Ihmiskunnan kohtalo on sidoksissa rauhan tilan säilymiseen ja ekologisen kriisin ratkaisemiseen. Jos todella taistellaan ilmastokriisiä vastaan ja tavoitellaan hiilineutraalia yhteiskuntaa, on samalla vaadittava asevarustelun olennaista supistamista, kollektiivisten turvajärjestelmien luomista ja ydinaseetonta maailmaa. Jouko Jokisalo luki David Wallace-Wellsin kirjan Asumiskelvoton maapallo. Elämä lämpenemisen jälkeen.

Elämme äärimmäisen ristiriitaista todellisuutta. Maailmassa käytettiin vuonna 2019 sotilaalliseen toimintaan ja asevarusteluun 1917 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Ihmiskunta tuhlaa väheneviä raaka-aineita, energiaa ja voimavaroja militarismiin ilmastokriisin oloissa. Asevarustelusta on tullut ”sotakoneemme” luontoa vastaan. Päivä päivältä aseistamme tätä tuhoavaa sotakonetta enemmän ja enemmän.

Ihmiskunnan kiihdyttäessä asevarustelua on arktinen ikirouta sulamassa planeetan lämpenemisen seurauksena. Vaarana on, että ilmakehään vapautuu valtavat määrät metaania, joka on 34 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu. Ajatus asevaraisesta turvallisuudesta on mieletön maapallon lähestyessä ekologista keikahduspistettä (”tipping point”), jossa pieni muutos saattaa aiheuttaa suuren katastrofin. Tutkijat ovat määritelleet kymmenkunta ilmastojärjestelmän keikahduspistettä, jotka liittyvät ennen kaikkea jäätiköiden ja ikiroudan sulamiseen, merivirtojen muutoksiin ja poikkeuksellisten ekosysteemien – kuten Amazonin sademetsän ja koralliriuttojen – tuhoutumiseen. Jos näin käy, seurauksena ovat nälänhädät, pakolaiskriisit, talousromahdukset ja sotilaalliset konfliktit.

New York -lehden varapäätoimittaja David Wallace-Wells analysoi teoksessaan Asumiskelvoton maapallo. Elämä lämpenemisen jälkeen (Otava 2019) ilmastokriisin nykytilaa ja maapallon tulevaisuutta. Teoksen sanoma on selvä: Lähitulevaisuudessa tehtävät ratkaisut vaikuttavat siihen, elävätkö lastenlapsemme asumiskelvottomalla planeetalla. Kuten amerikkalainen tutkija Bill McKibben on todennut: ”Ratkaisuilla, jotka teemme vuonna 2075, ei ole mitään merkitystä.”

Ymmärryksemme ja kokemushorisonttimme vajavaisuus

”Tämän pitemmälle emme pääse: katsomme omaa tuhoutumistamme televisiosta”, kirjoittaa runoilija ja kirjailija Eeva Kilpi. Dystopiakirjallisuus ja -elokuvat ovat muotia. Wallace-Wells kysyykin aiheellisesti: ”Miksi viihdytämme itseämme fiktiivisillä maailmanlopuilla samaan aikaan, kun näköpiirissä on todellisen maailmanlopun mahdollisuus?” Yhdistyneiden kansakuntien mukaan vuoteen 2100 mennessä on odotettavissa noin 4,5 celsiusasteen lämpeneminen, mikäli päästöt pysyvät nykytasolla. Wallace-Wellsin mukaan se aiheuttaisi ”kärsimystä, jollaista ihmiskunta ei ole kokenut minkään historiallisen selkkauksen tai sodan aikana”. Kehityksen tuloksena olisi asumiskelvoton maapallo ja ”helvetin vuosisata”.

Läntinen maailma elää fossiilikapitalismin yltäkylläisyyden harhaisessa maailmassa. Wallace-Wellsin teoksessa on useita esimerkkejä nykyisen kehityksen mielettömyydestä. Poltamme nyt 80 prosenttia enemmän hiiltä kuin vuonna 2000. Suomen suunnittelemat hävittäjähankinnat ovat järjetön panostus kasvihuonekaasujen lisäämiseksi. Koko maailmassa liki neljännes kaikesta lentokonepolttoaineesta, noin 42 miljoonaa tonnia, käytetään sotilaallisiin tarkoituksiin. Yksi F-16-hävittäjä kuluttaa tavanomaisella harjoituslennolla jopa 3400 litraa polttoainetta. Kone kuluttaa vajaassa tunnissa kaksi kertaa niin paljon polttoainetta kuin keskiverto amerikkalainen autoilija vuodessa.

Fossiilisten polttoaineiden kauppaa tuetaan maailmanlaajuisesti viidellä biljoonalla dollarilla joka vuosi. Taustalla on se tosiasia, että ”globaalit toimitusketjut on rakennettu saastuttavan infrastruktuurin varaan ja työmarkkinat toimivat yhä kaikkialla saastuttavan energian voimalla”. Jos ihmiskunta aikoo säilyttää maapallon asumiskelpoisena, edessä on maailman energiajärjestelmän, liikennejärjestelmän, infrastruktuurin, teollisuuden ja maatalouden täydellinen muuttaminen.

