Ajankohtaista

Liisa Liimataisen somepäivitys: Iranissa kuohuu
Toimittaja ja tietokirjailija Liisa Liimatainen kirjoittaa Facebook-sivulleen silloin tällöin asiantuntevia päivityksiä ja taustoituksia ajankohtaisista aiheista. Saimme luvan julkaista hänen tekstejään

Humaani ajattelija Ele Alenius on poissa
Kuulimme sunnuntaina 20.11. suruviestin: Ele Alenius on poissa. Muistamme lämmöllä ja arvostaen viisasta ja humaania Eleä, jonka teos Maailmankehityksen suuri

Hallitus näyttää hyväksyvän ydinaseiden tuonnin Suomeen, mutta yrittää hämärtää kantaansa
Suomalaisten enemmistö vastustaa ydinaseiden tuontia Suomeen. Uutissuomalaisen huhtikuussa 2022 teettämän kyselyn mukaan 72 prosenttia kansalaisista ei halua, että ydinaseita sijoitetaan

Solidaarisuutta Palestiinan kansalle • Tapahtumia loppuvuonna 2022
Suomen Palestiinalaisten Siirtokuntayhdistys ry kutsuu kaikkia loppuvuoden tapahtumiin, jotka on valmisteltu yhdessä suomalaisten kanssa. Taustalla on vakava huoli palestiinalaisten sorrosta

9 syytä kieltää robottiaseet: uusi esite ilmestynyt
Kansainvälisen Stop Killer Robots -verkoston esite on ilmestynyt uudistettuna suomeksi alun perin Sadankomitean sivulla. Esitteessä avataan tappajarobottien mukanaan tuomiin ongelmiin

Turkki käyttää Nato-korttia Rojavaa vastaan
”Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä päättäminen on Turkille valttikortti, jota se käyttää Rojavaa vastaan. Mutta me emme ole ampuneet ainoatakaan luotia

Iran haluaa koko Lähi-idän kaaokseen
Nuoren kurdinaisen Jina Mahsa Aminin kuolemasta syyskuussa alkanut kansannousu on saanut jotkut iranilaiset tarttumaan aseisiin. Armeijan tukikohtiin on hyökätty Baluchistanissa,

Viisi vuotta Mogadishua järkyttäneestä pommi-iskusta
Sooben risteys on edelleen tuhon, tragedian ja selviytymisen symboli. Somaliassa lauantai on viikon ensimmäinen arkipäivä. Lauantai 14. lokakuuta 2017 käynnistyi
Lehti

Kansalaisuudettomat: USA – viisikymmentä osavaltiota, mutta ei tilaa kansalaisuudettomille
”Tuokaa minulle väsyneet, köyhät / Kokoon käpertyneet joukot jotka janoavat vapautta…” lukee laatassa Vapaudenpatsaan jalustalla New Yorkissa. Perustamisestaan asti Yhdysvallat

Rajatapauksia: Taikayö
Istuin juhannusaattona nuotion ääressä puolenyön jälkeen. Oli vuorokauden hämärin hetki. Tuulihaukka liiteli ääneti pellolla ja etsi myyriä. Lintujen laulu oli

Maailman sotilasmenot saavuttivat uuden ennätyksen
Maailman sotilasmenot jatkoivat viime vuonna kasvuaan. Ne olivat 3,7 prosenttia edellisvuotta suuremmat ja kaiken kaikkiaan 2 240 miljardia dollaria. Menot nousivat

Tottelemattomuusakatemia: Hetken tie on kevyt kulkea
Tottelemattomuusakatemian toisen vuosikurssin loppuleirillä viihdyttiin ja parannettiin maailmaa vanhassa kesäsiirtolassa. Erityisen kesäisenä toukokuun viikonloppuna Tottelemattomuusakatemian lukuvuosi päättyy. Olemme koolla ihanissa

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Ihminen ihmiselle
Katselen, kuinka nuori menee elämänsä ensimmäisen kerran trampoliinille, varovaisin askelin, varmistava ilme kasvoilla: ”Onhan tämä turvallista?” Kehotan nauttimaan ja hyppimään

Mielipide: Wagner-joukot – luonnollinen osa ihmisyyttä?
Ranskan muukalaislegioona, Wagner-joukot ja muut vähemmän tunnetut palkka-armeijat ovat kuin luonnollinen osa ihmisyyttä, mikäli uutisointia on uskominen. Ranskan muukalaislegioonaa on

Från Fredsposten: Behöver vi spelregler för att leva tillsammans med invandrare?
Recension: Pasi Saukkonen: Tillåta, förbjuda, tolerera. Gemensamma spelregler för ett mångkulturellt samhälle. Magma 2023. Utredningen är fritt tillgänglig på nätet.

Aloite Syyrian kriisin ratkaisemiseksi
Pohjoisen ja itäisen Syyrian itsehallinto (Autonomous Administration of North and East Syria, AANES), joka koostuu demokraattisista instituutioista, hallinnoista, poliittisista puolueista
Tapahtumat
Artikkeleita ei löytynyt.
Kauppa

Israelin apartheid
Israelin/Palestiinan tilanteesta uutisoidaan paljon ja sitä ymmärretään vähän. Tapahtumien ytimessä on Israelin järjestelmä, joka asettaa ihmiset erilaiseen asemaan ja jakaa ...
26.00 € 15.00 €Lisää ostoskoriin

Suomalainen työväenlaulu: kisällilaulajien aikakausi
Timo "Tipi" Tuovisen kirja kertoo kisälli- ja kuplettilaulujen historiasta. Vuonna 2016 Tuovinen käynnisti sotienjälkeisten kisällilaulujen keruun. Keräyksessä saatiin taltioitua lähes ...
23.00 €Lisää ostoskoriin

Ihmisiksi elämisen taito: rauhankasvatusneuvola
Ihmisiksi elämisen taito on viihdyttävä esseekokoelma tärkeistä asioista. Se rakentuu jo vuodesta 2015 Rauhan puolesta -lehdessä ilmestyneen Rauhankasvatusneuvolan ympärille. Kirja ...
23.00 € 15.00 €Lisää ostoskoriin

Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta
Väkivallattomuuden voiman avulla on syösty diktaattoreja vallasta, itsenäistytty ja puolustettu valtioita. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja ...
12.00 € – 20.00 €Valitse vaihtoehdoista

Muistikirja, musta
Kovakantinen muistikirja kovaan käyttöön! Kannessa kultainen rauhankyyhky, joka on muodostettu erikielisistä rauhaa tarkoittavista sanoista. Muistikirjassa on myös lukunauha. Sivuilla ei ...
7.00 €Lisää ostoskoriin

Riikinkukko ja kameli: Iran ja Saudi-Arabia vastakkain
Toimittaja Liisa Liimataisen neljännessä kirjassa tehdään selkoa kahden alueellisen suurvallan, Iranin ja Saudi-Arabian, pitkään jatkuneesta vastakkainasettelusta, ja vertaillaan toisiinsa näitä ...
14.90 € – 20.00 €Valitse vaihtoehdoista

Ihmisiksi
Ihmisiksi on erityisesti nuorille suunnattu tieto- ja tehtäväkirja. Se lähestyy käytännöllisesti mutta tutkimusperustaisesti elämän eettisiä kysymyksiä kuten arvoja, empatiaa, dialogisuutta, ...
22.50 €Lisää ostoskoriin