Hanna Yli-Tepsa eli räppäri Rauhatäti on viime vuosina räpännyt vähemmän ja opettanut sen sijaan varsinkin nuorille räp-lyriikan tekemistä ja runoutta sanataidetyöpajoissa. Heinäkuussa sanataidetyö vei vahvasti maailmanparantajahenkisen Yli-Tepsan Kaukasiaan asti.

Hanna Yli-Tepsa on räppäri, lauluntekijä, tanssin- ja sanataiteen opettaja, rauhan- ja luonnonpuolustaja, ihmisoikeusaktivisti ja äiti.

”Synnyin Sodankylässä ja asuin sen pohjoispuolella Sattasen kylän liepeillä vanhempieni ja itseäni kaksi vuotta nuoremman pikkuveljeni kanssa. Vanhemmat olivat mukana solidaarisuusliikkeessä. Kotona kuunneltiin työväenlauluja ja osallistuimme rauhanmarsseille. Meillä kävi jopa Chilen pakolaisia kylässä. Molemmat vanhempani olivat opiskelleet Jyväskylässä opettajiksi, ja he olivat siellä mukana rauhanliikkeessä ja tutustuivat chileläisiin.”
Yli-Tepsoille olivat kaikki tervetulleita ja vieraita kävi paljon. Tutuille ja tuntemattomillekin saatettiin helposti antaa majapaikka.

Hanna Yli-Tepsalle vanhempien maailmanparannushenkisyys ei aiheuttanut kapinavaihetta, vaan hän solahti samaan rakentavaan hyvän tekemiseen aikuisena. Heikomman puolta pidetään, on se sitten ihminen tai luonto. Pohjoisessa huolta aiheuttivat Kemijoki Oy:n suunnitelmat padoista ja tekoaltaista, joiden alle ihmisten kodit ja maat jäisivät.

”Kotitalomme pihassa virtasi joki, ja nykyään pihallamme on tekoallas. Kävimme aina ystäväni kanssa Vuotos- ja Iijoki-souduissa.”

Vuotossoutu on Vapaa Vuotos -liikkeen luoma tapahtuma. Päivät soudetaan Kemijokea alas ja iltaisin majoitutaan teltoissa tai kouluilla.

Yli-Tepsa oli 14-vuotiaana Vuotossoudussa ystävänsä Sara Nordbergin kanssa. Paikalle tuli nuoria kansanedustajia, Satu Hassi, Heidi Hautala, Pekka Haavisto ja Osmo Soininvaara.

”Pekka alkoi jutella kanssani, hän on aina ollut kiinnostunut kuulemaan nuorten ääntä. Aloitimme pari vuotta kestäneen kirjeenvaihdon. Minä kirjoitin käsin ja sain Pekalta koneella kirjoitetun kirjeen takaisin. Kun olin yhdeksännellä luokalla, Pekka kutsui minut jouluna luokseen Helsinkiin Munkkivuoreen isoäitinsä asuntoon, joka oli täynnä kirjoja. Vierailin Pekan luona myöhemminkin Sodankylästä. Siitä lähtien ollaan oltu tosi hyvät ystävät.”

Rauhatäti räppää ja vähän rehaakin

Yli-Tepsa on pienestä asti soittanut pianoa ja laulanut. 90-luvulla hän teki veljensä kanssa omaa musiikkia. Heitä kiinnostivat underground-folk ja maailmanmusiikkibändit. Kirjoittaminen on aina ollut Hannalle sydämen asia, ja hän on pitänyt lyriikkojen kirjoittamista tärkeänä. Sitten kolahti räppi.
”Innostuin hirveästi räpin rytmiikasta ja siitä, miten sitä pystyy räpissä toteuttamaan kiinnostavalla tavalla.”

Yli-Tepsan räppärinimi on Rauhatäti. Hannan oikea Rauha-täti on lahjakas sanataituri, jota Hanna halusi kunnioittaa taiteilijanimivalinnallaan.