Elämme digikauden ihmemaailmassa ymmärtämättä sen ympäristövaikutuksia. Bitcoinin niin kutsuttu ”louhiminen” kuluttaa enemmän sähköä kuin kaikki maailman aurinkopaneelit yhteensä tuottavat. Wallace-Wells toteaa, että ”yksinkertainen muutos algoritmissa voisi poistaa bitcoinin jalanjäljen kokonaan”. Internetin ylläpito ja käyttö synnyttää 800 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt. Tämä vastaa 3,7:ää prosenttia globaaleista kasvihuonepäästöistä ja ohittaa päästöissä lentoliikenteen ennen korona-aikaa.

Ihmiskunnan suurin tyhmyys on kiihdyttää ilmastokriisin aikana varustelumenoja ja vahvistaa militarismia. Näin voimistamme ilmastokriisiä ja lisäämme konfliktien mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Wallace-Wells muistuttaa, että ilmasto ei ole konfliktin ainoa syy, vaan enemmänkin ”kipinä, joka saa pinnan alla kytevät yhteiskunnalliset jännitteet leimahtamaan liekkeihin”. Tutkijoiden mukaan jokainen puolen asteen nousu maapallon keskilämpötilassa lisää aseellisten konfliktien todennäköisyyttä 10–20 prosentilla.

”Olemme yhä huumantuneita menestystarinasta, joka vei meidät nälästä ja köyhyydestä kuulentoihin, ympärivuorokautiseen viihdetarjontaan ja senioriasuntoon etelän auringossa”, Greta Thunberg toteaa. Ajattelumme harhaisuutta vahvistavat mainosmaailman illuusiot. Vuonna 2008 koko maailman ihmisille pyrittiin tuottamaan uusia kulutustarpeita 643 miljardilla dollarilla. Samana vuonna Yhdysvallat käytti vain noin 4 miljardia dollaria ilmastonmuutosta ehkäisevän uuden teknologian kehittämiseen.

Kulutusyhteiskunnan arkitodellisuus sekä se, että maailman teknologisoitumisen seurauksena ihmiset etääntyvät luonnosta entisestään, tekevät meistä aina vain sokeampia luonnolle. Kykymme havaita ympärillä tapahtuvaa luonnon tuhoutumista heikkenee koko ajan. Ilmastokriisin todellisuus peittyy kestävyyslupauksiin tulevasta ikuisesta ”vihreästä” kasvusta.

Ilmastokriisin kastijako

Elämme globaalikapitalismin ja ilmastokriisin tuottamassa kastijärjestelmässä. Ylempään kastiin kuuluu pieni rikkaiden ryhmä, joka on keskeisesti vastuussa ilmastokriisin syventämisestä. Rikkain kymmenesosa tuottaa puolet kaikista päästöistä. Greta Thunberg toteaakin: ”Muutama sata yritystä vastaa lähes kaikista päästöistä. Ja joku harva ökyrikas ukko on tienannut tuhansia miljardeja tuhoamalla koko planeetan, vaikka on tiennyt riskeistä.”

Osa maapallon rikkaiden eliitistä elää harhakuvitelmassa, että asuinkelvottomalla planeetalla olisi rikkauksien turvin mahdollista elää mielekkäästi. Wallace-Wells siteeraa tulevaisuustutkija Douglas Rushkoffin artikkelia ”Survival of the Richest”, jossa tämä kuvaa kokemuksiaan superrikkaiden yksityisestä konferenssista. Konferenssin keskeisenä kysymyksenä oli se, mikä voisi uhata rikkaiden etuoikeutettua asemaa. Rushkoffin mielestä kysymyksellä viitattiin samalla  muun muuassa ”ympäristön romahdukseen” ja ”sosiaalisiin levottomuuksiin”. Konferenssissa pohdittiin myös aseistettujen joukkojen tarvetta rikkaiden suojelemiseksi vihaisilta ihmisjoukoilta ja erikoislukkojen yhdistelmiä ruokavarastojen suojelemiseksi.

Ilmastokriisin kastijärjestelmässä seuraavana on globaali keskiluokka, jonka piirissä lisääntyy epävarmuus ja pelko. Sen sisällä on suuria eroavaisuuksia. Jos keskivertoyhdysvaltalaisen hiilijalanjälki olisi sama kuin keskivertoeurooppalaisen, USA:n hiilipäästöt vähenisivät puolella.

Kastijärjestelmässä kolmanneksi sijoittuu teollistuneiden maiden työväenluokka, joka on vielä kiinni autoistuneen maailman kulutusyhteiskunnassa. Läntisen maailman keskiluokka ja osa työväestöstä on turvautumassa entistä enemmän äärioikeistolaisiin puolueisiin, jotka lupaavat elintason säilymistä globaalin rasismin hinnalla. Wallace-Wellsin mukaan ”ilmastokriisi on jo synnyttänyt ’ekofasismin’, joka kampanjoi valkoisten valta-aseman puolesta ja asettaa etusijalle oman ryhmänsä ilmastotarpeet”.

