Raisa Kyrönsepälle Nuorallatanssi-järjestö oli tärkeä oman identiteetin rakentaja, joka kasvatti oikeudentuntoa ja toi elämään pitkäaikaisia ystävyyssuhteita.
1980-luvulla kylmän sodan varjossa rauhanliike kasvoi suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Se kattoi suurimmillaan yhteiskunnan kaikki tasot duunareista huippupoliitikkoihin. Koska rauha oli selkeästi muotia, oli luontevaa perustaa nuorillekin oma rauhanjärjestö. Vuonna 1984 perustettiin Nuorallatanssi eli tuttavallisemmin Nartsa.
Nuorallatanssi oli oma itsenäinen järjestönsä, mutta sen taustaorganisaationa toimi Suomen Rauhanpuolustajat ja järjestön kokoukset pidettiin usein Rauhanpuolustajien toimistolla Bulevardilla. Siellä työskenteli pääsihteerin tittelillä Nuorallatanssin ainoa palkattu työntekijä Raisa Kyrönseppä 1980- ja 1990-luvun vaihteessa. Tätä ennen hän oli ollut aktiivi nartsalainen jo usean vuoden ajan.
”Tulin mukaan toimintaan vuonna 1986. Muistan, että pidimme seminaareja Vuosaaren Meriharjussa ja järjestimme matkoja erityisesti Leningradiin. Olimme liikkeellä usealla bussilla ja Nuorallatanssi järjesti nuorisolle suunnatun matkan. Tämän lisäksi mukana saattoi olla useita muiden järjestöjen busseja. Nuorallatanssin matkoilla siivottiin muun muassa venäläistä museota ja hankittiin tällä tavoin rahoitusta ANC:lle”, Kyrönseppä aloittaa.
Lapsuuden pioneeritausta sekä suomalais-venäläisessä koulussa hankittu venäjän kielen taito vaikuttivat Raisa Kyrönsepän valintoihin. Myös hänen äitinsä oli osallistunut rauhantyöhön Kumpulan rauhantoimikunnassa 1980-luvun alussa. ”Olimme rauhanleirillä kaverini kanssa vuonna 1986. Tuossa vaiheessa rauhanleirejä järjesti lähinnä taiteilijoiden järjestö Pand. Tuolla leirillä muistan ensimmäistä kertaa kuunnelleeni jotain nartsalaisia paneelikeskusteluita. Niitä pitivät vanhemmat nartsalaiset. Olin tuolloin 15-vuotias. Siitä lähtien olin aina jossain mielenosoituksessa, leirillä tai matkalla.”
RAUHAN TEEMA LAAJENEE YMPÄRISTÖÖN JA KULUTUSKRITIIKKIIN
Nuorallatanssille oli ominaista yhteistyö muiden rauhanjärjestöjen kanssa. Vaikka kokouksia pidettiin Rauhanpuolustajien toimistolla, oli Nuorallatanssilla myös omat tilat. ”Nartsa teki yhteistyötä Pulujen, Arabikansojen ystävyysseuran, Afrikka-komitean ja muiden Pulujen alaosastojen kanssa. Nuorallatanssilla oli Helsingin Sörnäisissä yhteiset tilat Helsingin Punaisen nuorisopiirin kanssa. Toimimme myös Aseistakieltäytyjäliiton porukoiden kanssa, ja myöhemmin kuvioihin tuli mukaan Oranssi. Oranssilaiset ja nartsalaiset olivat pitkälti samaa porukkaa.”
Vuonna 1990 perustettu Oranssi tuli tunnetuksi talonvaltauksistaan. Samoihin aikoihin nosti Suomessa ensimmäistä kertaa päätään eläinoikeusliike. Nuorallatanssin toiminta osui kansalaisliikkeiden murroskohtaan. Neuvostoliiton romahdettua vanhaan kauhun tasapainoon sidoksissa ollut rauhanliike muutti muotoaan. Aktivismi alkoi suuntautua ystävyyden, yhteistyön ja avunannon sijaan uusille alueille kuten ympäristökysymyksiin ja kulutuskritiikkiin.
