Elokuun 2024 lopussa Sudanin nykyinen kriisi oli jatkunut jo 500 päivää. Vajaan kahden vuoden aikana väkivaltainen konflikti on kasvanut maailman suurimmaksi humanitääriseksi katastrofiksi. Arviolta 150 000 sudanilaista on kuollut ja yli 10 miljoonaa on ajettu kodeistaan. Tuho on silmitön, mutta ei vain kokonsa, vaan myös lähes olemattoman mediahuomionsa takia. Vähäinen uutisointi pitää Sudanin poissa myös aktivisti- ja rauhantyön kentällä toimivien ihmisten mielistä.
Konfliktin 501. iltana 27. elokuuta istun jännittyneenä tietokoneeni edessä. Pian linjalta kuuluu ystävällinen tervehdys ja videokuva napsahtaa päälle. Mohamed Yousif hymyilee minulle autostaan, hän on juuri Tampereella lopettamassa työvuoroaan.
Yousif on suostunut avaamaan minulle Sudanin tilannetta. Luetellut luvut ja faktat eivät ole vain synkkiä, teoreettisia lukuja. Ne ovat todellisuus, jossa hänen perheensä, tunteensa ja ajatuksensa elävät vuorokauden ympäri.
YLI KYMMENEN VUOTTA AKTIVISMIA
Sudanista kotoisin oleva Mohamed Yousif on 28-vuotias, ja vastikään muuttanut Tampereelta Turkuun. Kertoessaan perheestään hän puhkeaa leveään hymyyn. Yousif on tähän asti ollut ennen kaikkea aviopuoliso, mutta pian elämään astuu uusi rooli: hänestä on tulossa isä. Ilo on tarttuvaa.
Yousif on tehnyt paljon nuorisotyötä ja on myös pitkän linjan aktivisti. Hän on ollut perustamassa useita yhdistyksiä ja kollektiiveja, esimerkiksi nuorten tukitoimintaa Turussa tekevä HangFlow, monikulttuurisille nuorille toimintaa järjestävä Globaalinuoret ry, Pakolaisnuorten tuki ry Tampereella, Tampere With Palestine -kollektiivi ja viimeisimpänä Antirasistiset taiteilijat ry. Ensimmäisen kerran Yousif osallistui mielenosoitukseen vuonna 2012. Kerta johti toiseen, ja 20-vuotiaana vuonna 2014 hän oli mukana järjestämässä omaa mielenosoitustaan. Tähän päivään mennessä osallistumisia on jo yli sata.
”Olen onnekas, että ympärilläni on ollut sellaisia henkilöitä, joiden kanssa on ollut helppoa tehdä tällaisia asioita.”
Vaikka aktivismi on oleellinen osa elämää, Yousif näkee siinä myös parantamisen varaa:
”Siitä puuttuu solidaarisuus ja laajempimittainen yhteistyö. Saman asian äärellä taistelee liian moni taho yksinään, erillään toisistaan, ja välillä se näkyy ulospäin kilpailuna. Se heikentää helposti uskottavuutta.”
Mieleenpainuvimmaksi kerraksi Yousif mainitsee vuonna 2015 Helsingissä pidetyn Stop Deportations -mielenosoituksen, jossa vastustettiin afganistanilaisten pakkopalautuksia.
Yousif oli järjestämässä ja esiintymässä myös helmikuussa mediahuomiota saaneessa mielenosoituksessa, jossa vaadittiin Yleä vetäytymään Euroviisuista, jos Israel on kisassa mukana.
Mediahuomio ei kuitenkaan ole aina hyvä asia, Yousif toteaa. Hän on pohtinut viime aikoina paljon sitä ja sen herättämiä ristiriitaisia tunteita.