Rauhatäti räppää Lapin murteella ja on julkaissut kaksi albumia. Esikoinen Labyrintti ilmestyi 2014 ja Palasia 2019. Noina aikoina keikkoja kertyi paljon. Rauhatäti on esiintynyt myös Rauhanpuolustajien Pax-festivaalilla.

Viime aikoina Yli-Tepsa ei ole tehnyt juuri lainkaan uusia räp-biisejä. Mutta vuoden 2022 lopulla hänelle tuli sisäinen pakko kirjoittaa ”Qatar”. Se on ”Kuului laulu enkelten (Gloria)” -joululaulua mukaansa nappaava, kantaaottava elektro-punkbiisi, joka kommentoi kovin sanoin miesten jalkapallon MM-kisoja 2022. Qatar tunnetusti käytti kisoja lobbaamaan turismia maahan, jossa ihmisoikeuksia on rajusti rajoitettu, homoseksuaalisuus on kielletty ja naiset elävät miesten varjossa ja lieassa. Kisapaikat ja -stadionit rakennettiin ulkomaisella työvoimalla, jonka olot lähenivät orjuutta. Qatarin surkeissa työoloissa kuoli ainakin 6500 siirtotyöläistä.

Jalkapallon MM-kisoja yleensä innolla seuraava Yli-Tepsa kiihtyy:
”Olin aivan raivona siitä! Kaikki eriarvoisuus maailmassa saa mut kiehumaan. Oli talvi, ja kävelin täällä Roihuvuoressa. Se joululaulu alkoi soimaan päässä, ja sitten alkoi tulla sanoja mieleen ja ajattelin että jees, tämähän on just se.”

”tervetuloo qatariin
toivottaa nyt emiiri
polvistukaa eessä sen
telttapaikan verisen”

”Nyt olen keskittynyt vähän muunlaiseen musiikkiin. Me lämmiteltiin veljeni ja yhden kitaristin ja rumpalin kanssa meidän vanha bändi Luiro, joka soittaa progressiivista folk-musiikkia. Ensimmäinen keikkamme oli Norpas-festivaalilla nyt elokuun alussa. Luiron musiikki on aika runollista ja syvällistäkin, mutta myös haastavaa, koska se on progea. Mutta se on ehkä alkulähteeni oman musiikin teossa. Nyt meidän pitäisi saada itsemme äänittämään ja viemään tätä musaa eteenpäin.”

Tanssia, runoa ja pedagogiikkaa

16-vuotiaana Hanna muutti Tampereelle ilmaisutaidon lukioon, minkä jälkeen seurasivat tanssinopettajan opinnot Turun Taideakatemiassa ja muutto työn perässä Helsinkiin. Työvuosia Helsingin tanssiopistossa on kertynyt 23.

”Sieltä tulee pedagoginen osaamiseni ja pedagoginen tausta. Olen niin kauan opettanut lapsia ja nuoria, että mielestäni siinä työn ohella olen kehittynyt pedagogina kaikkein eniten. Oli helppo sen jälkeen siirtää se sanataiteen ja räpin puolelle. Kun aloin tehdä räppiä, tuli heti ajatus, että haluan opettaa tätä.”

”Halusin alkaa pitää räppityöpajaa tyttöoletetuille, koska heitä on niin vähän räpin kentällä. Ensimmäiset räppityöpajani pidin Helsingin tyttöjen talolla.”

Sanataidetyöpajoja Yli-Tepsa on sittemmin vetänyt esimerkiksi nuorisokodissa asuville nuorille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille ja yläkoululaisille. Ongelmien kanssa painivat voivat runoja ja räp-lyriikkaa kirjoittamalla siirtää mieltä ja sydäntä hiertävät asiat tekstiin.

