Kirje Kataloniasta – mikä synnytti alkuvuoden mellakat?

Barcelonassa olisi vain voinut istua auringossa siemailemassa sangriaa. Sen sijaan oli mentävä kaduille protestoimaan räppäri Pablo Hasélin vankeustuomiota, joka tuli muun muassa kruunun kunnian loukkaamisesta – vaikka kuningas oli todistettavasti ihan itse mokannut. Barcelonassa asuva Matias K. kirjoittaa Espanjan ristiriitaisuuksista.

 

Kevät etenee Barcelonassa leppoisasti ja aurinkoisessa säässä. Turistivirrat ovat, jos eivät nyt pysähtyneet, niin rauhoittuneet huomattavasti, kaupunki ei ole aikoihin ollut näin rauhallinen paikka. Mutta vielä puolitoista kuukautta sitten, helmikuun puolesta välistä pitkälle maaliskuuhun, mielenosoitukset, mellakat ja mielenosoittajien yhteenotot poliisin kanssa olivat jokailtaisia öisestä ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta. Vaikka toinen koronakevät onkin rauhoittanut kadut näennäisesti, pinnan alla kytee yhä, ja milloin tahansa voi taas leimahtaa. Mistä kaikki tämä sitten johtuu, vaikka ihmiset voisivat nauttia lunkisti sangriaa kevätauringossa?

Reilut pari vuotta sitten kansainvälisissäkin uutisotsikoissa oli tiuhaan puhetta Katalonian itsenäisyyspyrkimyksistä, kansanäänestyksestä joka mitätöitiin, epämääräisestä itsenäisyysjulistuksesta ja lopulta useiden johtavien katalaanipoliitikkojen maastapaosta tai pidätyksistä. Niitä seurasivat suomalaisesta oikeustajusta ajateltuna suhteettoman kovat yli kymmenen vuoden tuomiot, esimerkiksi kapinasta tai julkisten varojen väärinkäytöstä (vaikka on sanottava, että jos tätä jälkimmäistä sovellettaisiin systemaattisesti, ainakin puolet Espanjan poliitikoista istuisi vankilassa).

Kuva: Alba de Valls

Protesteja seurasi. Ne olivat massiivisia ja pääosin rauhanomaisia. Katalonian itsenäisyyttä ajavat poliitikot eivät ole ehkä saaneet kansainvälisesti ja EU:sta niin paljon tukea ja huomiota kuin odottivat. Peli jatkuu nyt toisaalta europarlamentista käsin, joskin Katalonian sisäpolitiikassa ja Espanjan parlamentissa ollaan aika lailla pattitilanteessa. Ihmiset alkavat olla aika kyllästyneitä koko tilanteeseen, olivat he sitten itsenäisyyden puolesta tai sitä vastaan. Esimerkiksi katalonialainen ystäväni Lluís, 42, ihmettelee tilannetta. Itsenäisyysmieliset luulivat saavansa kansainvälisen solidaarisuuden ryöpyn, niin kuin joku taklattu Barçan jalkapalloilija kärsimästään vääryydestä, mutta hiljaista on ollut: ”Ei mikään maa ole julistanut yksipuolisesti itsenäisyyttä ilman minkäänlaista armeijaa!”

Samaa naiiviutta ihmettelee Barcelonassa yli kymmenen vuotta asunut madridilainen Cristóbal: ”Mitä ihmettä ne oikein ajattelivat? Minkälaisen maan kanssa ne kuvittelivat olevansa tekemisissä?” Cristóbal, 38, ei ole vankilatuomioiden kannalla vaikka niin voisi tulkita, vaan viittaa tässä yhteen tärkeään historialliseen seikkaan, joka jää näissä kansainvälisissä reportaaseissa yleensä aika vähälle huomiolle: Espanjan vallanvaihto, La transición, siirtymä fasismista demokratiaan 70-luvun lopulla, ei ollut kaikkien mielestä oikein onnistunut. On jopa niitä, jotka väittävät, että se oli täysi fiasko.

 

Monella oli 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa kiire saada Espanja EU:n jäseneksi. Syynä oli talous. Melkein koko Espanjan rannikko oli vielä rakentamatta saksalaisille, brittiläisille, suomalaisille ja muille turisteille. Se piti saada käyttöön. Espanja taas halusi osansa eurooppalaisesta taloudellisesta hyvinvoinnissa. Oli kiire, piti saada maailmannäyttely ja olympialaiset. Lentokentät, moottoritiet ja luotijunat. Kaiken sen Francon ajan kuivuuden ja kitkuttelun jälkeen oli siis yksi prioriteetti ylitse muiden: Talous kuntoon ensin, muu voidaan hoitaa myöhemmin.

Espanjassa demokratiaan siirryttäessä jäi moni reformi puolitiehen, muun muassa oikeuslaitokseen jäi aika monta falangistituomaria, eikä asialle ole sen koommin viitsitty hirveästi tehdä mitään. Valtiosääntö on Francon toiveen mukainen monarkia, eli kuningas on valtion ja armeijan ylin johtaja. Monia nämä asiat hiertävät. On kuin sisällissodan haavat eivät olisi vieläkään arpeutuneet, ja tasavallan hävittäneet voimat saivat 40 vuoden diktatuurin lisäksi omakseen vielä demokratian.

Itsenäisyyttä ajavien poliitikkojen piti tietää kaikki tämä. He ehkä ajattelivat, että EU tulisi Katalonian apuun. Mutta harvoinpa EU puuttuu jäsenmaidensa sisäisiin törkeyksiin.

