Jyväskylän Talvi -tapahtuman teemana on tänä vuonna rauha. Avajaisissa luovutettiin Keski-Suomen Rauhanpuolustajien Rauhanpalkinto 2018 Irma Hirsjärvelle. Hirsjärvi on työskennellyt vuosikaudet aktiivisesti rauhan ja kansainvälisen solidaarisuuden puolesta. Hän on päättäväisesti puolustanut vähemmistöjen ja heikompien oikeuksia. Erityisen mainittavaa on hänen toimintansa vihapuhetta, rasismia ja väkivaltaa vastaan.

”Kiitän lämpimästi Keski-Suomen Rauhanpuolustajia tästä tunnustuksesta”, sanoo palkittu Irma Hirsjärvi. ”Jaan sen niiden varovasti arvioiden yli 3 000 keskisuomalaisen kanssa, jotka viime vuosien aikana ovat auttaneet sotaa ja väkivaltaa paenneita. Me voimme vaikuttaa. Maailma on sellainen kuin sen rakennamme.”
Hän myös toteaa, että rauhanliikettä tarvitaan tällä hetkellä kipeämmin kuin pitkään aikaan.

Kuvataiteilija Jaakko Valo lahjoitti voittajalle teoksensa Isokynä. Valo kuvaa teosta näin:
 ”Lyijykynänpätkällä on voimakas ja kaunis historia. Lapset ovat koulussa sen avulla oppineet kirjainten, numeroiden ja piirtämisen salat. Valtava määrä kirjoja on tämän arkipäiväisen välineen avulla alkuun saatettu ja usein myös loppuun kirjoitettu. Moni suomalainen mies on kynännysällään piirustellut ensimmäiset hahmotelmat tulevasta kodistaan tupakka-askin kanteen. Kaikessa visuaalisessa suunnittelutyössä, vielä nyt tietokoneaikanakin, ovat lyijykynä ja paperi monelle taiteilijalle ja suunnittelijalle tärkeimmät työvälineet uuden luomisessa ja kehittelyssä.
Uskon ehdottomasti ihmisen ajattelun, luovuuden ja rakentamisen voimaan. Ihmiset tekevät joka päivä maailmassa valtavan paljon enemmän hyviä, hoivaavia ja rakentavia asioita kuin tuhoamista ja tappamista. Tässä Isokynä-veistoksessani lyijykynä on surrealistisen kohtaamisen kautta liittynyt ilmatorjuntatykin hylsyn jatkoksi räjähtävän ammuksen tilalle. Haluan antaa koko tykinammuksen ruudin voiman kynälle, joka tässä teoksessani edustaa sitä kaikkea hyvää mitä meistä ihmisistä voi löytyä.”

Irma Hirsjärvi luki avajaisissa kiitospuheenaan itse kirjoittamansa runon, jota ei ole vielä julkaistu muualla:

Yhtäaikaajuurinytkaikkitämä

Tämä tässä:
He
nousevat bussista, vastassa punaisella ristillä merkittyjä ihmisiä,
ihmisiä suojahansikkain,
ihmisiä kaasuasein ja leijonamiekoin

Hän
istuu turvapaikan pöydän ääressä
käteni kirvelevät kuin kutinapulverin jäljeltä
hänen puhettaan kuunnellaan ja hän tietää sen eikä kerro meille kylmästä
öisistä ratsioista, suljetusta saunasta ja suihkuista
vierailukelloista, poliisilla uhkailuista, väkivallasta.

Työntekijä katsoo tyhjästi, kun kysyn, miten ihmiset täällä jaksavat.
Hänen silmänsä täyttyvät kyynelistä ja hän kätkee kasvonsa.
Me nojaamme seinään ja odotamme. Siihen menee aikaa, eikä hän puhu.
Eikä hänen tarvitse, sanomme. Olimmehan me jo kuulleet.

Poliisiaseman edessä,
olen siellä, mutta minuuttia liian myöhään.
He ovat jo sisällä, mutta en tiedä, ketkä.
Seison enkä tiedä mitä pitäisi tehdä.
En tiedä mitä pitäisi tehdä.
En tiedä mitä pitäisi tehdä.

Pääsen sisään. Hän on siellä ja odottaa. Joku heistä.

