Olen vuosien tauon jälkeen saanut viettää lukuvuoden. Se tarkoittaa vuotta, joka alkaa elokuun kieppeillä ja päättyy toukokuussa niillä hujakoilla, kun kansa alkaa heitellä talviturkkejaan viileisiin vesiin. Lukuvuosi oli Tottelemattomuusakatemian ensimmäinen.

Kuulostaa kliseiseltä sanoa, että minulla oli ilo ja kunnia toimia akatemian tuutorina, mutta sitä se tosiaan oli. Ilo, koska enimmäkseen oli hauskaa, toiveikasta ja kiinnostavaa. Kunnia, koska tunsin itseni valtavan etuoikeutetuksi, että sain luotsata näin hienoa joukkoa ja oppia itsekin jatkuvasti uusia asioita. Voin karkeasti arvioiden sanoa, että kyynisyyteni maailman tulevaisuuden suhteen on vähentynyt lukuvuoden aikana ainakin 37 prosenttia.

Haluaisin sanoa jotain ylevää opiskelijoista ja Tottelemattomuusakatemiasta. Koska auringon pehmentämään päähäni ei syty lamppua, kaivan esiin graduni synnytysajoilta paperin, johon olen koonnut Mohandas Karamchand Gandhin koottuja kasvatusajatuksia.

Mielestäni kehrääminen ja kutominen ovat välttämättömiä osia minkä tahansa maan kansallisessa koulutussysteemissä… lausuu Gandhi.

Jaahans, no miksei tälläkin pääsisi alkuun. Mohandas muistutti usein kuulijoitaan olennaiseen keskittymisestä. Hän ei pelkästään puhunut kehräämisestä, vaan myös kehräsi joka päivä. Langoista hän kutoi kangasta, josta valmisti vaatteensa. Mohandasin kehräämisen voi ajatella symboloivan toisaalta sitä, että jengin pomo ei asetu minkään työtehtävän yläpuolelle, ja toisaalta sitä, miten tärkeää on todella tehdä jotain konkreettista, eikä pelkästään ajatella ja hölistä viisaita. Tottelemattomuusakatemiassa on kehrätty etenkin vaikuttavia sanoja. Kun toinen lukuvuosi alkaa, pitää muistaa kehrätä kahta kauheammin. Itse olen toistuvasti kehrännyt onnesta.

Löydän sen sitaatin, jota varsinaisesti etsin. Seuraavan pätkän Gandhi kirjoitti muistellessaan elämäänsä Etelä-Afrikassa, jossa hän toimi yhteisönsä lasten opettajana:

Jos minun olisi tarkoitus olla heidän todellinen opettajansa ja holhoojansa, minun pitäisi kyetä koskettamaan heidän sydämiään. Minun pitäisi voida jakaa heidän ilonsa ja surunsa. Minun pitäisi auttaa heitä ratkaisemaan kohtaamiaan ongelmia ja ottaa käyttöön oikea kanava – heidän nuoruutensa kuohuvat henkäykset.

Nuoruuden kuohuvat henkäykset! Miten ihanasti sanottu. Ja siltä minusta tosiaan tuntuu. Olen saanut vuoden verran altistua näille kuohuville henkäyksille, joita on sinkoillut tässä herkässä ja viisaassa joukossa. Toivon, että sydämiäkin on kosketettu, koska se on mielestäni paras tapaa aikaansaada muutosta ajatuksissa ja laittaa kädet ja jalat liikkeelle. Ainakin omaa sydäntäni on heiluteltu kovin.

Sen lisäksi, että toivon kaikille kaunista kesää, toivon teille vanhemmille ihmisille mahdollisuutta altistua nuorille ja teille nuorille, että jaksatte kuohua ja henkäillä, vaikka maailma olisi kuinka raskas ja kummallinen!

P.S. Jos et ole vielä kuullut Tottelemattomuusakatemiasta, lue täältä!

Teksti: Hanna Niittymäki