Sadankomitean puheenjohtaja Kaisu Kinnunen vetää robottiasekieltoa ajavaa verkostoa ja toivoo, että tekoälyä käytettäisiin aseiden sijaan enemmän esimerkiksi lääketeollisuudessa. Rauhantyössä Kinnunen painottaa vuorovaikutustaitoja ja empatiaa.

Kaisu Kinnunen aloitti Sadankomitean puheenjohtajana ensimmäisenä koronavuonna 2020. Järjestön hallituksen lähitapaamisia ehdittiin pitää vain yksi, ennen kuin kokoukset ja muukin toiminta siirtyivät verkkoon. Verkossa tehtiin tämäkin haastattelu, haastateltava oli Jyväskylässä ja haastattelija Helsingissä.

Teknologia on onneksi tarjonnut sulkutilaan joutuneille toimivia työkaluja yhteydenpitoon ja työskentelyyn, vaikka oikeita kohtaamisia onkin ikävä. Teknologian nurjaa puolta tarkastellaan Kinnusen kanssa jäljempänä, sillä hän on Stop Killer Robots Finland -verkoston koordinaattori, jota tekoäly kiinnostaa.

Havahtuminen epäkohtiin

Kaisu Kinnunen kasvoi Keski-Suomessa Säynätsalon Lehtisaaressa 20 kilometrin päässä Jyväskylästä. Elämä soljui pienelle takapajuiselle paikkakunnalle tyypilliseen tapaan. Kinnunen kertoo kuukausi sitten miettineensä kasvuympäristöään ja sen vaikutusta, kun pohti Ydin-lehden kolumnia kirjoittaessaan, olisiko hänestä voinut tulla trumpisti. ”Samalla mietin, milloin minusta on tullut pasifisti ja olenko pasifisti.”

Kinnusen kotona ei puhuttu politiikasta. Ensi askeleita tiellä rauhanjärjestön puheenjohtajaksi ei siis otettu lapsuudenkodin vaikutuksesta. Kinnunen kävi kuitenkin teininä hc-punk-illoissa ystävänsä kanssa, ja punk voi välittää rauhanviestiä, jos osaa kuunnella.

”Minä en ehkä sitä rauhansanomaa nuorena käsitellyt, mutta yksi Aivolävistyksen sanoitus jäi mieleen: ’Tapan yhden, olen murhaaja. / Vaan kuka kertoisi miksi, tapan monta / Viatonta / minua kutsutaan sankariksi’.”

Ote on Aivolävistyksen kappaleesta Sudet, joka alkaa näin:

Oletko valmis asettamaan
isänmaan edelle äitimaan?
Onko aseilla turvattu todella vapaa,
entä ihmiset rajojen takaa?
Kun sota on tiesi maailmanrauhaan,
katsotaan kuka viiimeksi nauraa.
Pelolla suojelet turvallisuutta,
huomaatko paradoksaalisuutta?

Ennen yliopisto-opintojaan Kaisu Kinnunen työskenteli siivousalalla kymmenisen vuotta. Hän toimi siivoojana ja palveluohjaajana eli käytännössä tiiminvetäjänä Lassila & Tikanojalla ja hankki myös alan koulutuksen.

Vuosina 2007–2008 Keski-Suomeen tuli paljon maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Niin myös Kinnusen tiimiin.

”Töissä heräsin näkyvään rasismiin, jota työntekijät joutuivat kohtaamaan joka päivä. Olin ennen ajatellut, että kaikki ihmiset ovat samalla viivalla. Mutta tummaihoiset työkaverit kertoivat, että ajatus on kyllä kaunis, mutta se ei ole heille todellisuutta. Minulle tuli kova tarve tehdä asialle jotain. Sitä ennen en ollut ajatellut, että asioita voisi järjestelmällisesti pyrkiä muuttamaan.”

Radikaali Sadankomitea

Tavattuaan nykyisen kumppaninsa Kaisu Kinnunen muutti tämän kanssa joksikin aikaa Espanjaan. Sieltä palattuaan Kinnunen aloitti opiskelun Jyväskylän yliopistossa, josta hän valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi valtio-opista.

Yliopiston sähköpostilistalla Kinnunen oli nähnyt ilmoituksen Sadankomitean rauhanlähettiläskoulutuksesta. Halu vaikuttaa epäkohtiin oli edelleen suuri, mutta aluksi Kinnunen epäili koulutukseen hakeutumista.

”Ensin en uskaltanut. Mutta sitten oli viimeinen vuosi iän puolesta hakea koulutukseen, koska yläikäraja on 29. Rohkaistuin ja hain. Rauhanlähettiläskoulutus oli ensi kokemukseni järjestömaailmasta. Sadankomitean arvot ja periaatteet tuntuivat oikeilta, ja siinä yhdistyi asiantuntijatyö ja aktivismi. Sitä ennen rauhanjärjestöt olivat minulle vain pinnallisesti tuttuja. Ensimmäisen kerran näin sen, miten monella tapaa voi järjestöissä vaikuttaa. Rauhantyö ei ole vain sitä, että jakaa flaiereita kadulla tai istuu YK:n neuvottelupöydässä. Se voi olla myös vaikka sitä, että osaa tehdä julisteeseen grafiikat. Koulutus näytti kentän moninaisuuden.”

