Se on vain yksi taateli. Neljän senttimetrin kokoinen kuivattu hedelmä. Mutta täällä Gazassa, jossa mikään ei ole helppoa ja kaikella on jokin merkitys, jopa taatelista tulee kestävyyden, uhrautumisen ja rakkauden symboli.
Säilytin taatelia kuusi kuukautta. Olin löytänyt sen ja säästänyt sitä kaikkein synkimpiä päiviä varten: niitä, jolloin ruoka katoaisi hyllyistä, nälkä kietoutuisi osaksi elämäämme ja murusen jakamisesta tulisi vastarinnan osoitus.
Ne päivät ovat nyt.
Monien gazalaisten tavoin minäkin rakastan taateleita. Samoin äitini. Muutama viikko sitten päätin, että oli tullut aika luopua pienestä aarteestani. Annoin tuon ainokaisen taatelini äidilleni. Seuraavana aamuna hän antoi sen nuorimmalle siskolleni Nesmalle. Ja sitten Nesma antoi sen 2-vuotiaalle veljenpojallemme Mo’menille.
Hiljainen rakkauden teko
Tuosta yhdestä taatelista, joka siirtyi kädestä käteen, tuli hiljainen rakkauden teko maailmassa, joka on romahtamassa ympärillämme.
Kun äitini antoi taatelin Nesmalle, kyse ei ollut vain ruoasta. Se oli luottamuksen ja toivon ele: Tämä on sinulle, tyttäreni. Sinä tarvitset sitä enemmän kuin minä.
Nesma puolestaan päätti antaa sen Mo’menille. Poika syntyi vain kaksi kuukautta ennen sodan alkamista. Hän joutuu kasvamaan ilman isäänsä Moataz Rajabia, joka tapettiin kansanmurhan aikana. Moataz oli ystävällinen ja kouluja käynyt mies, joka suoritti taloustieteen jatkotutkintonsa vain viikkoa ennen sotaa.
Mo’men ei muista isänsä ääntä. Mutta nyt hän sai taatelin. Ja sen myötä hän sai tarinan, jonka hän kuulee vielä vuosia myöhemmin.
Keitä me olemme
Kukaan perheessäni ei halunnut syödä viimeistä taatelia eikä kieltää toiselta sen makeutta. Sellaisia me olemme Gazassa: emme vain selviytyjiä vaan antajia. Me annamme jopa sen vähän, mitä meillä on jäljellä. Emme siksi, että olisimme pyhimyksiä, vaan koska rakkaus ja ihmisarvo ovat ainoita mistä voimme pitää kiinni, kun kaikki muu on meiltä viety.
Sota voi paljastaa ihmisistä heidän pahimmat puolensa. Täällä Gazassa se tuo esiin myös parhaat puolet. Katumme täyttyvät tuskasta ja raunioista, mutta myös ystävällisyydestä. Pienet eleet, kuten kuivatun hedelmän antaminen toiselle, kertovat paljon siitä, keitä me olemme.
Jotkut saattavat sanoa, että se on vain taateli. Mutta minä näen siinä Gazan koko tarinan: puutteen ja anteliaisuuden, epätoivon ja uhman, perheen kiinteät siteet ja haluttomuuden antautua julmuuden edessä. Pitkään säästetty ja jaettu taateli on pieni kapinallinen teko sitä järjestelmää vastaan, joka yrittää riistää meiltä kaiken, jopa oikeuden ruokkia lapsemme.
Gazassa me olemme määritelleet vaurauden uudelleen. Rikkaus ei ole sitä, mitä ahnehdit itsellesi, vaan sitä, mitä annat pois, ja se mitataan perheitä ja naapureita yhdessä pitävien siteiden lujuudella. Meistä on tullut tarinankertojia maailmassa, joka yrittää pelkistää meidät numeroiksi tilastoissa. Yksi taateli välittää tarinan perheen rakkaudesta, lapsen selviytymisestä, isän poissaolosta ja siitä, että ihmiset eivät suostu luopumaan ihmisyydestään.
Meiltä kysytään, miten me selviämme. Miten jaksamme, kun pommit jatkavat putoamistaan, nälkä kalvaa lapsiamme, eikä ole varmuutta siitä, että elämme seuraavaan auringonnousuun. Vastaan: Me selviydymme toisiamme varten. Me selviämme, koska Gazassa kukaan ei halua syödä viimeistä taatelia. Ja me selviydymme, koska unelmoimme siitä, että pian koittaa päivä, jolloin olemme vapaita ja taateleita on yltäkylläisesti.
Taateli on nyt poissa. Sen on syönyt lapsi, joka on liian nuori tietääkseen sen merkitystä. Mutta teko on jäljellä, ja sen synnyttämät renkaat leviävät kuin veteen heitetyn kiven. Gaza jatkaa elämäänsä näissä aaltoilevissa renkaissa, tarinoissa joita kerromme, tavassa, jolla kieltäydymme unohtamasta.
Asem Alnabih on insinööri ja väitöskirjatutkija, joka asuu Gaza Cityssä. Hän toimii Gazan kunnan tiedottajana ja on kirjoittanut monille foorumeille sekä arabiaksi että englanniksi.
Essee laajentaa kirjoittajan kommentteja, jotka hän esitti The Electronic Intifada Livestream -tilaisuudessa 17. heinäkuuta 2025.
Artikkeli on julkaistu 12.8.2025 Electronic Intifadan sivulla.
Suomentanut Anu Harju