Oli kaunis toukokuun päivä, ja kävelin Raatihuoneenkatua kohti keskustaa.
Tulin Kirkkopuiston kohdalle. Menin kioskille ja ostin jäätelön. Kioskin vieressä oli pöytä ja sen ääressä kolme tuolia. Istahdin alas.
Katselin puistosta alas torille. Siellä liikkui väkeä edestakaisin. Piirsin kuvan; enemmistö kulki diagonaalisti kulmasta kulmaan.
Huomasin, että nuori nainen osti myös jäätelön ja käveli kohti pöytääni. Hän kysyi, voisiko istua pöytääni syömään jäätelöä.
– Sinulla on mansikkajäätelö, hän sanoi.
– Minusta se on parasta. Sinullakin on.
– Totta. Hieno päivä, ihmisiä on paljon liikkeellä.
– Niin on, sanoin.
– Tiedätkö, että Palestiinassa, mikä kaunis maa, ihmiset eivät voi liikkua vapaasti. Heitä estetään ja vaikeutetaan kulkemasta omille mailleen esimerkiksi muureilla ja tarkastuspisteillä.
– Olen lukenut lehdistä ja nähnyt dokumentteja. Kauhea juttu.
– Muureja on muuallakin ja uusia rakennetaan. Piikkilangat ja miinakentät ovat myös muureja. Niitä on kaikkialla. Yhteinen tarkoitus niillä on estää ihmisiä liikkumasta. Mitä tuumit?
– Kai rajoja pitää jotenkin suojella, vai mitä ajat takaa?
– Tiedätkö, olen mukana sellaisessa liikkeessä, jonka tarkoitus on suojella näistä nykyisistä muureista pätkiä tulevaisuutta varten. Ne olisivat uusille sukupolville esimerkkejä siitä, kuinka ihmisiä kohdeltiin vielä 2000-luvun alussa.
– Onko sinulla sellainen käsitys, että muurit puretaan?
– Kyllä ne puretaan ja lakkaavat toimimasta. Se vie aikansa, mitta ne puretaan. Minun huoleni on se, että niistä pitäisi jäädä muurinpätkät kertomaan ihmisten mielettömistä ajatuksista ja teoista tuleville sukupolville.
– Eikö se ole vähän kuin vankilamuseo, aika julma.
– Sitä se on. Kun suunnitellaan huomista, on hyvä muistaa menneitä. Mennäänkö torille kävelemään ristiin rastiin, ja ostetaan toiset jäätelöt.
– Mennään vaan.

Teksti Erkki Kupari
Kuva Essi Rajamäki