Kinnunen ihastui Itä-Pasilassa sijaitsevaan Rauhanasemaan, jossa koulutus järjestettiin, ja talossa työskenteleviin ihmisiin. ”Siellä otettiin erilaisista lähtökohdista tulevat hyvin mukaan. Itselläni oli ollut ajatus, että olisi pitänyt olla aktivisti pienestä pitäen.”

Monilla muillakin on sama käsitys, mikä voi muodostaa esteen rauhantyöhön mukaan lähtemiselle ja osallisuuden kokemiselle.

”Meidän pitäisi saada selkeästi kerrottua viesti rauhantyön monipuolisuudesta. Kasvokkain jutellessa käsitykset varmaan välittyvät, mutta välittyvätkö ne viestinnässä riittävästi?”

Kinnunen kokee, että rauhanlähettiläskoulutus antaa kaikille oman paikan rauhanliikkeessä. Siinä on tarkoituksena luoda jokaiselle koulutettavalle oma rauhanpolku, jota pitkin itse edetä rauhanlähettiläänä omine kykyineen.

”Annettiin konkreettisia ehdotuksia, kuten blogitekstin kirjoittaminen, jolle Sadankomitea tarjosi alustan.”

Kinnunen arvostaa Sadankomiteassa järjestön radikaaliutta eli sitä, että se on periaatteellinen ja rohkea pasifismissaan, antimilitarismissaan ja väkivallan vastustamisessaan.

Keskustelukulttuurin on muututtava

Kaisu Kinnunen on palkkatyössä sisällöntuottajana pienessä yrityksessä, jolla on asiakkaina muun muassa ohjelmistoalan yrityksiä. Hän kertoo pitävänsä työstään mutta nauraa:

”Kun ihmiset kysyvät minulta mitä teet, mieleeni tulevat aina ensin rauhanhommat. Ne ovat sitä, mikä itselleni on tärkeintä.”

”Rauhan edistäminen on konfliktien ennalta ehkäisemistä. Se tarkoittaa sitä, että tehdään töitä vaikka sen puolesta että kaikilla on riittävä toimeentulo, vaikutusmahdollisuudet tai tulevaisuudennäkymät. Ne ovat perusasioita, jotka eivät ole yksinkertaisia. Yhteiskuntaa ei voi järjestää ilman rauhaa. Konflikteja on aina, olivat ne sitten valtioiden välisiä tai kahdenkeskisiä, mutta jotta mitään voidaan rakentaa, tarvitaan pohjalle rauhaa.”

Mitkä ovat ne keskeiset asiat, joihin rauhanjärjestöt voisivat vaikuttaa?

”Syrjivien rakenteiden muuttaminen näyttämällä esimerkkiä toiminnallaan. Ensisijaisesti haluaisin rauhanliikkeen vaikuttavan keskustelukulttuurin muutokseen. Viittaan tällä siihen, miten me julkisessa, poliittisessa keskustelussa puhumme asioista, miten negatiiviseksi se on muuttunut. Rauhanliike voi omalla esimerkillään antaa vaihtoehtoja. Tehtävä on iso, mutta sieltä se lähtee. Jos haluamme, että turvallisuuspolitiikkaa ei käsiteltäisi asevaraisesta tai voimapolitiikan näkökulmasta, paineen pitäisi tulla ihmisiltä. Tarvitaan keskustelukulttuurihyppy.”

Kinnusen mielestä juuri keskustelu tekee rauhanliikkeestä tärkeän aseriisunnassa, koska mitään muuta kriittistä ääntä ei ole.

”On saatu aikaan asekieltosopimuksia ja asekauppasopimuksia. Rauhanliikkeen vaikutus näkyy konkreettisimmin asevalvonnassa ja aseistariisunnassa. Niistä puhutaan paljon enemmän rauhanliikkeen ansiosta.”

Nykyään ilmastokriisi tuo kaikkialle omat haasteensa. Sen pitäisi läpäistä koko rauhantyö.

”Enemmän tulisi tuoda esiin sitä, että ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan ihan kaikkeen. Ihmiset turvautuvat vääriin keinoihin sen uhkien torjunnassa, yhtenä esimerkkinä sotateollisuuden rahoittaminen. Tuottaako aseistautuminen oikeasti turvallisuutta? Ilmastonmuutos vaikuttaa rauhan säilymiseen ja konfliktien syttymiseen. Luonnonkatastrofeja tulee yhä enemmän. Ihmisiltä katoaa elinkeino, ravinto, asunto. Nuo kaikki ovat konfliktien juurisyitä, joita ei voi jättää huomiotta.”

Mitä tekee pieni ihminen

Moni jäsen miettii omaa rooliaan ja merkitystään rauhanjärjestössä. Jotkut eroavat, koska kokevat, ”etteivät tee tarpeeksi” tai ”eivät ehdi olla mukana”. Jäsenmaksunsa maksava rivijäsen on todellisuudessa hyvin tärkeä rauhanliikkeelle, jonka yksi ulottuvuus on saada äänensä kuuluviin ja tuoda vaihtoehtoisia ajatuksia esimerkiksi turvallisuuspolitiikkaan. Mitä enemmän jäseniä, sitä vankempi on joukkovoiman sanoma.