”Jossain vaiheessa eläinoikeusliike alkoi nousta esiin. Helsingissä se ei ollut Nartsan kanssa niin paljon lomittain kuin moni muu järjestö. Sen sijaan pienemmillä paikkakunnilla samat tyypit kuuluivat Nartsaan ja puolustivat eläinoikeuksia. Tuohon aikaan oli myös aktiivisia rasisminvastaisia järjestöjä kuten Okapi. Tämä tapahtui siis ennen Suomen Antifan perustamista vuonna 1992.”
KULTTUURIVAIHTOA
1980-luvun lopulta Kyrönsepän mieleen on jäänyt Moskovassa järjestetty Next Stop Soviet -tapahtuma. Sen järjesti toimikunta, jossa oli mukana paljon järjestöjä, myös poliittisia nuorisojärjestöjä. ”Se järjestettiin ympäri Neuvostoliittoa. Tapahtumaan saapui vieraita muualtakin kuin Suomesta ja Neuvostoliitosta. Olimme viikon Moskovassa. Veimme mukanamme suomalaisia elokuvia. Muistan roudanneeni junassa Claes Olssonin filmikeloja, jotka painoivat monta kymmentä kiloa. Moskovassa järjestettiin myös konsertteja. Meillä oli pari bändiä mukana Suomesta, ja esiintymässä oli myös paikallisia bändejä. En tiedä, millä systeemillä paikallinen nuoriso pääsi bändejä katsomaan.”
Kulttuurivaihto Neuvostoliiton ja Suomen välillä oli yksi toiminnan muoto, jossa Nuorallatanssi oli aktiivisesti mukana. Rock ei vielä tuolloin ollut Venäjällä massojen suosiossa. Länsimaisten bändien diggailussa oli neuvostonuorille jännittävää kielletyn hedelmän makua. Pelkästään se, ettei konserteissa tarvinnut istua omalla paikallaan, vaan siellä seistiin ja tanssittiin, oli itäisen naapurin nuorisolle jotain aivan uutta. Rock tarjosi mahdollisuuden maistaa länsimaista vapautta. ”Suomesta oli usealla Neuvostoliiton-matkalla mukana Kadotetut. Muistan myös Wouden ja Heinäsirkan. Venäläisistä bändeistä ovat jääneet mieleen ainakin Džungli ja Avia.”
Kontakteja solmittiin myös vallanpalatsien ulkopuolelle, ja nartsalaisille tarjoutui mahdollisuus nähdä vilaus neuvostoihmisen arkipäivästä ja nauttia venäläisestä vieraanvaraisuudesta. ”Meillä oli paljon ohjelmaa, kuten nuorisokahvilaa ja erilaisia tapaamisia. Kävimme ihmisten kodeissa istumassa iltaa. Ne olivat järjestettyjä kohtaamisia. Teimme töitä taksvärkkihengessä. Kerran keräsimme oksia Leningradin Kesäpuistosta. Puiston siistiminen tapahtui joulukuussa.”
Kaikki matkat eivät suuntautuneet Neuvostoliittoon. Nuorallatanssi osallistui muun muassa Tanskan Bornholmin saaressa järjestettyyn rauhantapahtumaan vuonna 1990. ”Teimme mereen banderollin ja kohdensimme viestin hävittäjälentäjille, jotka lensivät ylitsemme pari kertaa päivässä. Lähellä oli sotilastukikohta. Banderollissa luki: ´Låt levande simma här också i framtiden´. Tässä on mukana Itämeren suojeluun liittyvä näkökulma. Bornholmissa vietettiin leirielämää. Asuimme teltoissa. Ohjelmassa oli paneelikeskusteluja ja keikkoja. Mukana oli nuoria pohjoismaista ja Saksasta.”
