Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki tekee konkreettisia ehdotuksia kestävämmän energiatalouden luomiseksi ja ilmastonmuutoksesta erityisesti kärsivien alueiden auttamiseksi. Ilmassa on merkkejä uuden globaalin poliittisen keskustelun heräämisestä, jonka yksi taustavaikuttaja on vahvasti raha: ympäristökatastrofit tulevat monin tavoin kalliiksi, ja halvempaa olisi ehkäistä niitä.

Ympäristössä tapahtuvat muutokset kuten myrskyt, rankkasateet, kuivuus ja ilmakehän lämpeneminen koskettavat kaikkia, mutta tällä hetkellä erityisen epäoikeudenmukaisesti globaalin etelän maita. Ympäristöön ja elämään rajusti vaikuttavan ongelman ovat tuottaneet pohjoisen rikkaat valtiot muun muassa teollisuuden, liikenteen ja maankäytön seurauksena. Kärsijöinä ovat köyhät alueet kuten Afrikan sarvi ja Itä-Afrikka, sanoo professori Heikki Patomäki.

Ongelman ratkaisuun vaadittaisiin uusia keinoja. Patomäki ehdottaa, että perustettaisiin globaali kasvihuonepäästövero, jonka tuotosta osa siirrettäisiin globaaliin rahastoon. Se rahoittaisi siirtymää kohti kestävämpää energiataloutta ja auttaisi ilmastonmuutoksesta erityisen paljon kärsineitä alueita. ”Ilmastonmuutos koskee koko ihmiskunnan tulevaisuutta, siksi tämä globaali organisaatio pitäisi perustaa demokraattisella ja oikeudenmukaisella tavalla. Se tukisi myös suoraan vihreää siirtymää. Tällä hetkellä sellaista organisaatiota ei ole.”

Järjestelmä kannustaisi kaikkia toimijoita vähentämään päästöjään. Kukaan ei ole suojassa globaalilta kuumenemiselta. Hiekka-aavikot leviävät Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan ja esimerkiksi hirmumyrskyt tai merenpinnan nousut voivat aiheuttaa kehittyneeseen kaupunki- ja teollisuusinfrastruktuuriin suuria vaurioita. Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta: varhain teollistuneet alueet maailmantaloudessa ovat eniten vastuussa ongelmasta, mutta ilmastonmuutoksen rajuimmat vaikutukset koskevat usein köyhimpiä. Juuri tämä seikka aiheuttaa merkittäviä poliittisia jännitteitä rikkaan pohjoisen ja globaalin etelän välillä.

”Tällainen koko maapalloa koskeva rikkaiden valtioiden verotuksella rahoitettava muutos olisi pitänyt toteuttaa jo vähintään kaksikymmentä vuotta sitten, koska ympäristön tuhoutumisen vauhti on niin valtavan nopea. Mutta milloin tahansa on parempi kuin ei koskaan.”

Patomäki näkee merkkejä uuden globaalin poliittisen keskustelun heräämisestä, ja sen taustalla on vahvasti raha: ”Ympäristökatastrofeilla on suuria taloudellisia vaikutuksia. Pelkästään kymmenen suurimman viime vuoden aikana tapahtuneen ympäristötuhon yhteinen rahallinen arvo oli kaksi kertaa suurempi kuin Euroopan unionin perusbudjetti. Lisäksi poliittisessa keskustelussa kiistetään yhä harvemmin ihmisen toiminnan aiheuttama eli antropogeeninen ilmastonmuutos.”

Patomäki lisää, että markkinavetoisessa päästöpolitiikassa päästöt eivät ole kokonaisuutena vähentyneet vaan päinvastoin kasvaneet. Tästä on julkaistu aivan uutta tietoa. ”Tämä tarkoittaa sitä, että kun päästöillä on kumulatiivinen eli kertyvä vaikutus, niin ongelmat pahenevat vuosikymmeniä eteenpäin, vaikka päästöt loppuisivat heti, ja toistaiseksi ne eivät ole edes kääntyneet laskuun.”