Rauhan rakentaminen ja edistäminen on silti myös asia, jota jokainen pystyy tekemään ilman jäsenyyttä. Rauhanjärjestöjen tehtävä on antaa vinkkejä siihen. Kaisu Kinnunen korostaa vuorovaikutustaitoja ja empatiaa.

”Kun luennoin sivareille, kysyin heiltä ehdotuksia arjen rauhantyöhön. Yksi heistä antoi vinkiksi hymyn. Se on hyvä. Muita ovat esimerkiksi tervehtiminen ja kiusaamiseen ja rasismiin puuttuminen. Niillä luodaan parempaa ympäristöä. Annetaan kaikille mahdollisuus, ei tuomita ennakkoon. Sillä on suuri merkitys, millä tavalla olemme toistemme kanssa. Rauhaa luodaan yhdessä ja kohtaamisten kautta. Sen kaltaista ymmärrystä ei voi itsekseen saavuttaa.”

Kinnunen kertoo havahtuneensa yliopistossa siihen, että empatiaa voi oppia ja sitä oikeasti opetetaan.

”Ei ole itsestään selvää osata astua toisen ihmisen saappaisiin. Pitää pyrkiä ymmärtämään. On tehty ’kokeita’, joissa on laitettu ihmisiä katsomaan toisiaan silmiin tietyn ajan, ehkä kymmenisen minuuttia. Jo se saa nämä ihmiset tuntemaan enemmän empatiaa. He eivät enää pysty katsomaan, jos ihmisiin sattuu tai heitä kohdellaan väärin.”

Robottiaseet kiellettävä

Kaisu Kinnunen aloitti robottiasekieltoa ajavan Suomen-verkoston Stop Killer Robots Finlandin koordinaattorina viime syksynä. Verkosto on osa kansainvälistä Campaign to Stop Killer Robots -ryhmittymää. Stop Killer Robots Finlandissa on mukana sekä järjestöjä että yksityishenkilöitä.

Kinnunen tutustui autonomisiin asejärjestelmiin eli arkisemmin robottiaseisiin rauhanlähettiläskoulutuksessa, ja kiinnostus niitä kohtaan on vain kasvanut. Kinnusta kiinnostavat sekä tekoäly että filosofia.

”Teknologiapuolella kyse on jatkuvasta oppimisesta, ja tekoälyn etiikasta ja teknologian kehityksen eettisestä puolesta puhuttaessa ollaan samalla viivalla. Ala tuo todella paljon erilaisia asiantuntijoita yhteen.”

Maallikko voisi ajatella, että tappokäskyn antamisen ulkoistaminen tekoälylle on tietenkin kiellettävä. Tappamisesta uhkaa tulla liian helppoa mutta myös ohjelmisto- ja muille virheille altista. Monet pitävät tappokäskyn ulkoistamisen ajatusta eettisesti aivan kestämättömänä. Kieltosopimuksen edistäminen on kuitenkin ollut yllättävän vaikeaa.

”On käsittämätöntä, että ydinasekieltosopimus saatiin voimaan vasta 2020-luvulla, kun sen puolesta on kampanjoitu jo 1950-luvulta! Robottiaseet on nyt asejärjestelmä, jonka käyttöönotto olisi mahdollista estää ennen kuin tulee uhreja. Mutta prosessien hitauden ja poliittisen haluttomuuden vuoksi olemme todella myöhässä.”

Rauhanjärjestöjen näkökulmasta Suomi ei juuri edistä robottiasekieltosopimuksen syntyä. Suomelta toivotaan päättäväisempää otetta, varsinkin kun meillä on teknologian alan huippuosaajia. ”Päättäjille on tuotava tietoa, eri näkökulmia ja kampanjan näkökulmia. On korostettava, että tietyt asejärjestelmät halutaan kieltää juuri siksi, että voimankäyttöä ei siirrettäisi ihmiseltä koneelle. Emme halua kieltää tekoälyn hyviä käyttötarkoituksia vaan haluamme, että teknologiaa resurssoitaisiin enemmän vaikka lääketieteeseen, jossa käytetään samantyyppistä sensorikuvantamisteknologiaa, jota asejärjestelmätkin hyödyntäisivät.”

Suomi on robottiaseissa jämähtänyt ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ja siellä lausuttujen tavoitteiden taakse, jotka puhuvat enemmän sääntelystä kuin kiellosta. Suomi toimii samoin kuin ydinasekieltosopimuksessa, eli niin kauan kuin isot toimijat USA ja Venäjä eivät ole mukana, Suomi ei näe järkeväksi käyttää tähän energiaa.

”Tappajarobotit eivät ole kaukainen uhka, ne ovat jo täällä”, Kaisu Kinnunen toteaa, mutta haluaa aina – myös tässä asiassa – pitää toivoa yllä.

Kaiken keskellä toivo.

Teksti: Anu Harju
Kuvat: Nauska