Aurinko paistoi olohuoneeseen vastapäisen kerrostalon ikkunan kautta. Panin aurinkolasit päähäni ja katsoin ulos. Ajattelin, että vielä en lähde kävelylle shortseissa ja t-paidassa, mutta ehkä kuitenkin pikkutakissa.

Suuntasin kohti Helsingin Vallilanlaaksoa. Sen halki tehdään uutta raitiotietä. Työmaa kiinnostaa minua kovasti. Siellä heiluu hienoja kaivinkoneita ja ajaa mahtavia kuorma-autoja. Työmiehillä on kypärät päässä.

Kun seisoin katsomassa työmaata suoja-aidan vieressä, olkapäähäni koputettiin. Käännyin ja näin vieressäni hymyilevän Minnan. Hän sanoi: ”Hyvin järjestetty työmaa on todella kaunis katsoa. Äkkinäisestä se saattaa näyttää sekasotkulta, mutta ei ole. Katso, tuossa on jo ihan valmis pätkä tien pohjaa, ja vieressä vasta aloitetaan.”

”Totta”, sanoin. Minna jatkoi: ”Kävelläänkö hiukan eteenpäin ja katsotaan mitä kauempana tapahtuu.” Lähdin mielelläni, sillä halusin kuulla lisää Minnan ajatuksia. Tiesin, että hän on esteetikko.

”Tässä tehdään yhtä aikaa kaivantoa raitiotiekiskoille ja siltaa sen päälle. Vanhaa poistetaan ja uutta tulee tilalle. Oletko koskaan ajatellut, että kaikki ihmisten rakennelmat, olivatpa sitten henkisiä tai konkreettisia, ovat samanlaista. Jossain vaiheessa ne puretaan ja tehdään uutta. Hetken aikaa toiminta on hajalla ja näyttää sekasotkulta, kunnes se muotoutuu uudelleen toimivaksi. Sitten se taas puretaan ja muutetaan.”

Hän jatkoi: ”Nuoruudessani puolustin aina muotoa, kun toiset opettivat, että sisältö on tärkein. Sanoin silloin, että sisällön täytyy olla kauniissa kuosissa, sitten se vasta toimii.”

”Ajattelen niin, että hyvin toimiva malli on aina myös kaunis. Huonosti toimivassa järjestelmässä palat eivät sovi yhteen ja estetiikka pettää.” Minä vänkäsin: ”Eikö se ole toiminta, joka pettää ja siinä on virhe.” Minna siihen: ”Kun toiminta on suunniteltu huonosti, se pettää. Sellainen kokonaisuus ei voi olla kaunis, vaan keskeneräinen. Rujo kylläkin voi olla myös hyvin kaunista.”

Sanoin Minnalle, että tämä kuulostaa hämärältä. Minna mietti hetken ja vastasi: ”Otetaan esimerkiksi maalaus, jossa on värejä ja viivoja, mutta se ei esitä mitään naturalistista. Henkilö, joka on oppinut katsomaan taidetta, voi heti sanoa onko se hyvä. Jos siinä on hyvä kompositio, värien tasapaino ja liikettä aiheuttava ristiriita, se on hyvä.”

”Sotaa kuvataan elokuvassa, kirjallisuudessa, musiikissa ja taiteessa paljon. Aihe on vaikea, koska sota on pahinta mitä ihmiset voivat tehdä. Silti onnistuneista sotakuvauksista voi sanoa, että ne ovat kauniita yhtä aikaa herkällä ja julmalla tavalla. Kauneuden vastavoima on kauheus, vai mitä ajattelet?”

Mutisin hiljaa ja kysyin: ”Miten sitten politiikka, voiko se olla kaunista vai onko se aina rumaa?” Minna vastasi hetkeäkään epäröimättä: ”Onnistunut politiikka on kaunista. Sen elementeissä näkyvät pyrkimykset ja tavoitteet. Ne voi kuka tahansa arvioida kokemuksensa ja tietojensa mukaan. Sellainen politiikka, jossa tavoitteet ja keinot piilotetaan, on vaarallista.”

Edessämme heilui suuri kaivinkone. Rakenteilla oleva maisema näytti komealta. Rohkaistuin kysymään: ”Millainen ihminen on?” Minna vastasi: ”Ihminen on kaunis. Ihmisellä, joka on eläinten joukosta vaarallisin, on valtava vastuu omasta toiminnastaan. Olen varma, että ihminen pystyy toimimaan myös oikein, koska se pystyy hävittämään kaiken, aivan kaiken. Gorilla, joka on ihmistä paljon suurempi, ei siihen pysty, eikä susi.”

Kaivinkoneet heiluivat ja kuorma-autot ajoivat liejussa. Ne palauttivat minut ajatuksistani kävelytielle. Kiitin Minnaa keskustelusta, johon osallistuin kuulijana. Minna halusi kulkea vielä hetken kanssani. Minä suostuin. Hän sanoi: ”Luota! Tee hyviä asioita itsellesi ja muille.”

Teksti: Erkki Kupari
Kuvitus: Essi Rajamäki