”Se kuluttaa mielenosoituksien järjestäjiä ja aktivisteja tosi paljon. Joko niin, että saa liikaa kuraa niskaan, tai saat kehuja, esimerkiksi aktivismia tekevän kollektiivin perustamisesta, jonka jälkeen melkein automaattisesti sinuun lyödään asiantuntijan leima. Sinulta epäsuorasti vaaditaan tiettyjä asioita, rooleja ja tilanteen hallintaa. Se on ehkä suurin haaste. Kun viime vuonna lähdin Tampere With Palestine -kollektiivia perustamaan, se ei tuntunut tältä, mutta tiedän, että jos tekisin saman nyt, kaikki paineet olisivat minun harteillani, koska ihmiset ovat nähneet miten Mohamed Yousif tekee töitä eri kollektiiveissa. Jos työni olisi ollut rikkinäistä, niin eihän kukaan luottaisi minuun. Mutta itse koen, että olemme Tampere With Palestinessa onnistuttu tosi isosti ja onnistutaan jatkuvasti. Ehkä luo tietynlaiset kehykset, jotka seuraavat melkein kaikkia kollektiivin jäseniä, ihan sama mihin he menevät seuraavaksi.”
Uutiskynnyksen ylittänyt aktivismi ja mielenosoittaminen voi aiheuttaa myös hankaluuksia työnhaussa, jos työnantaja huomaa työpaikkaa hakevan henkilön osallistuneen kansalaisvaikuttamiseen.
”Jos hakisin työpaikkaa ja työnantajani olisi vähänkin seurannut sosiaalista mediaa ja myllerrystä siitä, mitä esimerkiksi Tampereella on helmikuussa tapahtunut ja ketkä ovat olleet sen takana, niin työpaikan saaminen saattaisi olla kysymysmerkki.”
Yousif kertoo erilaisten medioiden herättäneen hänessä viime aikoina epämiellyttäviä tunteita liittyen Sudanin tilanteeseen ja siitä vaikenemiseen.
”On ymmärrettävää, että kaikkea ei aina ehdi uutisoida, mutta Sudanista uutisia on huolestuttavan vähän.”
UNELMA DEMOKRATIASTA SORTUU JÄLLEEN
Sudan on Britannian ja Egyptin yhteishallinnon ajoilta asti – ja siitä itsenäistyttyään – joutunut kipuilemaan aseellisten konfliktien, talouspakotteiden ja humanitaaristen kriisien kynsissä. Vuonna 1989 silloiselta siviilihallitukselta vallan kaapannut kenraali Omar al-Bashir johti maata yksinvaltiaan ottein 30 vuotta. Kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut al-Bashirista kaksi pidätysmääräystä vuosina 2009 ja 2010, sekä syytteet kansanmurhasta, raiskauksista, kidutuksesta, murhista, pakkosiirroista ja sotarikoksista erityisesti Länsi-Darfurin konfliktissa.
Joulukuussa 2018 leivän hinta nousi ja notkollaan ollut kamelin selkä katkesi: Sudanin kansa lähti kaduille protestoimaan presidentti al-Bashirin hallintoa vastaan sinnikkyydellä, jota edes turvallisuusjoukkojen kyynelkaasu ja luodit eivät sammuttaneet. Sotilaat ja upseerit alkoivat pian kieltäytyä turhasta väkivallasta protestoijia kohtaan.
Kireään tilanteeseen oli puututtava jotenkin, ja pian puututtiinkin: armeija syöksi al-Bashirin vallasta huhtikuussa 2019. Kansalle luvattiin vaalit, joihin saakka maata johtaisi väliaikainen siviili-sotilashallinto pääministeri Abdalla Hamdokin johdolla. Pieni toivonpilkahdus vaihtui kuitenkin pian painajaiseksi.
Vuonna 2021 puolisotilaallisten RSF-joukkojen (Rapid Support Force) kenraali Mohamed Hamdan ”Hemedti” Dagalo ja Sudanin armeijan kenraali Abdel Fattah al-Burhan kaappasivat siirtymähallinnolta vallan ja nimittivät al-Burhanin sotilashallinnon johtajaksi. Vallankaappausta protestoitiin Sudanin pääkaupungissa Khartumissa, mihin RSF-joukot vastasivat ampumalla mielenosoittajia, joista ainakin 128 sai surmansa.