”Olen tehnyt Lasten ja nuorten säätiölle kuutisen vuotta kestävän kehityksen Sanoita parempi maailma -hanketta. Siinä Agenda 2030 -tavoitteita tehdään tutuksi räppityöpajojen avulla nuorille ja erityisesti kahdeksasluokkalaisille, mutta myös kehitysvammaisille ja ammattikoululaisille. Nuoret ovat tehneet musavideoita, ja räp-biisejä oikeissa studioissa. Hanke on toteutettu ammattimaisesti. Se on ollut samalla rauhankasvatusta, koska agendan kattotavoitteita ovat rauha maailmassa, tasa-arvo, äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja niin edelleen, ja kaikki nuo linkittyvät rauhan ajatukseen.”

Yli-Tepsa säteilee, kun hän kertoo sanataidetyöpajoista ja niissä koetuista kohtaamisista ja saaduista tuloksista.

”Saman säätiön puitteissa olen tehnyt myös vihapuhetta käsitteleviä työpajoja. Nuorten kanssa tehty työ on ollut mielettömän antoisaa ja sen tulokset upeita. Minulla on tosi paljon kokemusta siitä, miten vaikka joku lukossa oleva lastensuojelun nuori, joka ei puhu mitään kenellekään, tuo yhtäkkiä minulle runon, jonka on kirjoittanut ja jossa hän puhuu kaiken auki. Kun olen kysynyt, saako tämän näyttää sinun ohjaajalle, niin lupa yleensä heltiää. Nuorille ja heikoilla oleville on erityisen tärkeää, että he kokevat jonkun kuuntelevan heitä ja olevan kiinnostuneita heistä.”
Yli-Tepsalla on alkamassa projekti syrjäytyneiden asumisyksikön kanssa.

”Tällaiset erityisryhmät ovat erityisen lähellä sydäntäni. Mielestäni esimerkiksi sosiaalityöhön pitäisi pistää rahaa taidemetodien käyttämiseksi. Niiden teho on aivan uskomatonta. En puhu vain sanataiteista, mutta vaikkapa kuvataiteesta ja valokuvatyöpajoista. Olen ollut myös vankilassa pitämässä sanataidepajoja, jotka ovat olleet vangeille tosi voimaannuttavia.”

Vihanpurkua Armeniassa

”Sitten minulla kävi aivan käsittämättömän hyvä tuuri”, Yli-Tepsa hehkuttaa. ”Armenialainen Marina Danoyan on seurannut minua ja toimintaani. Hän on töissä CMI:ssä eli presidentti Martti Ahtisaaren perustamassa rauhansäätiössä. Hän halusi minut vetämään työpajoja Armeniaan, jossa Vuoristo-Karabahin konflikti Azerbaidžanin kanssa jatkuu edelleen.”

Armeniassa toimii rauhankasvatusjärjestö Frontline Youth Network, joka haluaa kehittää dialogia yhteiskunnassa, saada nuorille perspektiiviä toisenlaiseen ajatteluun ja vähentää vihaa. Armenialaisten viha azerbaidžanilaisia kohtaan tuntuu läpäisevän kaiken.

Työmatka toteutui heinäkuun lopussa. ”Vedin viisi päivää rauhankasvatuskoulua 16–22-vuotiaille nuorille. Frontlinella on hieno rauhankasvatusohjelma, jossa on samoja elementtejä kuin meillä Suomessa esimerkiksi Rauhankoulussa ja Maailmankoulussa. Armenialaisetkin nuoret tekevät esimerkiksi etuoikeuskävelyn ja identiteettibingon. Heidän rauhankasvatusohjelmassaan oli kaikki samat osa-alueet, myös gender equality, joka siellä tosin tarkoittaa vain naisten ja miesten tasa-arvoa, ei mitään muuta.”

Ensimmäisenä päivänä nuoret kirjoittivat runoja, ja muina päivinä tehtiin räppiä, teemoina rauha, ihmisoikeudet ja ilmastonmuutos.

