Lehti

Baltic Glory 18 -rauhanharjoitus kesällä Suomessa
Kymmeniä rauhanaktivisteja Suomesta, Ruotsista ja Venäjältä kokoontuu 9.–12. elokuuta Loviisan Kuggomiin hiomaan sodanvastaisen toiminnan taitojaan ja verkostoitumaan. Baltic Glory 18

Laustin medianurkka: ”Läntisten arvojen” lumovoima
Joissakin suomalaisissa kommenteissa haltioituminen ”läntisistä arvoista” on saamassa yhä absurdimpia muotoja. Liki uskonnollisella hartaudella vannotaan näiden arvojen nimeen. Suomalaisten turvallisuudentunteiden

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Palveluiden valintamyymälä
Joku on sanonut, että on vastenmielistä tehdä huonoja päätöksiä. Hyvät päätökset ja asioiden ratkaisu parhain päin saavat aikaan hyvän mielen

Muuttuva asevelvollisuus ja tasa-arvo
Suomen yleisestä asevelvollisuudesta keskustellaan vilkkaammin kuin pitkään aikaan. Huomion keskipisteessä olevia tasa-arvokysymyksiä koskevat uudistusvaatimukset näyttävät törmäävän kansallisen kertomuksen kipupisteisiin.

Rauhantekijä Suldaan Said Ahmed: Kamu-kerhon päällikkö
Suldaan Said Ahmed on määrätietoisesti edennyt kohti yhteiskunnallisen vaikuttajan uraa. Ensimmäisen kerran hän sai ajatuksen politiikkaan lähtemisestä vuonna 2008 kuntavaaleja

Kertomuksia rohkeudesta 16: Entiset taistelijat rauhantyössä
Vuoden 2010 Loviisan Rauhanfoorumin aikana minulla oli kunnia isännöidä israelilaisen Roni Segolyn ja palestiinalaisen Sulaiman Khatibin Suomen-vierailua. He vierailivat täällä

Pääkirjoitus: Puolustusohjuksia
Yhdysvaltojen liittolaisineen tekemä tuomittava ohjusisku Syyriaan olisi voinut johtaa Syyrian sisällissodan vaaralliseen eskaloitumiseen ja pahimmassa tapauksessa suurvaltojen väliseen suoraan yhteenottoon.

Kolumni: Miksi Helsingissä tuulee
Informaatiosodan aikakaudella vastuullinen kansalainen epäilee ongelmatilanteissa aina ensin Venäjää. Ajatellaan nyt vaikka Helsingin tuulisuutta. Onko maailmalla rakennettu toista Helsingin kokoista