Seuraavana vuonna al-Burhan suostui sopimaan kahden vuoden siirtymäajasta siviilihallintoon. Mutta sopimuksen tekeminen lykkääntyi toistamiseen hänen ja Dagalon erimielisyyksien takia, joiden tiedetään liittyvän ainakin RSF-joukkojen liittämiseen osaksi Sudanin armeijaa. Kenraalien keskinäiset suhteet viilenivät ja he riitaantuivat. Lopulta huhtikuussa 2023 armeija ja RSF-joukot avasivat tulen toisiaan vastaan Khartumissa ja muissa kaupungeissa.
Tällä hetkellä Sudanin armeija hallitsee maan itä- ja pohjoisosia ja RSF-joukot puolestaan suurinta osaa Länsi-Sudania. Pääkaupunki Khartum on pääosin RSF-joukkojen hallinnassa. Kiivaimmat taistelut käydään Darfurin alueella ja Khartumissa, mutta ne ovat levinneet vajaan kahden vuoden aikana kaikkialle Sudaniin.
SIVIILIT RISTITULESSA
Kun kysyn Yousifilta, mitä sudanilaisuus hänelle merkitsee, vastausta ei tarvitse edes miettiä:
”Sudan on 100 prosenttia identiteettiäni. En jaa sudanilaisuuttani minkään muun kansalaisuuden kanssa. Vaikka minulla on Suomen kansalaisuus, se on itselleni vain juridinen. Olen ylpeä sudanilaisuudestani. Sudan on ollut aina sydämessäni.”
Yousif on syntynyt Jordaniassa, josta perhe muutti Sudaniin Sennariin, mistä hänen äitinsä on kotoisin. Sennarilaisuus tuntuu Yousifista omalta, ja lapsuusmuistoja alueelta on kymmenen vuoden ajalta ennen muuttoa Suomeen. Enot, sedät, tädit, mummi, sisko ja veli elivät Sennarissa perheidensä kanssa, kunnes joutuivat sotaa pakoon.
”Olen tovereiden ja perheenjäsenten voimin onnistunut siirtämään heidät pois kriittiseltä sota-alueelta ainoaan paikkaan Sudanissa, jossa ei ole tällä hetkellä taisteluita, mutta on vain ajan kysymys, koska sieltäkin on lähdettävä.”
Tiedustellessani, eikö Sudanissa tosiaan ole mitään muuta paikkaa missä tällä hetkellä voisi elää, Yousif vastaa: ”On kyllä, jos kantaa koko ajan mukana omaa hautapukuaan.”
”Olet koko ajan vaarassa. Vaikka olisit tänään elossa, et voi tietää oletko huomenna. Ja vaikka joitakin asuttavaksi sopivia alueita löytyy, ne muuttuvat pian asuinkelvottomiksi terveydenhuollon, ruoan ja puhtaan veden puutteen takia.”
Moniin paikkoihin on levinnyt koleraa ja nyt myös apinarokkoa. Yousif muistuttaa, että Sudanissa on suuri riski saada malariatartunta, joka jää muiden sairauksien – akuuttien ja kroonisten – tavoin monilla hoitamatta sodan takia. Elokuussa Itä-Sudanissa murtui pato, josta syntyneet tulvat ovat musertaneet alleen ainakin 20 kylää, katkaisseet monilta alueilta sähköt ja tuhonneet vesiputkia. Kuolonuhreja on kymmeniä ja kotinsa menettäneitä kymmeniä tuhansia. Ihmiset ovat tuttujen ja sukulaisten avun varassa.
