Rauhankasvatus­neuvola: Pasifismista ja pommisuojista

NATONATONATOPUTINPUTINUKRAINAVENÄJÄBIDENNIINISTÖNATONATOVENÄJÄKIINAPUTINPUTINUKRAINAMACRONPUTINNATO JNE. JNE.

 

Suunnilleen tuolta on uutisointi kuulostanut korvaani viime aikoina. Mainitut asiat ovat vakavia, enkä halua missään nimessä vaikuttaa siltä, että vähättelisin ongelmia, joissa Ukraina ja monet muut maat tällä hetkellä kieriskelevät.

Kirjoitan tätä keskellä Mediataitoviikkoa ja huomaan, että omat mediataitoni ovat varsin puutteelliset. Kun uutiset alkavat tarpeeksi ahdistaa, suljen television ja lakkaan lukemasta lehtiä. Seuraus on, että en tarkalleen tiedä, mitä kaikkea on meneillään. Luultavasti parempi ratkaisu olisi perehtyä mahdollisimman laajalti eri medioihin ja asiantuntijoiden lausuntoihin, jotta ymmärtäisi, mitä tapahtuu ja miksi. Lisäksi olisi tärkeää tuntea historiaa paremmin.

En sinänsä tarvitse median tai asiantuntijoiden tukea mielipiteeni muodostamisen tueksi. Minulla on nimittäin vakaumus. Olen pasifisti. Ymmärrän, että se kuulostaa monen korvaan samalta, kuin sanoisin olevani naiivi ja lapsellinen todellisuudesta irtautunut hölmö. Olen aina – ihan aina – aseettomien ja väkivallattomien ratkaisujen kannalla. Täällä yhä harvenevissa pasifistien joukoissa on hiukan yksinäistä. Haluaisitko tulla seurakseni?

Aamulla kuljin sellaisen tilan ohitse, jota lapsuudessani kylmän sodan aikana nimitettiin pommisuojaksi. Modernimpi nimitys on kaiketi väestönsuoja. Yritin eläytyä ajatukseen, että tilanne Suomessakin eskaloituisi sellaiseksi, että pommisuojille tulisi tarvetta. Olen kaikin tavoin pumpulissa kasvanut skandinaavi, koska pommien viuhumista omilla kulmillani on lähes mahdotonta kuvitella. Se, etten usko pommisuojille tulevan käyttöä kotimaassani, johtuu siitä, että myös valtaapitävät suomalaiset tuntuvat uskovan rauhantahtoisen dialogin voimaan. Tyhjät pommisuojat eivät mielessäni yhdisty ”uskottavaan maanpuolustukseen”, vaan ne pysyvät tyhjinä, koska suomalaiset käyvät ihmisten välisiä keskusteluita.

Rauhanomaisen dialogin taitoja harjoitetaan Suomessa lapsuudesta alkaen, ainakin virallisen koulutussysteemin piirissä. Näyttää siltä, että maanisämme Sauli Niinistökin taitaa rauhaa rakentavan dialogin ylläpitämisen, ja sen lisäksi, että osaa sen, hän uskoo sen voimaan. Haluankin lähettää presidentillemme rakkaat terveiset, koska hänen agendallaan on Etyk-huippukokouksen järjestäminen Helsingissä vuonna 2025. Tuon kokouksen tavoitteena, kuten 50 vuotta sitten, on ”liennyttää suurvaltapoliittisia jännitteitä ja löytää ratkaisuja globaaleihin kriiseihin”.

Yhtäkkiä en tunne itseäni enää niin yksinäiseksi täällä pasifistien joukoissa. Täällähän taitaa lymytä myös meidän pressamme.

Hanna Niittymäki