URAAUURTAVA KEITTOKIRJA
Nuorallatanssi toimi aktiivisesti kotimaassa. Suurin osa toiminnasta tapahtui pääkaupunkiseudulla, mutta nartsalaisuuden henkeä pyrittiin levittämään pikkupaikkakunnillekin. ”Toimintaa oli siellä, mistä löytyi pari kolme asiasta innostunutta. Paikat olivat aika satunnaisia, kuten vaikkapa Mikkeli, Salo ja Kitee. Helsingissä järjestimme usein viikonloppuseminaareja. Katselimme muun muassa elokuvia Afganistanin tilanteesta. 1980-lvulla vanha Afganistanin sota oli vielä käynnissä. Meillä saattoi olla alustamassa joku näistä lähellä olevista aikuisten järjestöistä. Askartelimme paljon ja painoimme t-paitoja. Asekauppa on ollut yksi seminaariemme aihe ja olemme käyneet läpi maailman kriisipesäkkeitä sekä kehitysyhteistyötä. Teimme korvakoruja ja julkaisimme keittokirjan ja Nartsa-lehteä.”
Suvaitsevaisuussopat lienee ensimmäinen Suomessa julkaistu etnokeittokirja. Se toimi esikuvana muun muassa 1990-lopulla julkaistulle Vegaanin keittokirjalle. ”Keräsimme reseptit itse haastattelemalla. Sitten testasimme niitä. Kyseessähän oli kasviskeittokirja. Silloin ei kukaan ollut vielä tehnyt etnokeittokirjaa. Meistä aika moni oli jo tuolloin kasvissyöjä.”
SOPPAA, JAFFOJA JA RAUHANKASVATUSTA
Raisa Kyrönseppä innostui valtavasti Nuorallatanssi-toiminnasta, ja harrastuksesta oli vähällä tulla ammatti. ”Olin aluksi vain rivijäsen, mutta hyvin nopeasti olin erittäin aktiivinen. Nartsa oli ainoa harrastukseni ja kaikki kaverit pörräsivät samoissa piireissä. Olin mukana myös toimielimissä. Lisäksi päädyin opiskeluaikani töihin Nartsaan. Olin osa-aikainen työntekijä ja järjestön ainoa palkattu. Saimme valtionapua sekä Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskukselta toimitilat. Monistimme ja postitimme paljon, kuten tuohon aikaan oli tapana. Postitimme jäsenkirjeitä, teimme aamunavauskasetteja kouluihin ja lähetimme niitä ympäriinsä. Teimme myös diasarjan, jota sai lainata kouluihin. Tekemistämme paidoista jäi mieleeni ’Minä en halua hävittäjiä’ -t-paita. Vastustimme ensimmäisiä Hornet-hävittäjähankintoja 1990-luvun alussa todella railakkaasti.”
Asehankintoja arvostelleiden mielenosoitusten järjestäminen johti pieniin kahnauksiin virkavallan kanssa. ”Osallistuimme Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan, joka oli tuolloin vielä kohtuullisen pieni, Aleksis Kiven patsaalla Rautatientorilla. Keitimme tapahtumaan nicaragualaista papusoppaa, jonka ohje löytyy omasta keittokirjastamme. Ohjeen olimme saaneet usein Nicaraguassa käyneeltä aktivistilta, joka hengaili Pulujen toimistolla. Keitimme soppaa ison kattilallisen ja myimme sitä. Ymmärsimme, että tämähän on hyvää bisnestä t-paita- ja korvakorumyynnin lisäksi. Sopan myynnillä sai ihan oikeasti tehtyä rahaa.”
”Vuonna 1990 olimme jälleen Rautatientorilla ja saimme tiedon, että Espoon Tapiolassa järjestettiin maanpuolustusnäyttely samaan aikaan. Totesimme, että meitä on niin monta ja homma pyörii niin hyvin, että voimme jakautua kahteen eri paikkaan. Puolet meistä lähti Tapiolaan Suomi aseistariisuntakierteeseen -banderolli mukanaan. Siellä oli näytillä myös oikea hävittäjä. Keräsimme adressia otsikolla ’Ei uusia torjuntahävittäjiä, alentakaa välittömästi Suomen puolustusmäärärahoja kymmenellä prosentilla’. Saimme allekirjoittajiksi jopa varusmiehiä. Tämän seurauksena puheenjohtajamme päätyi puoli vuotta myöhemmin Kirkkonummen poliisin kuulusteluihin. Kyseessä oli siis ollut laiton mielenosoitus, josta tosin tehtiin syyttämättäjättämispäätös.”
