Nyky-yhteiskuntaa on yhä vaikeampi hahmottaa, sanoo historioitsija ja muusikko Matti Johannes Koivu. Hän on pohtinut oikeudenmukaisuuden teemaa ja teki siitä radio-ohjelmasarjan Ylen Ykköseen vuonna 2018. Nyt työn alla on uusi sarja radioon sekä historia-aiheinen lastenkirja – ja ehkä musiikkia.

Matti Koivu on ammatiltaan historioitsija-muusikko. Hänet tunnetaan myös taiteilijanimellä Matti Johannes Koivu. Koivu on tutkinut muun muassa oikeudenmukaisuutta, josta hän teki neliosaisen radiosarjan Ylen Ykköseen.

Luulisi, että oikeudenmukaisuus on aihe, josta riittää helposti puhuttavaa moneksi päiväksi ja illaksi. Mutta haastattelussa kävi toisin. Ilmeni, että siitä on vaikea puhua, mutta helppo vaieta.

”Yhteiskunta ja oikeudenmukaisuus ovat olemassa vain osallistumisen ja tekemisen kautta”, sanoo Matti Koivu. ”Aikaisemmin Suomessa oli selkeä luokkayhteiskunta. Oli herrat ja duunarit. Maailma oli ymmärrettävä ja osapuolilla oli omat puolueet ja liikkeet, joilla ne etuaan ajoivat.” Koivu on valmistunut Oulun yliopistosta maisteriksi pääaineena aate- ja oppihistoria.

Koivu sanoo, että yhteiskuntaa on yhä vaikeampi hahmottaa. Se on niin vaikeaa, että moni haluaa jäädä vapaaehtoisesti ulkokehälle. Osallistujilta eli kansalaisilta puuttuvat isot kollektiiviset selittäjät ja samaistumismahdollisuudet kuten luokka, puolue ja uskonto. ”Ei ole myöskään osallistumisen kokemuksia. Helsingin yliopiston professorin Pauli Kettusen mukaan 1980-luvulle saakka puolueet muokkasivat ihmisten maailmankuvaa. Sen jälkeen ne alkoivat kuunnella ihmisiä.”

Eikö ihmisiä ole hyvä kuunnella? Voisi ajatella, että ihmiset tietävät. ”Ihmiset tietävät oman kokemuksensa”, toteaa Koivu, joka haastatteli radiosarjaansa Helsingin Sanomien politiikan konkaritoimittajaa Unto Hämäläistä. ”Hämäläinen sanoi, että poliitikot eivät puhu enää tulevaisuudesta. Ennen puolueet suunnittelivat tulevaisuuskuvia maan rakentamiseksi. Nyt puolueet kuuntelevat kansalaisia.”

Vaurastumisen myötä unohtui oikeudenmukaisuus

Sodanjälkeinen laaja poliittinen toimeliaisuus päättyi 1980-lukuun. Sen voisi tulkita niinkin, että laajemman demokratian ja kansalaisten osallistumisen kausi oli ohimenevä poikkeus Suomen historian virrassa, ja opettajat, toimitusjohtajat, puoluejohtajat ja päätoimittajat johtavat maata omilla arvoillaan.

Yhteiskunnan vaurastumisen tulos, hyvinvointivaltio, synnytti myös yksilöllisten tarpeiden korostumisen. ”Akateemikko Pekka Kuusen mukaan tavoite oli, että mahdollisimman suurelle joukolle ihmisiä annetaan mahdollisimman paljon vaihtoehtoja. Ajattelen, että tämä tavoite on toteutunut, mutta sen seuraukset ovat ristiriitaisia.”

Oikeudenmukaisuuteen tämä liittyy niin, että kun on luovuttu yhteiskunnan kollektiivisista tavoitteista ja siirrytty yksilön kokemusten tyydyttämiseen, ovat kadonneet niin oikea ja väärä kuin oikeudenmukaisuuskin. Niistä on vaikea puhua, kun pitäisi ottaa kantaa. Mihin voi ottaa kantaa, kun kaikilla on oma mielipide? Entä kun toisen mielipiteen arviointi johtaa loukkaantumiseen?

