Aleksei Navalnyin kuolema rangaistussiirtolassa Jamalin Nenetsian alueelle Siperiassa oli jälleen yksi todiste siitä, että Putinin hallinto käy sotaa sekä Ukrainaa että omia kansalaisiaan vastaan. Kreml on ottanut yhä tiukemman otteen kansalaisyhteiskunnasta. Sadat tuhannet venäläiset ovat paenneet maasta, mutta miljoonille se ei ole ollut monista syistä mahdollista. He joutuvat elämään Venäjällä, jossa sodan kritisointi tai siitä puhuminenkin voi johtaa pahimmassa tapauksessa Navalnyin kohtaloon ja niin monen muun kohtaloon ennen häntä.
Kaksi vuotta kestänyt ja satoja tuhansia uhreja molemmin puolin vaatinut Ukrainan sota jatkuu, eikä loppua näy. Toiveajattelusta huolimatta Venäjä näyttää tällä hetkellä olevan saamassa yliotteen rintamalla. Sillä on hallussaan selkeä sotilas- ja ilmeisesti myös ammusylivoima. Münchenin turvallisuuskonferenssissa Kiinan edustaja ilmoitti hallituksensa valmistelevan ehdotusta rauhanneuvottelujen aloittamiseksi. Ehdotus on otettu positiivisesti vastaan. Ukrainan ja sen liittolaisten ennakkoehtona neuvotteluille on sinänsä oikeutettu vaatimus Venäjän täydellisestä vetäytymisestä valtaamiltaan alueilta (Krim mukaan lukien), mutta se ei liene realismia nykytilanteessa.
Venäjän hyökkäys ja miehitys on tuomittava, niin kuin kaikki muutkin hyökkäyssodat ja miehitykset. Mutta onko loputtomalta vaikuttava sota Itä-Ukrainassa sen vaatiman valtavan uhrimäärän arvoista? Eniten päätäntävaltaa rauhanneuvottelujen aloittamisessa on tietysti ukrainalaisilla, joista miljoonat ovat paenneet kotimaastaan sodan alta, eikä uusien sotilaiden mobilisaatio rintamalle herätä innostusta. Varsinkin kun – monien mielestä epäoikeudenmukaisesti – rahalla voi mitä ilmeisimmin välttää sotaan joutumisen samalla tavoin kuin Venäjällä.
Presidentti Alexander Stubb astuu virkaansa maaliskuun alussa. Tiukan vaalitaiston Pekka Haaviston kanssa käynyt Stubb näytti vaalikampanjan aikana reivanneensa kurssiaan hieman rauhanomaisemmaksi. Suhtautuminen ydinaseisiin taisi jäädä melkeinpä ainoaksi merkittäväksi eroksi ehdokkaiden välillä varsinaisissa presidentille kuuluvissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Näiltä osin on huolestuttavaa, että ydinaseiden kauttakulkuun (ja mahdolliseen sijoittamiseen) myönteisesti suhtautuvilla kokoomuslaisilla on nyt hallussaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan värisuora: presidenttiys, pää-, ulko- ja puolustusministerin salkut.
Eduskunnan käsittelyyn tulevan energialainsäädännön yhteydessä käydään erittäin tärkeä poliittinen kädenvääntö. Toivottavasti kansanedustajien enemmistö päättää pikemminkin vahvistaa maamme ydinaseettomuutta kuin jättää arvailuille sijaa ydinaseiden mahdollisesta kauttakulusta tai sijoittamisesta Suomeen.
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.
