Avainsana: maailmantalous

Heikki Patomäki ja hajoava maailma
Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki tekee konkreettisia ehdotuksia kestävämmän energiatalouden luomiseksi ja ilmastonmuutoksesta erityisesti kärsivien alueiden auttamiseksi. Ilmassa on

Kolumni: Haaste vanhalle maailmalle
Kehittyvien talouksien (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) järjestön BRICSin huippukokouksen anti Etelä-Afrikassa oli paljon muutakin kuin vahingoniloa siitä, ettei

Kolumni: Sadan miljoonan kysymys
Korona on tehnyt näkyväksi yhteiskuntien aiemmin sameiksi jääneitä piirteitä. Yksi tällainen näkyväksi tullut ja ihmisiä erottava piirre on ollut suhtautuminen

Kolumni: Näkyvistä kadonnut ihminen
Laskun maksamisen jälkeen rantaravintolan tarjoilija kertoo, että hänellä on saman ikäinen poika kuin meillä, mutta lapsi elää isoäidin hoivissa Pohjois-Thaimaassa.

Epävarmuus Trumpin kaudella
Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi on muuttanut kansainvälisen politiikan entistä arvaamattomammaksi. Maailma on odottanut Trumpin seuraavia liikkeitä. Viimeaikaisista tapahtumista on