Länsi-Sahara
Länsi-Sahara on noin puolen miljoonan asukkaan alue Afrikan luoteisosassa ja maailman viimeinen siirtomaa. Se on vuodesta 1963 kuulunut YK:n listaan alueista, joissa siirtomaavalta on purettava sen alkuperäisväestön tahdon mukaisesti. Aikaisemmin alue tunnettiin Espanjan Saharana, vuodesta 1975 aluetta on miehittänyt Marokko.
YK ryhtyi vuonna 1991 järjestämään Länsi-Saharan tulevaisuudesta kansanäänestystä, jossa vaihtoehtoina olisivat täysi itsenäisyys tai liittyminen Marokkoon. Kansanäänestys on edelleen järjestämättä, sillä Marokko on toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta YK:n päätöslauselmia ja sopimuksia. Marokko ei hellitä otettaan Länsi-Saharasta, vaan se jatkaa siirtomaavallan perintöä miehittämillään alueilla.
YK ryhtyi vuonna 1991 järjestämään Länsi-Saharan tulevaisuudesta kansanäänestystä, jossa vaihtoehtoina olisivat täysi itsenäisyys tai liittyminen Marokkoon. Kansanäänestys on edelleen järjestämättä, sillä Marokko on toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta YK:n päätöslauselmia ja sopimuksia. Marokko ei hellitä otettaan Länsi-Saharasta, vaan se jatkaa siirtomaavallan perintöä miehittämillään alueilla.
Mistä nyt tuulee: Sahrawipakolaiset vastustavat Siemensin energiahanketta
Sadat länsisaharalaiset eli sahrawit osoittivat tiistaina 27.9. mieltään Siemensiä vastaan Auserdin pakolaisleirillä. Siemens kehittelee Marokon miehittämälle Länsi-Saharan alueelle energiainfrastruktuuria Marokon ...
Kirje Länsi-Saharasta: Länsisaharalaisissa häissä
El Aaiún, Länsi-Sahara 21. elokuuta 2016 Hei! Tällä kertaa aion kertoa teille länsisaharalaisista häistä ja niihin liittyvistä perinteistä. Valitsin kirjeen ...
Marokko jäi kiinni YK:n ihmisoikeusvaltuutetun lahjomisesta
Marokko on jäänyt kiinni YK:n ihmisoikeusvaltuutetun Navanethem "Navi" Pillayn lahjonnasta. Marokon diplomatian salat ovat paljastuneet "Marokon Snowdeniksi" kutsutun (pseudonimeä Chris ...
Ei ihmisoikeusloukkausten monitorointia Länsi-Saharaan
YK:n turvallisuusneuvosto on jatkanut Minurson Länsi-Sahara-rauhanturvaoperaatiota jälleen vuodella. Taaskaan ihmisoikeusloukkausten monitorointia ei sisällytetty osaksi Minurson rauhanturvaoperaation mandaattia. Kulissien takana erityisesti ...
EU jälleen kalavarkaisiin
Ihmisoikeuksien päivänä, 10. joulukuuta, EU:n parlamentti äänesti EU:n ja Marokon välisen kalastussopimuksen uusintamisesta. Kaksi vuotta aiemmin parlamentti torjui sopimuksen kansainvälisen ...
Marokon turvallisuusjoukot ampuivat sahrawiaktivistin
Marokon turvallisuusjoukot ampuivat kuoliaaksi sahrawiaktivistin viime lauantaina Assan kylässä Etelä-Marokossa. Assan kylän asukkaat olivat protestoineet rauhanomaisesti sananvapauden ja vapaan liikkuvuuden ...
Suomalaislääkärit Länsi-Saharassa
Helmikuussa 2013 kolme suomalaista lääkäriä Matti Rauvala, Abdel Maiche ja Tapio Hakala matkusti Länsi-Saharan pakolaisleireille Tindoufiin Algeriaan ja vapautetuille alueille ...
Conflict Tomatoes -raportti Marokon laittomasta maataloustuotannosta miehitetyn Länsi-Saharan alueella
EU-parlamentti äänestää todennäköisesti näinä päivinä uudesta EU:n ja Marokon välisestä sopimuksesta, joka vapauttaisi maataloustuotteiden kauppaa niiden välilllä. Nykymuodossaan sopimus ei ...