”Tämän takia on erilaisia liikkeitä, jotka pyrkivät siihen, että muualla asuvat, esimerkiksi me täällä Suomessa, pystyisimme jotenkin auttamaan Sudanissa olevia ihmisiä. Vaikkapa siten, että järjestämme tukimyyjäisiä, esimerkiksi yhteistyössä Palestiina-liikkeen kanssa. Ihmiset pystyvät keskenäänkin keräämään rahaa ja lähettämään ne Sudaniin.”
Yousif järjestää perheensä kanssa FalaFeel-nimisen toiminnan kautta falafelmyyjäisiä, jonka tuotot menevät lyhentämättöminä sudanilaisten perheiden hyväksi. Myyjäisiä on järjestetty Tampereella, Turussa ja Helsingissä, ja ne ovat olleet hyvin suosittuja. Rahansiirto onnistuu Suomesta sudanilaisille tileille. Yousifin perheen ja ystävien keräysten avulla autettiin ensimmäisellä kerralla kolmeakymmentä perhettä hankkimaan ruokaa, lääkkeitä, vaatteita ja puhdasta vettä.
”Tämä on ehkä ainoa tapa mihin itse uskon. Ainoa tapa saada apu perille, ilman että välistä viedään rahaa muihin kuluihin. Mutta emme tunne kaikkia apua tarvitsevia sudanilaisia ja apua saaneetkin ovat vain rajallinen määrä ihmisiä. Apua on tarjolla joillakin alueilla joillekin, eikä se ole riittävää.”
Yousifin veljen oli määrä saapua Suomeen turvaan työpaikan perusteella saadun oleskeluluvan avulla, mutta joutui hoitamattoman diabeteksen takia Arabiemiraatteihin sairaalahoitoon: jalkaterästä amputoitiin viidesosa siihen levinneen kuolion takia. Huoli on kova, ja rahaa kerätään nyt veljen tarvitsemiin leikkauksiin ja hoitoon.
Yousif haluaa tarkentaa, että ei ole RSF-joukkojen eikä armeijan puolella.
”Olen sitä mieltä, että molemmat tekevät terroritekoja ja toteuttavat kansanmurhaa, ja tätä mieltä on valtaosa sudanilaisista, mutta kaikki eivät uskalla sanoa sitä ääneen kärkkäiden vastalauseiden pelossa. Tämä asia jakaa meitä sudanilaisia täällä Suomessakin – se, kumpi taho on oikeassa vai onko kumpikaan.”
”Tällä hetkellä kun keskustelee sudanilaisten kanssa, tuntuu siltä, että ihmiset ovat jämähtäneet miettimään sitä, kuka on aloittanut sodan. Minua se ei tässä vaiheessa enää kiinnosta. Minua kiinnostaa se, kuka lopettaa sodan.”
Sekä Sudanin armeijan että RSF-joukkojen on raportoitu estävän humanitäärisen avun pääseminen hallitsemilleen alueille ja takavarikoivan tai varastavan alueille kuljetettavia elintarvikkeita ja lääkkeitä. Asiantuntijat ovat kertoneet sekä armeijan että RSF-joukkojen käyttävän ihmisten nälkiinnyttämistä sodankäynnin keinona.
Yousifia huolettaa erityisesti siivilien tilanne konfliktissa. Molemmat osapuolet ovat myös tehneet iskuja lukuisiin siviilikohteisiin, kuten sairaaloihin, asuinalueille ja kouluihin, jotka ovat iskujen aikana toimineet pakolaisleireinä.
”Olen ollut tosi huolissani siitä, että armeija pudottaa pommeja ilmasta ja RSF ampuu tankeilla maasta. Mihin siviilit joutuvat? Ei ole sellaista välitilaa, missä voisi olla turvassa. Tämä ei ole enää sitä, että halutaan vain vallata alueita takaisin. Se on oikeastaan vain sitä, että ammutaan ja juostaan. Mielestäni kummallakaan ei ole enää mitään tavoitetta. Halutaan vain näyttää voimaa. On jo pitkään toistettu, että neuvottelut ja neuvottelut ja neuvottelut, ja aina kun on neuvoteltu, päästäänkin siihen, että ei päästä loppuratkaisuun.”