”Järjestimme myös Jaffa-appelsiini-mielenosoituksen, jossa pukeuduimme Jaffa-appelsiineiksi ja kehotimme boikotoimaan Israelia. Vähän samanlaisen happeningin toteutimme Helsingin kaupunginteatterissa, jossa esitimme Etelä-Afrikan apartheid-poliiseja. Laitoimme ihmiset kulkemaan ovista miten sattuu, sen mukaan miltä he näyttivät. Silmälasipäiset menevät tuosta ovesta ja muut tuosta ovesta.”
Monet Nartsan toiminnot sopivat kategoriaan, jota nykyään kutsutaan rauhankasvatukseksi, kuten vaikkapa kouluihin suunnatun materiaalin tekeminen. ”Tuota termiä ei silloin vielä käytetty ainakaan tuossa yhteydessä. Toiminta oli selkeästi nuorista itsestään lähtöisin. Kontaktit kouluihin syntyivät nuorten kautta, jotka olivat itse oppilaina kouluissa. Veimme siis materiaalia omiin ja kavereiden kouluihin. Olimme koululaisia yläasteelta ja lukiosta.”
NARTSALAISESTA PULUKSI
1990-luvun alun jälkeen rauhanliikkeen kulta-aika oli ohi. Myös Nuorallatanssin toiminnassa oli havaittavissa hiipumisen merkkejä. ”Mistään ei ilmaantunut enää uusia jäseniä. Joukkomme oli erittäin samanhenkinen ja jopa yksipuolinen. Yhden ihmisen osallistumisaika oli lyhyt. Vanhimmat olivat juuri ja juuri opintonsa aloittaneita, mutta siinä vaiheessa oli järjestöstä kasvettu jo ulos. Suurin osa oli ehdottomasti alaikäisiä. Parikymppiset olivat vanhimpia. Olimme me joskus kokouksen jälkeen kaljalla ravintolassakin.”
Seuraavaa sukupolvea ei siis ilmaantunut viemään viestikapulaa eteenpäin, ja monen nuoren toiminta sai ajan hengen mukaisia uusia muotoja. ”Osa ihmisistä siirtyi esimerkiksi Oranssi ry:hyn. Se lähti hyvin lentoon Helsingissä. Talonvaltauksiin liittyi halu tehdä jotain vähän luvatonta, kuten eläinoikeusliikkeen toimintaankin. Ne olivat jatkoa Nartsan laittomille mielenosoituksille ja julisteiden liimaamiselle keskellä yötä.”
Nuorallatanssin jälkeen Raisa Kyrönseppä toimi aktiivisesti Rauhanpuolustajissa. 1990-luvun jälkipuoliskolla hän kuului Pulujen johtokuntaan ja oli myös muutaman vuoden järjestön varapuheenjohtaja. Ruuhkavuodet ja työkiireet ovat sittemmin hillinneet Kyrönsepän rauhanaktivismia. Mitä jäi käteen vuosista rauhanliikkeen palveluksessa? ”Nartsassa toimiminen oli minulle aikaa, jolloin oma identiteetti muodostui. Kuvittelen edelleen olevani nartsalainen intoileva rauhanaktivisti ,vaikka en ehkä oikeasti sitä olekaan. Se on kuitenkin olennainen osa identiteettiäni. Nartsasta jäi minulle myös joukko ystävyyssuhteita. Sen aikaisesta maailmankuvasta on jäänyt minulle paljon, vaikka nykyään osaankin katsoa asioita useamman värin kautta. Oikeudentunto on yksi Nartsan vuosista jäänyt keskeinen asia, ja toinen on suvaitsevaisuus.”
Teksti: Timo Kalevi Forss
Kuvat: Nauska