”Oli kerta kaikkiaan upeaa olla siellä ja samaan aikaan nähdä todellisuus, jossa ihmiset Armeniassa tällä hetkellä elävät. Sodan uhka leijuu ilmassa ja ihmisillä on hillitön huoli koko ajan. Konfliktin vuoksi osa Vuoristo-Karabahin alueesta on täysin suljettu avustus- ja lääkekuljetuksilta, ja siellä ihmisiä jopa kuolee nälkään. Tämä tieto on saatu riippumattomista lähteistä.

Armeniassa huomasi, että lähes jokaisella on sukulaisia Vuoristo-Karabahissa. Jokainen tuntee jonkun siltä alueelta. Huoli läheisistä on suuri. Poliittinen tilanne on lukossa. Kummankaan maan poliitikot eivät aina piiruakaan periksi, mikä lisää ihmisten kärsimystä.”

Joidenkin nuorten runotekstit menivät niin henkilökohtaisiksi, että he eivät pystyneet lukemaan niitä ääneen eivätkä ensin halunneet, että kukaan lukee niitä. Mutta sitten he antoivat tulkin kääntää tekstit Hannalle.
”He menivät tekstien kautta aika syvälle, vaikka runotyöpajassa käsiteltiin kotipaikkaa. Mutta sieltäkin lähti herkkiä asioita, koska pelko tulevaisuudesta on niin selvästi ihmisten mielissä.”

Armeniaan mennessään Hannaa jännitti. Kun tammikuussa armenialaisten kanssa oli ollut etätapaamisia, Frontlinen johtaja Lucine oli sanonut: Kuule Hanna, minä en ole ollenkaan varma, miten meidän nuoret lähtee mukaan johonkin räppihommaan tai runojuttuun. Meillä ei ole ikinä kokeiltu mitään tuollaista.

Mutta kun työpajat alkoivat, nuoret olivat täysillä mukana kaikessa, mitä Hanna heille tarjosi. ”He olivat niin mahtavia, että ajattelin että haluan muuttaa sinne ja jatkaa hommia armenialaisten kanssa!”

Rasismia riittää

Muutamissa suomalaiskaupungeissa pitämissään työpajoissa Yli-Tepsa on nimittäin joutunut puuttumaan nuorten rasistisiin mielipiteiisiin. ”Olen kohdannut joissakin kahdeksasluokkalaisissa avointa rasismia ja ilmastonmuutoksen väheksyntää. Ja kun olen alkanut puhua vaikka eriarvoisuuden vähentämisestä, niin asenteet ovat olleet että ’**ttu mua kiinnosta, ihan **tun sama.’”

Hän ei halua lehteen asenteiltaan ikävimpien nuorten kotikaupunkeja, mutta mainitsee kolme pahinta haastattelijalle. Pikainen silmäys niiden paikallisiin poliittisiin voimasuhteisiin ja taloustilanteeseen kertoo, että nuorten omanapaisuus ja kapeat katsannot ovat todennäköisesti perua kotoa.

Yli-Tepsa kertoo, että parhaita työpajoja on ollut esimerkiksi Helsingin Vuosaaressa ja Vantaan Hakunilassa, missä on paljon maahanmuuttajataustaisia nuoria.

”Heidän ei tarvitse esittää sellaista ’en puhu opettajille, koska se on niin noloa’. Siellä on värikästä ja avointa keskustelua. Mutta olen kohdannut nuorissa todella paljon asenteellisuutta ja tajunnut, että tämä mitä me tehdään on ihan helkkarin tärkeää, koska nuorilla on noin järkyttäviä suhtautumistapoja.”

Taidetta yhdessä ja yksin

Kun Hanna Yli-Tepsa tekee osallistavaa taidetta, on hänelle prosessi tärkeämpi kuin lopputulos.