Alinta kastia edustavat vuorostaan kehittyvien maiden halpatyövoima, maaseudun köyhät, slummien asukkaat ja pakolaiset. He muodostavat puolet maapallon väestöstä, mutta tuottavat vain kymmenen prosenttia kasvihuonekaasuista.

Greta Thunbergin mukaan nykyisen ilmastonmuutoksen ongelmana ovat nimenomaan ihmiskunnan hyvinvoivan osan päästöt: ”Mitä rikkaampi olet, sitä suuremmat päästöt. Joten jos haluat rajoittaa väestön määrää luonnonvarojen säästämiseksi, rupea kampanjoimaan sen puolesta, että miljardööreistä on päästävä eroon.”

Yksilön kulutusvalinnat ja uusliberalismi

Nykyisessä keskustelussa korostetaan henkilökohtaisten kulutusvalintojen merkitystä ja samalla siirretään vastuu ilmastokriisin ratkaisemisesta yksilölle. ”Kuluttajavalta on mielipidevaikuttamista eikä mikään lopullinen ratkaisu”, toteaa Greta Thunberg. Samoilla linjoilla on Wallace-Wells, jonka mukaan ”ilmastonmuutoksen vaa’assa yksilölliset valinnat eivät paljon paina, jollei niitä poliittisesti säädellä”. Hänen mukaansa nykyinen henkilökohtaisten kulutusvalintojen painottaminen synnyttää illuusion, että valinnat ovat omassa vallassamme.

Wallace-Wells liittää puheen yksilön valintojen merkityksestä uusliberalismiin, jonka puitteissa ”kuluttajien valinnat” muuntuvat ”poliittisen toiminnan korvikkeeksi” ja yksilö voi ”valinnoilla ilmaista poliittisen identiteetin lisäksi poliittista hyveellisyyttä”. Wallace-Wells jatkaa: ”Markkinakonsensuksen vallitessa politiikka voi vetäytyä taka-alalle, mikä syrjäyttää ideologiset erimielisyydet, ja sillä välin kuluttajat voivat tehdä maailmalle hyvää tekemällä hyviä ostoksia supermarketeissa.”

Yksilön kulutusratkaisuihin keskittyminen on sukua muodissa olevalle superrikkaiden ”filantropiakapitalismille”, jossa sekoittuvat hyväntekeväisyys ja oman edun tavoittelu. Wallace-Wellsin mukaan puheesta ”moraalisesta talousjärjestelmästä”, joka ennen viittasi kapitalismin kritiikkiin, ”on tullut Bill Gatesin kaltaisten hyväntekijäkapitalistien käyntikortti”. Sen kääntöpuolena ovat uusliberalismin periaatteet kuten säälimätön kilpailu ja se, että jokainen on oman itsensä yrittäjä ja että oma arvo osoitetaan kovalla työnteolla. Uudesta filantropiasta on tullut häikeilemättömien voittajien tapa vahvistaa omaa asemaansa, kuuluu Wallace-Wellsin tuomio.

Aikakautemme peruskysymys: aseistariisunta ja rauha vai ilmastokriisin ”helvetin vuosisata”?

Ihmiskunnan kohtalo on sidoksissa rauhan tilan säilymiseen ja ekologisen kriisin ratkaisemiseen. Ne ovat elimellisesti yhteydessä toisiinsa. Sven Lindqvist kirjoitti jo vuonna 1967: ”Varat, jotka on käytetty varustelumenoihin ja ylellisyyskulutukseen, olisivat voineet pelastaa maailman.” Meidän on kysyttävä: haluammeko tuhlata vähenevät resurssimme kerskakulutuksen ja militarismin alttarille?

Asevoimilla ja hävittäjillä ei voida taistella eko- ja ilmastokriisiä vastaan, ellei tavoitteeksi aseteta ilmastopakolaisten teurastusta. Sekin olisi vain väliaikainen barbaarinen ratkaisu. Koronapandemia osoittaa selvästi, missä yhteiskunnan prioriteettien tulisi olla. Tämän pitäisi herättää näkemään, kuinka huonosti sotilaallinen ja asevarainen varautuminen pystyvät vastaamaan todellisiin turvallisuusuhkiin.

Ekokriisin ja ydinaseaseistuksen aikakaudella ihmiskunnalla ei ole varaa asevarusteluun, sotaan ja toiseen ”äärimmäisyyksien vuosisataan”. Jos todella tavoitellaan hiilineutraalia yhteiskuntaa, on samalla nostettava esiin vaatimus asevarustelun olennaisesta supistamisesta, kollektiivisten turvajärjestelmien luomisesta ja ydinaseettomasta maailmasta.

Teksti: Jouko Jokisalo