 

Kansainvälisesti vähemmälle huomiolle kuin Katalonia ja sen naiivit johtajat on jäänyt kuitenkin se, mistä viime kuukausien mellakat johtuivat. Espanjassa on istunut vankilassa helmikuun puolesta välistä räppäri Pablo Hasél (s. 1988), jonka kahden vuoden vankilatuomioon johtaneet rikokset olivat seuraavat: Kruunun kunnian loukkaaminen, valtion instituutioiden loukkaaminen, terrorismin ihannointi.

Kaikki nämä rikokset tapahtuivat rap-lyriikoiden kuvitteellisessa maailmassa, ei edes lehtien palstoilla tai sosiaalisessa mediassa. Fiktiossa, runoudessa, runollisen vapauden piirissä!

Suuresti ei mellakoitsijoita hillinnyt myöskään se, että (räppärin rikollisesti loukkaama) Espanjan entinen kuningas Juan Carlos lähti viime vuonna vapaaehtoiseen maanpakoon, kun oli tullut julki, että hän oli saanut Saudi-Arabiasta satojen miljoonien lahjukset eräiden ratahankkeiden edistämisestä. Linnassa istuva räppäri muun muassa lauloi, että kuningas on huoripukki ja mafiapäällikkö. Ensimmäinen seikka on Espanjassa julkinen salaisuus, toinen osoittautui hiljan todeksi. Mutta jos tämän sanoo rap-tekstissä, siitä voi joutua vankilaan. Tämä ei istu kaikkien espanjalaisten, varsinkaan nuorten, oikeustajuun.

 

Kuva: Alba de Valls

Hulinaa ja mellakoita tuli. Julkista omaisuutta, näyteikkunoita ja roskalaatikoita tärveltyi ja paloi. Niin siinä aina käy, vaikka kuinka suuri osa mielenosoittajista olisi rauhanomaisia. Yksi poliisiautokin syttyi palamaan. Siitä on vielä edessä monta tutkintaa ja oikeudenkäyntiä. Kumiluoteja lensi ympäriinsä. Yksi niistä puhkaisi 19-vuotiaan nuoren naisen silmän.

”Meidän pitäisi kysyä itseltämme, mitä on väkivalta. Se, että joku polttaa poliisiauton vai se, että poliisi ampuu nuorelta naiselta silmän päästä? Sillä silmällä ei enää koskaan nähdä!” vaahtoaa Raúl, 45, lounaspöydässä. Pepellä, 69, on jo vastaus valmiina: ”Väkivaltaa on niiden mielestä jo se, että ei ole samaa mieltä ja osoittaa sen.” 

Helmikuun lopussa mielenosoitukseen tekevät lähtöä Alba, 23, ja Eric, 22. Alban mielestä Hasélin sanoitukset eivät ole mitään runoutta, ja osassa niistä on jopa tunkkaista naisvihamielisyyttä ja vanhakantaista kommunismia. Miksi hän sitten lähtee mielenosoitukseen? ”No en minä sitä Haselia mene tukemaan, mutta ei ketään saa heittää vankilaan joidenkin laulutekstien perusteella!” kirjallisuutta opiskeleva nainen parahtaa. Tämä oli liikaa maassa, jossa kuningas lähtee maanpakoon lahjusten takia ja jossa nuorisotyöttömyys on 40 prosenttia. Toisin kuin Katalonian itsenäisyysjohtajat, nämä nuoret eivät odota EU:n auttavaa kättä. Heillä tuntuu olevan parempi todellisuuskäsitys ja parempi historiantuntemus. Heitä ajaa raivo, viha ja epätoivo, ei mikään strateginen poliittinen peli tai absurdi toivo paremmasta.

 

Tämä oli nyt ensimmäinen toimeenpantu tuomio, tosin samankaltaisista syytteistä rapisi jo pari vuotta sitten kolme ja puoli vuotta vankeutta mallorcalaiselle räppärille Valtònycille. Tämä ehti kuitenkin lähtea tuomiota karkuun Belgiaan, jossa edelleen oleilee. Vuonna 2017 taas käytiin toinen sananvapauteen liittyvä oikeusjuttu, kun murcialaista Twitter-käyttäjää ja historianopiskelijaa Cassandra Veraa syytettiin terrorismin ihannoinnista. Hän oli postannut vuosipäivän kunniaksi Twitteriin useita vitsejä siitä, miten Francon seuraajaksi kaavailtu amiraali ja pääministeri Carrero Blanco räjäytettiin ilmaan vuonna 1973. Nämä vitsit ovat Espanjassa yleisesti tunnettuja, monta lauluakin tapahtumasta aikoinaan tehtiin (siis silloin, kun Franco vielä eli…). Mutta Twitterissä näiden mainitseminen oli liikaa. Alempi tuomioistuin tuomitsi Veran 2,5 vuodeksi vankeuteen. Korkein oikeus lopulta perui tuomion ja tyytyi nuhtelemaan opiskelijaa siitä, minkä kaikki jo tiesivät.

Minä tykkään asua Espanjassa. Täällä on paljon mukavia ja inspiroivia ihmisiä, monipuolinen taidetarjonta ja paljon taiteilijoita, joilla on hallussa niin poliittinen kärki kuin esteettinen terävyys. Ehkä juuri siksi, että poliittisia ja sosiaalisia jännitteitä on. Kuitenkin joskus tällaiset asiat, joista tässä kirjoitan, tuntuvat kaukaisilta. Voisi vain mennä istumaan aurinkoon siemailemaan sangriaa. Olenhan sen ansainnut, eikähän tuollaisia edellä kuvattuja asioita enää tapahdu tässä edistyksellisessä Euroopassamme 2020-luvulla. Edistysusko on kiva asia, ja taidankin sanoa sen seuraavan kerran kumiluoteja väisteleville nuorille, kun seuraavan kerran heitä tapaan. 

Matias K.
Kirjoittaja on Barcelonassa asuva taiteellinen johtaja.