Rauhantekijä Suldaan Said Ahmed: Kamu-kerhon päällikkö
Suldaan Said Ahmed on määrätietoisesti edennyt kohti yhteiskunnallisen vaikuttajan uraa. Ensimmäisen kerran hän sai ajatuksen politiikkaan lähtemisestä vuonna 2008 kuntavaaleja ...
Kertomuksia rohkeudesta 16: Entiset taistelijat rauhantyössä
Vuoden 2010 Loviisan Rauhanfoorumin aikana minulla oli kunnia isännöidä israelilaisen Roni Segolyn ja palestiinalaisen Sulaiman Khatibin Suomen-vierailua. He vierailivat täällä ...
Pääkirjoitus: Puolustusohjuksia
Yhdysvaltojen liittolaisineen tekemä tuomittava ohjusisku Syyriaan olisi voinut johtaa Syyrian sisällissodan vaaralliseen eskaloitumiseen ja pahimmassa tapauksessa suurvaltojen väliseen suoraan yhteenottoon ...
Kolumni: Miksi Helsingissä tuulee
Informaatiosodan aikakaudella vastuullinen kansalainen epäilee ongelmatilanteissa aina ensin Venäjää. Ajatellaan nyt vaikka Helsingin tuulisuutta. Onko maailmalla rakennettu toista Helsingin kokoista ...
Kolumni: Sotilaallisesta voimasta
USA:n johtaman liittouman Syyrian kostopommitus oli lohduton näytelmä. Se osoitti, ettei liittoumalla ole suunnitelmaa Syyrian kriisin ratkaisemiseksi, mutta sen sijaan ...
Libya: Bellium omnium contra omnes – kaikkien sota kaikkia vastaan
Thomas Hobbes kirjoitti vuonna 1651 ilmestyneessä Leviathan-klassikkoteoksessaan luonnontilasta, jossa ihminen on ihmiselle susi. Tässä yhteiskuntafilosofiansa alkuasetelmassa Hobbes pyrki kuvaamaan aikaa, ...
Rauhankasvatusneuvola 15: Ruokaa ja miinaton takapiha!
Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä ...
Kulttuuri: Parasta lapsille ja kaikille muillekin
Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille on niittänyt mainetta ympäri maailmaa, niin myös Suomessa. Kustantamo S & S ...
USA lisää sotilaallisen voimansa esittelyä Suomessa
Suomesta on tullut pikkuhiljaa hivuttamalla merkittävä Yhdysvaltojen sotavoimien harjoittelutanner, ja yhä uusia asejärjestelmiä osallistuu näihin harjoituksiin. Meille puolustusvoimat selittää kyseessä ...
Rauha kerroksena konfliktien kudoksessa
Rauha sodan puuttumisena voisi olla yksi määritelmä rauhalle Jani Leinosen kuratoimassa näyttelyssä Vantaan taidemuseossa Artsissa. Leinonen itse kuitenkin sanoo, että ...
Laustin medianurkka: Mihin uskoa sekavassa uutismaailmassa?
Jo ennen Salisburyn myrkytysvälikohtauksen nostattamaa kohua suomalaisissa lehdissä saattoi törmätä ajatukseen, että Venäjän ”aggressiivisuus” on tehnyt maailman entistä vaarallisemmaksi. Tai ...
Sotavankien vaihtaja syytteeseen Ukrainassa
Vladimir Ruban, kansalaisjärjestön nimeltä Ofitserski korpus (Upseeristo) johtaja vangittiin maaliskuun alussa Kiovassa syytettynä suuren aselastin salakuljettamisesta ”tasavalloista” Ukrainaan. Itä-Ukrainan nelivuotisen ...
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Vastuullista vai valikoivaa journalismia?
Minulla on aikaa seurata, mitä maailmassa tapahtuu. Aamu alkaa Hesarin lukemisella, ja radion ja television ajankohtaislähetykset seuraavat maailman menoa aamusta ...
Näkökulmia Palestiinaan
”Joka aamu on herättävä tekemään oikeita asioita” Erkki Kupari osallistui kolmatta kertaa Palestiinan maratonille Beetlehemissä. Tänä vuonna mukana oli 7 000 ...
Rauhanpuolustajien 50-luku Oili Suomen silmin
Rauhanpuolustajien alkutaipaleella mukana olleista on jäljellä enää harva muistelemassa silloista toimintaa. Oili Suomi on yksi näistä järjestössä alusta asti vaikuttaneista ...
Totaalikieltäytyjille vihdoin vapaus
Helsingin hovioikeus päätti helmikuun lopulla jättää tuomitsematta rangaistukseen totaalikieltäytyjän, jota syytettiin siviilipalveluksesta kieltäytymisestä, koska oikeus piti tuomitsemista syrjivänä. Jehovan todistajat ...
Suomi tukee Tansanian sortohallitusta
Suomen tulisi auttaa Tansanian ihmisiä sen sijaan, että se tukee maan diktatorista hallitusta, sanoo Suomesta turvapaikkaa hakeva toimittaja Ansbert Ngurumo ...