Viimeisimmät rauhanneuvottelut järjestettiin Genevessä, mutta Sudanin armeijan edustajat eivät saapuneet paikalle.
Sodan aikana etenkin Darfurissa on nähty myös etnisyyteen perustuvaa väkivaltaa arabiheimojen ja ei-arabiheimojen välillä. Veriset yhteenotot ovat suoraa jatkumoa vuonna 2003 puhjenneesta Darfurin konfliktista, jonka raakuus sai kansanmurhan mittasuhteet.
”Tämä on aivan hullua. Sudan on kaksikansainen: on arabikansaa ja ei-arabikansaa. Kaikkien Sudanissa näiden vuosikymmenten aikana tapahtuneiden konfliktien ja kansanmurhien perimmäinen syy on ollut oikeastaan rasismi. Mutta tämä tällä hetkellä oleva konflikti – en osaa enää edes sanoa onko se rasismia, valtataistelua vai ulkovaltojen pyrkimyksiä.”
SUURVALTOJEN PELILAUTA
Yksi merkittävä sotaa mahdollistava tekijä on ulkomainen aseapu. Sekä Amnesty että Human Rights Watch ovat raportoineet Sudanin saavan aseita Arabiemiraateista, Venäjältä, Serbiasta, Turkista, Kiinasta, Iranista ja Jemenistä.
RSF-joukkojen suurin tukija on Arabiemiraatit, joka lähettää niille sotakalustoa Tšadin kautta. Arabiemiraatit saa vastineeksi kultaa Darfurin kultakaivoksista, joista suurin osa on RSF-joukkojen hallinnassa.
Samaan aikaan Arabiemiraatit järjestää eniten maailmassa humanitäärista apua sudanilaisille siviileille. Useista raporteista huolimatta Arabiemiraatit kiistää lähettäneensä aseita Sudaniin ja sanoo olevansa keskittynyt konfliktin de-eskaloimiseen ja humanitaariseen avunantoon.
RSF-joukkojen kranaatinheittimien ammukset ovat kiinalaisvalmisteisia, ja niiden käyttämien droonien ampumat ammukset on valmistettu Serbiassa. Joukkojen puolella taistelee myös sotilaita Tšadista, Libyasta ja Jemenistä sekä erinäisten kapinallis- ja terroristiryhmien, kuten Isisin ja al-Qaidan, riveistä.
Sudanin armeijaa taas tukevat muun muassa Iran ja Egypti. Iran toimittaa drooneja ja muita aseita, ja Egyptin tiedetään lähettäneen armeijalle ainakin drooneja.
Lisäksi Egypti on vastaanottanut al-Burhanin ja hänen edustajansa vierailuille Kairoon useita kertoja ja ollut mukana järjestämässä rauhanneuvotteluita. Maa on myös ottanut vastaan sudanilaisia pakolaisia.
Sekä RSF-joukkojen että Sudanin armeijan käytössä on nähty turkkilais- ja venäläisvalmisteisia tuliaseita sekä kiinalaisvalmisteisia drooneja ja häirintälähettimiä.
UKRAINAN SOTAA KÄYDÄÄN MYÖS SUDANISSA
Myös Venäjän Wagner-sotilaita on nähty taistelemassa RSF-joukkojen puolella. Vastineeksi sota-avusta joukot saavat kultaa. Wagner itse kiistää ryhmiensä edes olevan Sudanissa. Venäjä on tästä huolimatta alkanut hiljattain toimittamaan aseita Sudanin armeijalle – eli se toimittaa aseita sodan molemmille osapuolille.