Miljardöörit ja populismi

Heikki Patomäki sanoo, että varallisuuksien keskittyminen ja siitä seurannut eriarvoisuus ovat lisääntyneet maailmassa 1980-luvulta alkaen. Maailmanlaajuisesti on tapahtunut myös taloudellisten erojen tasoittumista, koska Kiinassa ja Intiassa sadat miljoonat ihmiset ovat nousseet köyhyydestä paikalliseen keskiluokkaan. ”Samaan aikaan Intiassa, Kiinassa ja OECD-maissa on syntynyt uusi miljardöörien luokka. Erikoista on, että uusia miljardöörejä syntyi myös covid-19-epidemian aikana paljon.”

Patomäen mukaan he pystyvät varallisuutensa ansiosta vaikuttamaan yhteiskuntien päätöksentekoon esimerkiksi lobbaamisen, suurten hyväntekeväisyysjärjestöjensä ja mediaomistustensa kautta. ”On aika kiinnostavaa, että monet näistä miljardööreistä arvostelevat esimerkiksi demokratiaa ja globalisaatiota populistisella tavalla, vaikka he ovat systemaattisesti hyödyntäneet markkinaglobalisaatiota omaisuutensa kartuttamisessa.”

Patomäki sanoo, että eriarvoisuuden kasvu on ollut osaltaan aiheuttamassa nationalismin nousua monien mekanismien kautta. Vaikka maailma tarvitsee uusia yhteisiä instituutioita, on nationalismin ja populismin tavoite pikemminkin hajauttaa kuin yhtenäistää maailmaa. Tämä voi johtaa yhä suurempaan valtioiden ja ihmisten eriarvoistumiseen koko maailmassa.

Julkisen keskustelun vaikeus

Puhumme siitä, millä tavoin media ohjaa ihmisten ajattelun ja toiminnan muotoutumista. ”Minusta valeuutiset ja trollaaminen eivät ole sosiaalisen median taitavaa käyttöä vaan väärinkäyttöä. Jos katsotaan trollaamista rationaalisesta näkökulmasta, niin se nostaa esille epärelevantteja ja harhaanjohtavia asioita, joilla leimataan ihmisiä ja vältetään argumentoitua asiakeskustelua. Leimasanoja ovat muun muassa punavihreä, suvakki, putinismi tai islam. Tällainen systemaattinen aggressiivinen tapa viestiä tuhoaa mahdollisuuden rationaaliseen julkiseen keskusteluun.”

Tilattavien sanomalehtien levikit ovat laskeneet koko maailmassa, koska Google ja Meta ovat kasvaneet valtaviksi mediajäteiksi. Ne keräävät suurimman osan maailman mainostuloista ja jakavat ilmaiseksi ja osin luvatta tilattavien ja maksullisten julkaisujen sisältöjä. Suomessa on esitetty, että tilattavat sanomalehdet saisivat julkista tukea kuten Pohjoismaissa on tapana. Patomäen mielestä tämä olisi paikallaan.

”Myös kansallista ja eurooppalaista julkista tutkivaa journalismia pitäisi tukea ja kehittää. Tällä hetkellä Euroopan- ja maailmanlaajuista keskustelua hallitsevat paitsi alustajätit myös suuret englanninkieliset mediayhtiöt.”

Varustautumisen kierre

Euroopassa puhutaan varustelusta ja varustetaan armeijoita. Patomäki muistuttaa, että jo toisen maailmansodan jälkeen kylmän sodan aikana rakennettiin pelotejärjestelmä, jolla voitiin tuhota koko maapallo. Ydinaseet ovat yhä sen merkittävin osa. Uudet teknologiat ja talouskasvu ovat mahdollistaneet yhä nopeamman, kompleksisemman ja täsmällisemmän massatuhovoiman rakentamisen.

