Pete Seeger (1919–2014) teki pitkän uran muusikkona ja toimi aktiivisesti amerikkalaisessa kansalaisoikeus-, ympäristö- ja sodanvastaisessa liikkeessä. Musiikki, erityisesti laulut, oli hänen välineensä. Seeger popularisoi amerikkalaisen kansanmusiikin. Hän kaivoi julkisuuteen Yhdysvaltain kongressin arkistoista folkloristi Alan Lomaxin jo 1930-luvun alusta keräämistä musiikkiäänitteistä valtavan määrän esiintyjiä ja heidän musiikkiaan. Osan kappaleista hän sovitti itselleen ja monelle muulle. Hän oli myös amerikkalaisen kansanmusiikin päänäyttämön Newportin festivaalin yksi ideoija. Yhden viimeisistä julkisista esiintymisistään Seeger teki presidentti Barack Obaman virkaanastujaisissa tammikuussa 2009. Hän kuului Amerikan suuriin demokraattisiin taiteilijoihin.

Tällaisen henkilön nykyisin kokenut muusikko ja säveltäjä Mikko Perkoila (s. 1950) kohtasi vuonna 1977 Helsingin laulufestivaalien Kulttuuritalolla järjestetyn konsertin tuottajana. ”Kulttuuritalolla näin Seegerin ensi kerran”, Perkoila kertoo. ”Muistan että mietin, mitä tämmöinen nuori mies pystyy puhumaan semmoisen hienon ja kuuluisan ihmisen kanssa. Tulin sitten maininneeksi, että olimme tehneet Arkiviisu-yhtyeen kanssa Seegerin vanhemman ystävän, amerikkalaisen Woody Guthrien lauluja suomeksi yhden LP:n verran. Siitähän Pete kiinnostui.”

”Samalla tuli puhetta levyttämästämme Liiton tyttö – Union Maid -biisistä. Hän innostui ja kysyi, voisiko olla mukana esittämässä hänelle itselleen hyvin tuttua laulua suomeksi. No se oli ehdotus, josta ei voi kieltäytyä. Enkä niin kovin yrittänytkään.”

”Minulle se oli kova juttu. Olin 31-vuotias, ja aika lailla vasta aloittelin omia musiikkihommiani. Jossain vaiheessa sitten katsottiin yhdessä, miten lauluosuuksia ja soittoa jaetaan. Niin se esitys vain onnistui, ja oli minulle uskomaton kokemus. Reaktioista päätellen yleisökin diggasi, että tuommoinen suomalainen oli päässyt mukaan lavalle Seegerin kanssa.”

Sama yhteisesiintyminen toistui Vanhan ylioppilastalon festivaaliklubilla.

Tuttavuus alkoi kotoa

Mikko Perkoila oli vuonna 1965 Saksassa kielikurssilla ollessaan ostanut yhden Pete Seegerin laulukokoelman. Hän piti siitä kovasti ja tapaili joitakin kappaleita kitarallaan.

”Koulupojasta asti minulla on ollut pitkäaikainen suhde Seegeriin. Tiesin hänen musiikkiarvoistaan paljon, ja olin oikeastaan kasvanut amerikkalaiseen folk-musiikkiin kotona, kun isosisko oli kuunnellut Peter, Paul & Mary -yhtyettä.” Heidän ensimmäinen superhittinsä oli Seegerin If I had a Hammer, jonka he esittivät Newportin folkfestivaaleilla vuonna 1963. Perkoila oli kuunnellut 1960-luvun alussa myös Kingston Trioa. Heidän hittinsä oli puolestaan Seegerin Where Have All The Flowers Gone. Perkoila piti samaan aikaan paljon Reino Helismaasta ja monesta muusta suomalaisesta lauluntekijästä. Hänet itsensä tunnetaan lukemattomista hauskoista kertovista lauluista.

Perkoila tuntee hyvin Seegerin elämäkerran: ”Seeger kuului 1940- ja 1950-luvuilla Amerikan kommunistipuolueeseen niin kuin monet muutkin amerikkalaiset taiteilijat sodan jälkeen. Hän joutui myös antiamerikkalaista toimintaa tutkivan senaattori McCarthyn johtaman komitean kuultavaksi ja sai esiintymiskieltoja julkisiin tiloihin ja televisioon. Hän ei koskaan piilotellut sympatioitaan kaikkia sorrettuja ryhmiä ja vapaustaistelijoita kohtaan. Vietnamin sodan vastaisessa liikkeessä hän oli mukana ja tuki Amerikan vähemmistöjen kansalaisoikeustaisteluja.”

Perkoila sanoo, että Seeger on vaikuttanut hänen muusikonuraansa oikeastaan aina. Ihan nuorena hän soitteli itsekseen kitaralla levyiltä kuultuja kappaleita. Sittemmin 1970-luvulla Seegerin lauluja laulettiin Suomessa porukalla erilaisissa kokoontumisissa. Seeger teki alun perinkin laulunsa nuotiolauluiksi toisten soitettaviksi ja laulettaviksi yksin tai yhdessä. Ne levisivät koko läntiseen maailmaan Suomea myöten jo 1960-luvulla.

”Itse asiassa julkaisin ensimmäisen Seegerin biisin omalla levylläni vasta keväällä 1982. Se oli rauhanlaulu I Come and Stand at Every Door. Suomeksi sen nimeksi tuli Jään ovellesi seisomaan. Kaverini Jarkko Aarniala mainitsi siitä jossain yhteydessä, ja hän oli tehnyt siitä raakakäännöksen. Minä sitten muotoilin sen omaan suuhuni sopivaksi ja esitin sitä hyvin paljon 1980-luvun alussa ja edelleenkin jos pyydetään ja vaikka ei pyydettäisikään. Sanoitus on turkkilaisen runoilijan Nazim Hikmetin runo, jonka Seeger oli levyttänyt jo vuonna 1961 ja napannut siihen melodian amerikkalaisesta kansanlaulusta. Näin silloin tehtiin.”