Ilmeisesti Venäjän läsnäolo on houkutellut mantereelle myös Ukrainan erikoisjoukkoja. Wall Street Journal ja Kyiv Post uutisoivat al-Burhanin välittäneen aseita salaa Ukrainalle, mistä kiitoksena ukrainalaisjoukot auttoivat al-Burhania pakenemaan RSF:n valtaamasta Khartumista. Kyiv Post on saanut haltuunsa videoita, joilla nähdään ukrainalaisten erikoisjoukkojen tekevän iskuja Khartumissa Wagnerin palkkasotilaita vastaan marraskuussa 2023 ja tämän vuoden tammikuussa. Kesäkuussa 2024 julkaistulla videolla ukrainalaissotilaat kuulustelevat kiinniotettuja Wagner-sotilaita Sudanissa. Ukraina on myös lähettänyt ruoka-apua Sudaniin.
KILPAILU KAUPPAREITTIEN HERRUUDESTA
Ulkomaisia joukkoja eivät houkuttele ainoastaan Sudanin kultakaivokset ja muut rikkaasta maaperästä löytyvät resurssit. Sudanin kilometrejä pitkä rantaviiva Punaisellemerelle on monen suurvallan kiinnostuksenkohde, jonne oman tukikohdan rakentamisen toivossa on lähdetty mukaan konfliktiin. Merialue on tärkeä kauppareitti, jota pitkin kulkee noin 12 prosenttia maailman kansainvälisestä kaupasta. Arabiemiraatit on tehnyt sopimuksen RSF-joukkojen kanssa ja Venäjä puolestaan Sudanin armeijan kanssa omien satamiensa rakentamisesta Port Sudaniin. Myös Yhdysvallat on neuvotellut oman armeijansa läsnäolon lisäämisestä ja sotilastukikohdan rakentamisesta Punaisenmeren alueelle, jossa ne tällä hetkellä taistelevat merellä rahtilaivoihin iskeviä huhteja vastaan.
Tuntuuko Yousifista, että Sudania käytetään suurvaltojen pelinappulana. ”Ei pelinappulana, vaan pelilautana”, hän toteaa.
KUINKA TÄSTÄ ETEENPÄIN?
Yousifin ei tarvitse edes miettiä, mitä toiveita hänellä on Sudanin tulevaisuudesta:
”Se on aika selvä. Sota päättyy. Sudanilaiset ovat tunnettuja siitä, että vaikeissakin tilanteissa pystytään neuvottelemaan. Toivon, että voimankäytön sijaan käytetään järkeä. Pyritään saamaan tilanne siihen, että ihmiset pääsevät takaisin omille alueilleen ja saavat kaiken mitä tarvitsevat. Ja että ulkovallat poistuisivat Sudanista. Rauhaa ei tule sitä ennen. Sudania ei ole helppo rakentaa uudelleen, se tulee olemaan monen sukupolven työ. Sudanin kansa on kärsinyt yli 30 vuotta talouspakotteista, ja tulee kärsimään nyt vielä enemmän. Pahimmat seuraukset näkyvät vasta muutaman vuoden päästä.”
Monisyistä konfliktia puidessa avuttomuus hiipii väistämättä iholle. Kysyn Yousifilta, kuinka me Suomessa voisimme osoittaa solidaarisuutta Sudania ja sudanilaisia kohtaan. Tähän hän tarjoaa ytimekkään vastauksen:
”Sudan-aiheiset tapahtumat, uutiset, keräykset ja aihetta ylläpitävien keskustelujen asettaminen tärkeäksi agendaksi puolueiden sisällä, jotta asiaa voitaisiin käsitellä myös parlamentaarisesti.”
Yousifin kanssa keskusteltuani jään seuraamaan Sudaniin liittyviä uutisia mediasta – tai niiden puutetta. Hiljaisuus tuntuu entistäkin tyrmäävämmältä. Täyttäkäämme se äänellä, jonka sudanilaiset siviilit yrittävät epätoivoisesti saada kuuluviin.