Paras olla hiljaa

”Aloin miettiä oikeudenmukaisuutta, kun yksi kaverini otti hirveät pultit ihan pikku asiasta ja huusi, että minä en kestä tätä helvetin oikeudenmukaisuutta. Olin silloin itse lähellä sellaista tilaa, että jättäytyisin yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle ja olisin sillä tapaa valtavirtaa ja turvassa. Monet ovat tehneet niin.”

Niin ovat. Suomessa erityisesti pienissä kunnissa on vaikea saada kunnallisvaaleihin ehdokkaita. Mitä kunnanvaltuustossa voi tehdä, jos on kuten Koivu sanoo: ”Kun mielipiteet perustetaan omaan kokemukseen, tulee keskusteluavaruudesta todella vaikea paikka.” Siellä risteilee mielipiteitä, mutta mitä sitten.

Koivu haastatteli myös edesmennyttä professori Antti Eskolaa Oikeudenmukaisuuden historia -sarjaa varten. Eskola kertoi, että 1960-luvulla hän kehotti nuorisoa itsenäistymään ja hylkäämään vanhat arvot. Silloin marssittiin tosissaan. Kun Eskola oli 1980-luvulla mukana rauhanmarssilla, hän ihmetteli, että mitä tämä on: ”Rauha on rauhaa.” Suomi oli jo silloin kokonaan toinen maa kuin kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, turvallinen ja rikas, sodat olivat takana ja kaukana.

Miettimistä riittää. Asioihin on vaikea saada otetta ja kiinnittyä ilman uskottavaa joukkoliikettä, joka tuo samaistumisen mahdollisuuden ja turvallisuuden tunteen.

”Yhteiskunta on olemassa vain, jos siihen osallistutaan. Konsensus-Suomi on sellainen, jossa oikeisto ja vasemmisto ymmärtävät toisiaan, samoin ay-liike ja elinkeinoelämä. Politiikassa ei ole vaihtoehtoja, ja se on muuttunut asioiden hoitamiseksi.”

Kun yhteiskunnallinen keskustelu on tuollaista, ei se taida paljon kiinnostaa. Ehkä silloin kannattaa keskittyä itsensä kehittämiseen ja omien kokemusten keräämiseen.

”Voi olla, että aatteet palaavat. Olisivatko pääministeri Sanna Marinin ulostulot esimerkiksi metsäteollisuuden irtisanomisissa merkki siitä, että isoista asioista voi olla eri mieltä. Silloin ehkä aletaan puhua taas oikeasta väärästä ja oikeudenmukaisuudestakin.”

Se on mahdollisuus. Entä jos yksilön kokemukset ja niistä johdettu politiikka kiinnostavat politiikan ammattilaisten populisteja enemmän kuin väittely tosiasioista.

Järkkynyt turvallisuus

Miten sitten oikeudenmukaisuus ja turvallisuus voisivat liittyä yhteen. Taas pitkä hiljaisuus. ”Olen viime aikoina törmännyt tällaiseen termiin kuin ontologinen turvallisuus. Sosiologi Anthony Giddensin mukaan se on yksilön tunne jatkuvuudesta sekä tapahtumien järjestyksestä.”

Emmekö me elä juuri sellaista aikaa, jossa yhteiskunnan jatkuvuus ja järjestys on pahasti järkkynyt. Politiikan iskulauseet kertovat menneestä hyvästä ajasta ja sen saamisesta takaisin. Ratkaisuksi on ehdotettu monenlaisia keinoja, jotka ovat suuressa ristiriidassa olemassa olevan maailman todellisuuden kanssa.

Kun keskustelu ja argumentointi perustuu mielipiteisiin ja yksilön kokemuksiin, unohtuu tutkimuksen avulla saatu tieto. ”Jos hyväksytään yhteiskunnan erilaisten ryhmien erilaiset intressit ja aletaan keskustella siitä tutkittujen tosiasioiden avulla, niin silloin sivistystäkin saatetaan arvostaa.”

Pitkä hiljaisuus. Jotain myönteistä on ehkä tulossa. Nyt Matti Koivu kirjoittaa historia-aiheista lastenkirjaa ja tekee Ylen uudemmasta 1980-luvun jälkeisestä historiasta radio-ohjelmasarjaa. Uutta musiikkiakin saattaa tulla.

Teksti: Erkki Kupari
Kuva: Essi Rajamäki