Patomäki kertoo, että kylmän sodan jälkeen 1990-luvulla oli lyhyt ajanjakso, jolloin varustelumenot vähenivät. Tilanne muuttui jo 2000-luvun alussa, ja kylmän sodan aikainen varustelumenojen absoluuttinen taso ohitettiin aikoja sitten.

”Tällä hetkellä ollaan varustelussa ihmiskunnan historiassa ennätyksellisellä tasolla. Minusta tämä muistuttaa sitä kehitystä, mikä johti ensimmäiseen maailmansotaan. Silloin oltiin tilanteessa, jossa kaksi liittokuntaa koki suurta epäluottamusta toisiaan kohtaan. Samanaikaisesti oli erilaisia paikallisia kriisejä ja pienempiä sotia. Lopulta tuli kesä 1914 ja yksi tapahtuma, joka olisi voinut mennä ohi ilman seurauksia, mutta se johti maailmansotaan.”

Kansainvälisen sopimusjärjestelmän rappio

Patomäen mukaan globaali ajattelu ja toiminta on muuttunut 1990-luvun optimistisen uskon jälkeen.

”Nyt vallitsee toisenlainen hybris. Silloin ajateltiin, että Yhdysvallat on unipolaarinen maailman johtaja, joka edustaa jonkinlaista sopimuksenvaraista kansainvälistä järjestelmää. Se pystyisi tarvittaessa pakottamaan muut ruotuun, ja tämä olisi se järjestelmä, joka edustaa demokratiaa. Mutta hetki, jolloin sellainen illuusio vallitsi, on ehdottomasti ohi suuressa osassa maailmaa. Yhdysvallat itse on varmasti yksi kaikkein huonoimmista monenkeskisten sopimusten, sääntöjen ja YK-järjestelmän periaatteiden noudattajista.”

Patomäki sanoo, että Euroopan siirtomaavaltojen luoman järjestelmän ja kolonialismin purku 1950-, 60- ja 70-luvulla jätti huonoja kokemuksia ja muistoja ja jossain määrin jopa vihaa Afrikkaan, Lähi-itään ja Aasiaan. Kritiikin kohteeksi ovat nousseet erityisesti kaksoisstandardit, joiden perusteella entiset imperiumien keskukset vaativat muilta – mukaan lukien entisiltä siirtomailtaan – yhtä, mutta itse tekevät toista. Tällainen tilanne on jatkunut kolmekymmentä vuotta.

Nyt suuri osa globaalista etelästä kyseenalaistaa yksipuolisen ja rapautuneen läntisen ”sääntöperustaisen” hallintajärjestelmän, vaikka monet sen instituutiot jatkavatkin olemassaoloaan. Tilanne on vaiheittain huonontunut, globalisaatio on purkautunut ja maailma yhä jakautuneempi.

Maailma tarvitsee Patomäen mielestä kauaskantoisia muutoksia kohti tasa-arvoisempaa ja demokraattisempaa globaalia järjestelmää. Uusimmassa, kesällä 2023 julkaistussa kirjassaan World Statehood (Springer) hän kutsuu tätä globaalia hallintakerrosta ”maailmanvaltiollisuudeksi”. Sen kehittyminen on evolutionäärinen, muuttuvien olosuhteiden vaikutuksesta muuttuva prosessi, jonka lopputulos on monilta osin avoin. Patomäki ei luonnostele visiota yhdestä yhtenäisestä maailmanvaltiosta eikä kirjoita perinteistä historianfilosofiaa, ja hänen länsikeskeisyyden kritiikkinsä laajentuu koskemaan kaikkea ”keskistä” ajattelua. Silti hänen ajatteluaan voi luonnehtia optimistiseksi ja globaaleja uudistusehdotuksiaan radikaaleiksi.

Teksti: Erkki Kupari
Kuva: Essi Rajamäki