Avainsana: Ihmisoikeudet

Gaza: Väkivaltaan syyllistyneet on löydettävä, tutkittava ja tuomittava
Gazaan kohdistuvat silmittömät pommitukset saavat kysymään, mihin sen asukkaat ovat syyllistyneet, kun Israel pommittaa alueen maan tasalle. Jukka Kekkosen mukaan

Rauhantekijä Frank Johanssonille Nelson Mandelasta tuli elinkautinen
Frank Johansson syntyi Karjaalla, mutta muutti jo kaksivuotiaana perheensä mukana Helsinkiin. Hän kasvoi helsinkiläisissä lähiöissä Pitäjänmäellä, Pajamäessä ja Haagassa. Koulua

Lähetä eurovaaliehdokkaallesi viesti Palestiinan puolesta
Pyydä ehdokkaitasi osoittamaan, että he ovat kuunnelleet miljoonia EU:n kansalaisia, jotka haluavat EU:n noudattavan kansainvälistä oikeutta ja lopettavan vihdoinkin osallisuutensa

Yhdysvaltojen sotilastukikohdat saamelaisten kotiseutualueella vaarantavat alkuperäiskansan perusoikeuksia
Julkilausuma 9.4.2024 Puolustusministeriö on jättänyt noudattamatta lakiin kirjattua neuvotteluvelvoitettaan Natoon liittymiseen ja Yhdysvaltojen kanssa solmittuun puolustusyhteistyösopimukseen (DCA) johtaneissa prosesseissa.(1) Yksi

Juha Björninen – myötäelämisen muusikko
Kitaristi Juha Björninen Tuigu-yhtyeineen haluaa kulttuurielämysten kyljessä edistää ihmisoikeuksia ja köyhyyden poistamista ja vastustaa väkivaltaa. Musiikilla hän käsittelee myös Ukrainan

Moderni maatuska: Eläköön feministinen ekstremismi!
Kaksi vuotta sitten kirjoitin venäläisistä naisista ja monikansallisesta valtiosta sekä silloisen euroviisuedustajan Manizhan feministisestä ja antirasistisesta sanomasta. Kolumni loppuu naiivisti:

Suomen ei pidä tukea Turkin sortopolitiikkaa
Rauhanpuolustajien johtokunnan jäsen Rojin Birzoi piti puheen Kurdistan solidaarisuus -verkoston järjestämässä Ei taivuta Turkille -mielenosoituksessa Helsingissä 25.3.2023. "Turkin valtio pitää

Marokko esti Rauhanpuolustajien toiminnanjohtajan pääsyn Länsi-Saharaan
Suomen Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro oli illalla 20. tammikuuta matkalla Marokon miehittämään Länsi-Saharaan, kun Marokon viranomaiset estivät häntä poistumasta lentokoneesta

