Länsi-Sahara
Länsi-Sahara on noin puolen miljoonan asukkaan alue Afrikan luoteisosassa ja maailman viimeinen siirtomaa. Se on vuodesta 1963 kuulunut YK:n listaan alueista, joissa siirtomaavalta on purettava sen alkuperäisväestön tahdon mukaisesti. Aikaisemmin alue tunnettiin Espanjan Saharana, vuodesta 1975 aluetta on miehittänyt Marokko.
YK ryhtyi vuonna 1991 järjestämään Länsi-Saharan tulevaisuudesta kansanäänestystä, jossa vaihtoehtoina olisivat täysi itsenäisyys tai liittyminen Marokkoon. Kansanäänestys on edelleen järjestämättä, sillä Marokko on toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta YK:n päätöslauselmia ja sopimuksia. Marokko ei hellitä otettaan Länsi-Saharasta, vaan se jatkaa siirtomaavallan perintöä miehittämillään alueilla.
YK ryhtyi vuonna 1991 järjestämään Länsi-Saharan tulevaisuudesta kansanäänestystä, jossa vaihtoehtoina olisivat täysi itsenäisyys tai liittyminen Marokkoon. Kansanäänestys on edelleen järjestämättä, sillä Marokko on toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta YK:n päätöslauselmia ja sopimuksia. Marokko ei hellitä otettaan Länsi-Saharasta, vaan se jatkaa siirtomaavallan perintöä miehittämillään alueilla.

Kansanäänestys vaikka jo huomenna
Marokon miehittämän Länsi-Saharan kansanäänestystä valvomaan asetetun YK-operaatio Minurson entinen juristi Katlyn Thomas totesi marraskuisella Suomen-vierailullaan, että jo vuonna 1991 tulitaukosopimuksen ...

Kirje Länsi-Saharasta: Ensin tuli tulva, sitten Maradona
El Aaiún, miehitetty Länsi-Sahara, 15. lokakuuta, 2016 Kotikaupunkiini El Aaiúniin iski lokakuun 29. päivänä hirveä tulva, joka teki tuhoa Sakia ...

Yhdysvaltalaisjuristi Katlyn Thomas Suomeen, aiheena Länsi-Sahara
Marokon miehittämän Länsi-Saharan rauhanturvaoperaation Minurson entinen pääjuristi, yhdysvaltalainen Katlyn Thomas vierailee Suomessa 28.–29.11.2016. Vierailunsa yhteydessä hän luennoi Helsingin yliopistolla Erik ...

Kirje Länsi-Saharasta: Länsi-Sahara lautasella
Tänään aion kertoa teille länsisaharalaisesta ruoasta. Ruokatapojen ja -kulttuurin kautta voi ymmärtää paremmin koko sahrawiyhteisön toimintaa. Historiallisesti sahrawit ovat paimentolaisia ...

Länsi-Saharan nuoriso ei hyväksy status quota
YK:n epäonnistuttua purkamaan siirtomaavallan Länsi-Saharassa ovat monet nuoret alkaneet kannattaa aseellista itsenäisyyskamppailua. Kuluneen 25 vuoden ajan on Länsi-Saharan alkuperäiskansa sahrawit ...

Marokko käyttää hyväkseen Marrakechin ilmastoneuvotteluja
Ilmastoneuvottelut jatkuvat Marrakechissa – Marokko käyttää tilaisuutta hyväkseen lujittaakseen otettaan laittomasti miehittämästään Länsi-Saharasta. Western Sahara Resource Watch, joka seuraa Marokon ...

Kommentti: Marokko ei toimi kansainvälisen yhteisön pelisääntöjen mukaan
Helsingin Sanomien 14.10.2016 julkaistussa pääkirjoituksessa ”Demokratia Marokossa on vaikea mutta tärkeä laji” otettiin kantaa demokratian tilaan Marokossa. HS kirjoitti muun ...

Mistä nyt tuulee: Sahrawipakolaiset vastustavat Siemensin energiahanketta
Sadat länsisaharalaiset eli sahrawit osoittivat tiistaina 27.9. mieltään Siemensiä vastaan Auserdin pakolaisleirillä. Siemens kehittelee Marokon miehittämälle Länsi-Saharan alueelle energiainfrastruktuuria Marokon ...