”Esimerkiksi Sanoita parempi maailma -hankkeessa tutustutaan ensin kulloiseenkin teemaan, tehdään erilaisia harjoituksia ja kirjoitetaan siinä lomassa koko ajan räppibiisiä. Sitten biisi valmistuu ja siinä on nuoria, jotka ei ole ikinä räpänneet. Mennään ammattistudioon ja minun pitää saada jokainen yksin äänityskoppiin räppäämään. Pitää rohkaista räppäämään vaikka sellaista nuorta, jolla ei välttämättä ole mitään rytmitajua. Ei voi tietää, tuleeko siitä jotain. Mutta tärkeintä on uskaltaa yrittää. Kukaan ei halua mennä ensimmäisenä äänityskoppiin, mutta kun joku uskaltaa ja tulee sitten ulos ja on onnellinen että jes mä tein sen, niin koko porukka tarkkaamon puolella räjähtää suosionosoituksiin. Yhtäkkiä kaikki tukevat toisiaan, ja jokainen vuorollaan saa ne samat hehkuvat aplodit. Siellä on paljon nuoria, joiden kotikieli ei ole suomi ja jotka ovat vasta suhteellisen vähän aikaa asuneet  Suomessa. On tärkeää, että kaikki ne nuoret saavat onnistumisen kokemuksen. Siinä ei ole merkitystä sillä, millainen biisistä lopulta tulee.”

Mikä on Hannan motiivi oman taiteensa tekemisen taustalla? Onko siinäkin halua lievittää toisten ahdistusta tai tuottaa iloa?

”Kyllä minulla sitä on, aika helposti tulee sosiaalinen aspekti mukaan. Sitä miettii joissakin lyriikoissa mikä voisi olla sellaista, että se saattaisi tuoda jollekin toiselle helpotusta tai sitä kokemusta, että joku sanoitti tämän minun tunteen just tuossa biisissä. Mutta kun johonkin asiaan oikein uppoutuu, kun joku asia saa sinut valtaansa, niin kyllä se toisaalta vie aika mennessään. Ei siinä silloin välttämättä ajattele mitään ulkopuolisia tekijöitä.”

Ahdistusta kanavoidaan taiteeseen

Hanna Yli-Tepsa kanavoi ilmastoahdistustaan taiteen, runouden, kirjoittamisen, lyriikan ja musiikin kautta. Hän toimi tuottajana Johanna Almark-Mannilan musiikkivideolle ”Yes, we all need hope”, joka tehtiin rohkaisuksi ilmastoasioista huolestuneille nuorille. Kappaleessa on Greta Thunbergin puheesta otetut sanat ja mukana paljon suomalaisia eturivin muusikoita, Joensuun kaupunginorkesteri sekä Biolapset, Yli-Tepsan luotsaama, ilmaston puolesta räppäävä ryhmä. Almark-Mannila ja Yli-Tepsa palkittiin musiikin keinoin tekemästään ilmastotyöstä Uusimaa-palkinnolla syksyllä 2022.

Biolapset-ryhmä muodostui, kun Yli-Tepsa oli mukana ”Minä suojelen” -ilmastomusiikkivideossa. Siinä vapaaehtoisista koottu orkesteri ja kuoro versioivat Ultra Bran biisin ”Minä suojelen sinua kaikelta”. Rauhatätillä on siinä räppiosuus, jonka taustalle hän otti Roihuvuoresta oman lapsensa luokkakavereita musiikkikoulusta ja muusta lähipiiristä.

”He opettelivat sanat ja räppäsivät mukana. Kuvauksissa mukulat tulivat sanomaan että Hanna, me halutaan perustaa oma räppiryhmä, joka räppää ilmastonmuutoksesta. Ajattelin että okei, perustetaan. Mikä se tämän räppijengin nimi olisi? Yksi niistä sanoi että se voisi olla vähän niin kuin… no ei biojätteet vaan biolapset.”

Yli-Tepsa ohjasi Biolapset kirjoittamaan ”Ota pallosta kii” -biisin sanat. Lapset kutsuttiin räppäämään Linnan juhliin joulukuussa 2020.

”On paljon sellaisia yhteisöjä, joissa taiteen avulla käsitellään ilmastonmuutosta. Ne ovat tärkeitä ja hyviä keinoja, koska taide voi toimia välineenä jonkun asian maadoittamiseen. Taiteen avulla käsitellään tunteita, joita ilmastoahdistukseen liittyy.”

