Kesä on täällä. Iloitsen luonnon heräämisestä, pikkulintujen viserryksestä, rokotusten etenemisestä ja valosta, mutta samalla kurkkua kuristaa, koska rauhankasvatuskirjani ei välttämättä valmistu kesäkuun loppuun mennessä, kuten kuvittelin.

Viime viikkoina olen lukenut ahkerammin kuin kirjoittanut. Annan sinulle sekä lukusuosituksia, että joitakin kirjojen kirvoittamia ajatusaihioita kesälahjaksi. Asettelin Mikko Kurenlahden ja Arto O. Salosen kirjan Rakkautta ja valoa väliin post-it-lappuja kiinnostaviin kohtiin. Niitä kului lähes sata.

Maailma muuttui sivu sivulta selkeämmäksi ja päähän tulvi ajatuksia siitä, miten pitäisi elää. Haluan yhä vakaammin elää kohtuullisesti. Minulla on kaikkea tarpeeksi nyt eikä vasta sitten, kun on se ja tuo turhake hommattuna. Rakkauden maksiimi on kirjan mukaan toisten kohottaminen hehkumaan elämän voimaa. Rauha saavutetaan, kun opitaan elämään rakkauden lävistäminä. Tervetuloa siis elämää hehkuvat ihmiset ja rakkauden kesä 2021!

Lukiessa minuun iskee ajoittain huono omatunto. Kirja on nimittäin selkeästi kirjoitettu minun tapaiselleni hyväosaiselle, jolla on elämässä mahdollisuuksia valita. Nolottaa taas omat etuoikeudet, vaikka ei niitä kai kuulu hävetä, vaan tiedostaa ne ja käyttää niitä hyvän edistämiseen.

Ajattelen etuoikeuksiani suhteessa kaukana minusta eläviin ihmisiin, joilla on pulaa ruuasta ja muista perusasioista. He eivät tee valintaa kohtuullisesta elämästä, vaan ovat siihen pakotettuja.

Seuraavaksi tartun Linda Boström-Knausgårdin omaelämäkerralliseen kirjaan Lokakuun lapsi ja pääsen mielen sairauden kanssa kamppailevan ihmisen maailmaan. Linda on valkoinen, koulutettu ja monin tavoin yhtä etuoikeutettu kuin minä. Silti olen rikas häneen verrattuna. Mikon ja Arton kirjassa sanotaan nimittäin, että pahin köyhyys on erillisyyttä ja ulkopuolisuutta muista.

Lindan kuvaukset masennuksesta ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ovat tarinoita irrallisuudesta. Masentunut mieli ei kiinnity mihinkään, eikä mikään tunnu miltään ellei sitten pahalta ja ahdistavalta.

Viime vuosina julkisessa keskustelussa on ollut ilahduttavan paljon asiaa syrjinnän vaarassa olevista vähemmistöistä ja heidän asemansa parantamisesta. Liian vähälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se suuri vähemmistö, jonka mielenterveys ei ole vakaa. Osa heistä on minunkin läheisiäni.

Miten osaisin antaa riittävän tukeni sinulle, jota masentaa tai ahdistaa tai jonka mieli on muulla tavoin rikki? Jos tunnet itsesi irralliseksi ja ulkopuoliseksi, on minun tehtäväni osoittaa, että kuulut joukkoon ja pitää sinusta kiinni, ettet erkaannu liian kauas ihmislaumasta. Toivon myös, että jaksat käyttää ääntäsi ja ellet jaksa, niin yritän puhua puolestasi.

Mahdollisimman hyvää mieltä ja kaunista ja kohtuullista kesää kaikille! Ollaan vielä enemmän ihmisiksi!

Teksti: Hanna Niittymäki