Asetuotanto ja sotaharjoitus saati sotiminen on typerintä, mitä tässä tilanteessa voi tehdä: resurssien loismaista käyttöä ja tarpeettomia saastepäästöjä, kirjoittaa Kirsti Era.
Joensuussa oli taannoin kaksi tärkeää tietoiskua ilmastonmuutoksesta ja pakolaisuudesta. Luonto-Liitto, Itä-Suomen yliopiston öljyvapautta kampanjoiva ryhmä ja Kohtuusliike järjestivät 30.3. Ilmastoseminaarin. Teppo Eskelinen esitteli Naomi Kleinin tärkeää teosta Tämä muuttaa kaiken, jonka suomentamiseen osallistui ja laati Suomea koskevat jälkisanat.
Mainitsen puheenvuorosta pari näkökulmaa. Ensinnäkin fossiilisen energian tuotantoa vastustavat paikalliset ympäristöliikkeet ovat alkaneet näkyä nyt, kun liuskeöljyn ja -kaasun tuotanto leviää mm. Kanadan asuinalueille. Nigeriaa, Komia, Libyaa tai Irakia on voinut liata surutta, eihän viljelysmaiden ja kaupunkien tuhoutuminen ole haitannut meitä, öljyn suurtuhlaajia ja CO2-päästöjen supervaltoja. Nyt tuotannon vastustus alkaa muodostaa globaalia verkostoa.
Toiseksi ilmastonmuutoksen vastustuksen painopiste siirtyy ongelman alkulähteille, siis kaivos- ja energiateollisuuteen ja yhtiöihin. Luonnonsuojeluliike onkin mielestäni keskittynyt liikaa kuluttajiin, vaikkapa mainonnan rajoittaminen tuntuu olevan tabu. Tuotannossa kritiikkiä kohdistetaan lähinnä kaivoksiin, maanviljelyyn ja turpeentuotantoon. Turpeenpoltto pitäisikin kieltää ja maatalouden ympäristöpäästöjä pienentää, mutta suurfirmojen mainostusta, automarketteja, ”pyörille varastoimista” ja tavaroiden rahtaamista edes takaisin sietäisi vastustaa enemmän. Urbanismia rakastaville Vihreille ja heidän dominoimalleen luonnonsuojeluliikkeelle tämä ei taida maistua ja ovathan maajussit vaarattomampi vastustaja. Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ylikulutuksen perussyihin on kuitenkin pakko tarttua. Kapitalismiinkin.
* * *
6.4. oli Kohtuusklubin aiheena ympäristöpakolaisuus. Tutkija Ville Lähde esitti faktaa pakolaisten määrästä – 60 miljoonasta pakolaisesta 86% on kehittyvissä maissa; 40% kotimaansa muissa osissa, 30% naapurimaissa. Esimerkiksi Libanonin asukkaista joka neljäs on pakolainen. Kyseessä on siis köyhien maiden kriisi. EU-alueelle alkoi tulla pakolaisia vasta kun Lähi-idän leirit täyttyivät ja YK:n pakolaisavun rahat ja siis ruoka ja vesi loppuivat.
Pakolaisen määritelmä on kapea, ja sitä on tulevaisuudessa pakko laajentaa. Ihmisiä, jotka joutuvat lähtemään kotiseudultaan kuivuuden, kuumuuden tai meren pinnan nousun takia, nimitetään nyt siirtolaisiksi. Persut ja muutkin haluavat rajata heidät tuettavien piiristä, samoin Merkel Saksassa. Kuitenkin ilmastopakolaistenkin on pakko lähteä ja me olemme osaltamme vastuussa ilmastokriisistä, se on seurausta öljyyn perustuvasta ylikulutuksesta ja päästöistä. Emme enää voi sysätä seurauksia vain köyhien kansojen kannettaviksi, kuten öljyn- ja kaivostuotannon saasteiden ja tuhojen suhteen on menetelty, samoin dumpattaessa elektronisia ym. jätteitä Afrikkaan.
Ville Lähde toi esille myös ilmastokriisin ja konfliktien yhteyden, esimerkiksi ”arabikevään” taustalla oli maailmanlaajuinen kato ja vehnän hinnan voimakas nousu (lisään viljan pörssikaupan vaikutuksen). Syyriassa ongelman laukaisi pitkäaikainen kuivuus, Darfurin kriisissä öljyn lisäksi kuivuus ja taistelu niukoista vesivaroista viljelijöiden ja karjanhoitajien kesken. Veden roolia Lähi-idän kriisissä käsittelee mm. tämä Olli-Pekka Haaviston artikkeli.
Ympäristökatastrofeissa Lähde erotti kolme tyyppiä:
1. Maanjäristykset, myrskyt ym., joissa uhrien määrä ja jälkiseuraamukset riippuvat yhteiskunnan rakenteen kestämisestä.
2. Konfliktit ja ruuan hinnan jyrkät korotukset ym. aiheuttavat nopeaa siirtolaisuutta, eikä seurauksia voida ennakoida. Nämä unohtuvat kuitenkin pian.
3. Hidas ilmaston kuumeneminen, kuivuus, maaperän ja pohjavesien suolaantuminen meren pinnan kohotessa, maaperän saastuminen ja pölyttäjien katoaminen aiheuttavat yhteiskuntien haurastumista, turvattomuutta ja alueiden tyhjenemistä. Tämä on nyt jo käynnissä.
Usein syytetään väestönkasvua, mutta sitä koskevat ennusteet vaihtelevat, ja naisten koulutus ja terveydenhuolto voivat kääntää väestökäyrän alaspäin myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa kasvu toistaiseksi on suurta.
* * *
Johtopäätös ylle merkatusta on laajennettu turvallisuuskäsitys: omien rajojen tai resurssien turvaaminen ei auta, tarvitaan globaali vakaus ja ihmisten turvallisuus kotiseuduillaan. Ilmastonmuutos pakottaa myös kansalaistoimijat liikkeelle näin ymmärretyn turvallisuuden rakentamiseksi.
Teksti: Kirsti Era
Kuva: Katriina Kivinen
Teksti on julkaistu alun perin täällä.