Tapaaminen Yhdysvalloissa

Helsingin laulufestivaalien jälkeen Mikko Perkoila tapasi Pete Seegerin vielä toisen sooloalbuminsa julkaisun jälkeen Yhdysvalloissa vuonna 1982.

”Lähdin Jenkkeihin kuukauden reissulle. Ensin menin siskon luokse Floridaan, ja esiinnyin siellä suomalaissiirtokunnalle Lantanassa. Floridan jälkeen matkustin New Yorkiin ja sieltä kävin New Yorkin osavaltion pohjoisosassa niin kutsutulla Finger Lakes -alueella tapaamassa vanhoja suomalaissiirtolaisia ja esiintymässä heidän festareillaan.”

Ennen Amerikan-matkaa Perkoila oli lähettänyt Suomesta Pete Seegerille postikortin ja kysynyt mahdollisuutta tavata hänet. Vastaus tuli vasta reissun aikana paluukortilla kotiin. Perkoila sai tiedon puhelimitse vaimoltaan: ”Minulla ei ollut Seegerin puhelinnumeroa. Olin New Yorkissa kuuntelemassa yhdessä klubissa Oscar Brand -nimistä folk-muusikkoa. Kun sitten näin hänet lähellä kapakassa, niin menin hänen juttusilleen ja kysyin, tunteeko hän Pete Seegerin. Totta kai hän tunsi ja antoi Seegerin puhelinnumeron. Brand käski minua soittamaan Seegerille ja sanoi, että hän asuu Beaconissa Hudson-joen rannalla noin sata kilometriä New Yorkista pohjoiseen. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, kuinka minulla oli nuorena pokkaa mennä ja kysyä asiaa Oscar Brandilta.” Brand oli yksi Newportin folkfestivaalin perustajista ja Seegerin hyvä muusikkoystävä.

”Minä sitten soitin Seegerille ja menin käymään hänen kotonaan. Hän oli hirveän ystävällinen ja mukava. Silloin oli menossa Hudson-joen puhdistuskampanja. Beaconissa oli samaan aikaan paljon nuoria ympäristöaktivisteja. Clearwater-kampanja oli menestyksekäs, ja joki on nyt eri kunnossa kuin se oli kahdeksankymmentäluvun alussa. Hänellä oli rannassa iso purjevene, ja pääsin sillä hänen kanssaan joelle. Silloin ei tosin tuullut, mutta kun paatin nimi oli Woody Guthrie, niin se oli hieno kokemus.”

”Ithacassa, joka on yliopistokaupunki samalla seudulla kuin Finger Lakesin alue, olin haastatellut vanhaa suomalaismiestä. Hän kertoi, että he olivat laulaneet Sibeliuksen Finlandiaa ammattiyhdistysporukoissa nimellä Song of Peace, jota englanniksi laulettiin virtenä. Sellaisena sen oli levyttänyt myös Joan Baez, joskaan en sitä tiennyt. Työväenliikkeen piirissä lauluun oli vaihdettu sanan God (Jumala) tilalle sana Rulers (hallitsijat tai päättäjät).”

”Kerroin Seegerille tästä suomalaisten Song of Peace -laulusta ja lauloin hänelle saamani version. Pete toimitti pientä Sing Out -musiikkilehtistä ja lupasi laittaa sanat seuraavaan numeroon. Tämä kuvaa Peten vaatimattomuutta. Hän taatusti tunsi biisin jo aikaisemmin ja oli kohtelias nuorelle vieraalle.”

Mitä nyt, Mikko Perkoila

Perkoilan musiikkijulkaisuja on valtava määrä. Hän jatkaa edelleen. Nyt hän esiintyy Juippi & Juippi -duossa. Vuonna 2023 tuli ulos levy Muovijeesus ja muita Amerikan ihmeitä. Siinä on käännöksiä ja sovituksia hyvistä amerikkalaista juurimusiikki-, kantri- ja folkbiiseistä. Perkoila sanoo, että kappaleet on kerätty Amerikan musiikin edistykselliseltä suunnalta. Hänen mielestään se on hauska kokonaisuus. Mukana on kappale Kentuckyn pontikka, joka on New Lost City Ramblers -yhtyeen tunnettu kappale. Bändin yksi jäsen oli Mike Seeger, Peten veli. Spotifysta ja Youtubesta voi kuunnella koko levyn. Duon viimeisin single on tältä vuodelta, ja sillä on mukana yksi Pete Seegerinkin aikoinaan esittämä traditionaalinen laulu Winnsboron pumpuliblues.

Lopuksi Perkoila toteaa, että maailman tila näyttää kamalalta. Ihmiset eivät opi menneestä mitään. Soittaminen pitää kuitenkin hänet järjissään. ”Tulen kyllä esiintymään tilaisuuksiin, jotka ovat itsellenikin tärkeitä, mutta mielenosoituksiin en enää lähde ulos soittamaan – talvella.”

Aika paljon samaa on Petessä ja Mikossa.

Pääkuva: Pete Seeger ja Mikko Perkoila Kulttuuritalon lavalla Helsingin Helsingin laulufestivaaleilla marraskuussa 1977. Kuva: Veikko Koivusalo.