulevardin toimistolla. Pääasiallisiin hommiini kuului keräystilien seuranta ja tilien kirjanpito, minkä lisäksi osallistuin usein talkoiden ja keräysten järjestämiseen. Erilaisia töitä riitti.”

Jotain olennaista 1980-luvun hengestä kertoo se, että ihmisten motivaatio oli hyvä ja mukaan toimintaan pyrittiin innostamaan mahdollisimman paljon ihmisiä.

”Koko elämäni pyöri Rauhanpuolustajien ympärillä. Minulla on kaksi lasta. He olivat aina mukana talkoissa. Maalasimme muun muassa banderolleja mielenosoituksiin kotimme isossa olohuoneessa. Kun Rauhanpuolustajat järjestivät juhlia, mieheni auttoi autollaan kuljetuksissa. Talkoolaisille järjestettiin suuret joulujuhlat ja monia muita tilaisuuksia. Niihin laitettiin aina ruuat. Olin ruuanlaitossa mukana toisten pululaisten kanssa.”

Pallasmaa kertoo, että rauhanasia oli hänen hyvin tärkeä myös henkilökohtaisesti. Asenne kuvastaa menneiden vuosikymmenien ajan henkeä. Vaikka elettiin kankeaa ja harmaatakin YYA-Suomen aikaa, heikompaa ei jätetty ja yhteishenki oli vahvaa.

”Mukana oli paljon samanmielistä porukkaa ja toimiminen tuntui oikealta. Olen sydämestäni sitä mieltä, että rauhanaate oli tärkeä, samoin keräyskampanjat ja ihmisten auttaminen. Ihanat työkaverini merkitsivät minulle paljon ja myös talkoolaisporukka oli aivan mahtavaa. Koko meininki tuntui hyvältä ja koimme, että saimme jotain aikaan.”

Kansan Arkisto

Katkennut rauhanketju

Rauhanasia ei tuntunut väkinäiseltä tuputtamiselta, vaan se innosti mukaan seuraavia sukupolvia. Tästä osoituksena on Pallasmaan hauska kertomus 1980-luvun alusta, jolloin hänen lapsensa olivat noin kymmenvuotiaita. ”Kun tyttäreni ja poikani olivat pieniä, he kysyivät saisivatko järjestää kotona kutsut. He eivät kertoneet tarkemmin millaisista kutsuista oli kyse. Minä leivoin ja autoin heitä. Näin kun he kirjoittivat kutsulappuja pihan lapsille. Lapuissa luki: ’Järjestämme kutsut Nicaraguan orpolasten hyväksi’. Pulla maksoi parikymmentä penniä. Muistan kiikuttaneeni saadut rahat pankkiin solidaarisuustilille. Viitteessä luki: ’Pallasmaan lastenjuhlat’. Se oli aika kivaa.”

Myös 1980-luvun rauhanmarssit ovat jäänet Pallasmaan mieleen lämpiminä muistoina. ”Vuonna 1982 marssille osallistui aivan jättimäärä porukkaa. Pidimme kahvikojua ja myimme marssijoille solidaarisuuskohteestamme Nicaraguasta tuotua kahvia.”

Sirkku Pallasmaan aviomies oli elokuvan monitoimilahjakkuus Matti ”Rekku” Kuortti (1948−2010). Hänet muistetaan niin Kiljusen herrasväki -elokuvien ohjaajana kuin Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osaston äänisuunnittelun professorina. Myös Matti Kuortti osallistui rauhanliikkeen tapahtumiin. Sirkku Pallasmaa kertoo vuonna 1984 järjestetystä Rauhanketju-tempauksesta, johon liittyi elokuvamaista tahatonta komiikkaa. ”Rauhanketju oli ihana tapahtuma. Olin siinäkin töissä. Ideana oli kulkea käsi kädessä rauhan puolesta. Mieheni kertoi kävelleensä rauhanketjussa. Hän piti toisen miehen kädestä kiinni ja toisella puolella oli joku muu. Liikenne oli kuitenkin irrottanut toisen käden ja katkaissut ketjun. Ruotsalaisen teatterin kulmilla Rekku huomasi kävelleensä käsi kädessä pitkän matkaa tuntemattoman miehen kanssa. Muu rauhanketju oli jäänyt jonnekin seisomaan.”

Bulevardilta Kallion kaksioon

Kun tultiin 1990-luvun alkuun, olivat Rauhanpuolustajien kultaiset vuodet auttamatta takana päin. Neuvostoliiton rakoillessa liitoksistaan, laman iskiessä päälle ja valtion leikatessa rauhanjärjestöjen tukia järjestö horjui konkurssiin partaalla. Myös Pallasmaa sai tuntea tämän nahoissaan.

”Se oli tosi masentavaa. Pian aloin huomata, että yksi toisensa jälkeen Bulevardin toimiston työntekijöistä sai lähteä. Lopulta toimisto muutti Hämeentielle pieneen kaksioon. Silloin Teemu Matinpuro tuli toiminnanjohtajaksi. Hän pyöritti toimintaa ainoana vakituisena työntekijänä. Olin itse tuolloin auttamassa vielä jossain pienessä asiassa. Sitten omatkin työni hiipuivat, ja lopulta olin kotvan aikaa työttömänäkin. Sitten pääsi töihin Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan (nykyisin Fingo) talousosastolle, josta jäin eläkkeelle viisi vuotta sitten.”

Vaikka 1990-luvun alku oli Rauhanpuolustajille raskasta aikaa, pitää Sirkku Pallasmaa rauhanliikettä yhä merkittävänä. Hän on edelleen ylpeä Rauhapuolustajien jäsen.

”Olen maksanut ilolla Rauhanpuolustajien jäsenmaksun. Rauhanaate on mielestäni edelleen tosi, tosi tärkeä. Seuraan toimintaa turhan vähän, mutta symppaan Puluja ihan kauheasti ja haluaisin olla enemmän mukana.”

Pulu-vuosien parasta antia Pallasmaalle ovat ihmiset. Bulevardin toimiston entiset työntekijät ovat suunnitelleet tapaamista, mutta korona on toistaiseksi mutkistanut suunnitelmia.

”Sain Rauhanpuolustajista tietynlaisen elämänkatsomuksen ja hirveän paljon ihania työkavereita. Tietty solidaarisuus on jäänyt omaankin elämääni. Kun tulin Puluihin töihin, puhelinvaihdetta hoiti Silja Haataja. Ulla Hautojärvi oli Rauhanpuolustajien toimiston yleisihminen ja Taija Kaivola toimii taloudenhoitajana. Paula From taas oli jäsensihteeri ja hänen työtään jatkoi Heli Heino. Toimiston väki oli melko naisvaltaista. Sitten mukana olivat tietysti muun muassa Cay Sevón, Markku Kangaspuro, Toivo Koivisto, Börje Mattson ja Mikko Lohikoski. Aina kun tapaan jonkin vanhoista työtovereista, minulle tulee lämmin tunne. Heille on paikka sydämessäni.”

Teksti: Timo Kalevi Forss
Kuva: Teemu Matinpuro