Rauhankasvatusta bisnesmaailmaan

Euroopassa soditaan, Suomi liittyi sotilasliittoon, ydinaseden käytön uhka leijuu päämme päällä.

Militarismi jyllää. Millainen sija rauhanliikkeellä on nykymaailmassa?

”Mielestäni rauhanliikkeen tärkeys korostuu koko ajan enemmän ja enemmän. Minä tietenkin kasvattajana haluaisin lisätä rauhankasvatusta esimerkiksi kouluissa ja yhteisöissä. Mutta miksei bisnesmaailmaankin vietäisi vaikka tyky-toimintana rauhankasvatustyöpajoja aikuisille? Kun olen tehnyt työpajoja sellaisten aikuisten kanssa, jotka ovat olleet heikossa tai erityisasemassa, olen huomannut, että metodit toimivat kenelle tahansa. Tämä saattaa kuulostaa utopialta, mutta mielestäni se saattaisi toimia. Monien ihmisten tulevaisuususko on tällä hetkellä tosi heikko. Kasvatus- ja taiteellisella toiminnalla heille voisi tarjota toista näkökantaa ja dialogisuutta.”

Toisesta näkökannasta puheen ollen…
”Esimerkiksi perussuomalaiset haluavat leikata kehitysavusta, eivät halua tänne maahanmuuttajia, haluavat pienentää pakolaiskiintiöitä ja turvapaikanhakijoiden määrää.

Mutta samat ihmiset ostavat kaukana valmistettuja halpoja t-paitoja ja kännyköitä, joissa on metalleja, jotka on kaivettu epäinhimillisissä oloissa kehittyvissä maissa. He haluavat käyttää halpoja tuotteita, mihin meillä on mahdollisuus sen takia, että riistämme kolmannen maailman ihmisiä. He voivat käyttää hyväksi kolmatta maailmaa, mutta eivät ole valmiita heitä auttamaan tai ottamaan sieltä tulevia vastaan. Siinä on kauhea ristiriita. Mielestäni persut voisivat vetää tuota politiikkaa vain jos käyttäisivät ainoastaan kotimaisia tuotteita ja luopuisivat halpatyövoimalla valmistetuista tavaroista.”

Teksti: Anu Harju
Kuvat: Teemu Matinpuro

Alla on Stepanin, 17, runo Armenian rauhankasvatustyöpajasta. Stepan on kotoisin pienestä kaupungista Pohjois-Armeniasta, vuorilta läheltä Georgian rajaa.

The town of melancholic films and music,
a completely simple and yellow road,
a monotonous walkway that repeats itself over and over,
and a river next to it,
and that’s how I get home.
After a few years,
humidity and cold air.
That feeling is better than anything.
It forces you to be silent,
to listen,
to learn and enjoy,
become a tree,
a forest or a mountain
and look at the city in silence,
enjoying the cold air,
the silence,
and its eternal presence,
which you are never tired of.
Green,
wet,
cold,
lovely transparent fog and an inconspicuous house.

Melankolisten elokuvien ja musiikin kaupunki
yksinkertainen ja keltainen tie
yksitoikkoinen kävelyreitti joka toistaa itseään uudestaan ja uudestaan
ja sen rinnalla joki
niin pääsen kotiin.
Muutamien vuosien kuluttua
kosteutta ja kylmää ilmaa.
Se tuntemus on parempaa kuin mikään muu.
Se pakottaa olemaan ääneti
kuuntelemaan
oppimaan ja nauttimaan
tulemaan puuksi
metsäksi tai vuoreksi
ja katsomaan kaupunkia vaieten
kylmästä ilmasta nauttien
ja sen ikuisesta läsnäolosta
johon ei koskaan kyllästy.
Vihreää
märkää
kylmää
ihana läpinäkyvä sumu ja talo joka ei herätä huomiota.