Kuljemme peräkkäin, poliisi viittaa meidät hissiin.
Liikumme alas, poliisilaitoksen kellariin, kaikkien poliisilaitosten kellareihin,
niihin joissa ihmiset riippuvat, joissa kipinät iskevät akuista,
jossa liha maustuu verellä ja suolalla, joissa ääni jää seiniin ja räsyihin
Peilistä katsomme meitä ja muistutamme että tätä kertaa ei tarvitse pelätä.

Hän on viisikymppinen, isä ja poika ja aviomies,
hänen kätensä on kantositeessä ja hänen kasvonsa ovat harmaat.
Hänellä on oikeus saada perheensä tänne.
Paitsi että se olisi pitänyt sanoa hänelle heti.
Nyt se on liian myöhäistä. Se oli vain unohtunut sanoa.
Siksi yritämme vielä jotain.
Sitä varten hänet pitää varmistaa. Onko hän. Uudelleen.
Kuljemme kapeaa betonikäytävää. Seinät eivät haise verelle.
Häneltä otetaan sormenjäljet. Nyt sormet eivät ole murtuneet. Kynnet ovat tallella.

Kysytään taas kerran kaikki henkilötiedot. Silmät voi pitää auki ja katsoa eteen.
Hänet mitataan ja kuvataan edestä, sivulta, sivulta.
Hän hengittää tiheästi.
Betoni kaikuu. Lukkojen ääniä kaikuu, kolinaa.

Poliisin pitkät hiukset. Tulkin pyöreät posket ja rento asento. Lopussa hän sanoo: nuo kivut hartioissa ja kädessä. Viekää hänet lääkäriin, liian suuri stressi. Se käy sydämeen.

Vien hänet turvapaikkaan. Se on kolme ja puoli metriä kertaa kolme ja puoli metriä kertaa kaksi ja puoli metriä,
ikkuna ja kaappi,
muutama kuutio homeista ilmaa
kattolamppu
tuulikaappi on litteä tila, isän ja pojan kengät ulkona, lumelta suojassa
kerrossänky, kummassakin vuoteessa kaksi pientä tyynyä, alasängyssä
koulukirjat
lattialla mattoja, kaksi ohutta patjaa taiteltuna, tyynyt ja peitot
kolme ja puoli metriä kertaa kolme ja puoli metriä kertaa kaksi ja puoli metriä
pienellä pöydällä kulhoja ja mikro, vedenkeitin ja aterimet kupissa
Lautasella kaksi pientä leivonnaista, sängyn reuna painaa jalkojani.
”Rouva naapurissa, hän leipoo hyvin.” Tee polttaa.
Hänen vaimonsa on kateissa. Hänen siskonsa on kateissa. Hänen äitinsä on kateissa. Hän katoaa.
Ikkunassa on jääkukkia.

Pyhyys toivottaa jumalan siunausta ja astuu sisään
hänen syvä sointuisa profeetallinen äänensä mataloituu, kun tulee
tärkeä asia
Vuorisaarna ja Kristuksen veri
lähimmäisten rooli
Jumalan lunastus
ja sitten asiaan
”Ne pitää saada täältä pois, ei se käy, että ne tänne jää”

Mitä minä voin tehdä?
Minä voin kuunnella
katsoa
koskettaa
Minä voin tulla mukaasi sinipukuisten asemalle, sosiaalitoimistoon, olla tulkkina
Voin lukea tarinasi, kääntää, selittää,
ottaa kädestä kun itket
Hankkia lääkärin, asiantuntijan lausunnon, hammashoidon,
tulla paikalle
nähdä mitä tapahtuu

Riittääkö se?
Ei, eikä se siltä tunnu.
Se on pään painamista polvien väliin. Jeesusteippiä valtimovuotoon.
Sinä ja minä olemme me. Me olemme minä ja hän, emmekä me ole yhdessä vaan epäjalkainen jakkara jonka täytyy kaatua. Mahdollisimman pian.

Mitä voin tehdä?
Voin nähdä, muistaa, kirjoittaa ja kertoa. Puhua. Vaatia. Ehdottaa.
Voin kirjoittaa kaiken ylös.
Sen minä voin tehdä.

Irma Hirsjärvi 2019

Kuvassa vasemmalta Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro, Irma Hirsjärvi, Keski-Suomen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Olavi E. Kokkonen ja Keski-Suomen Rauhanpuolustajien sihteeri Satu Kortelainen.

Kuvataiteilija Jaakko Valo lahjoitti teoksensa Isokynä rauhanpalkinnoksi.