Ajankohtaista

EU rikkoo kansainvälistä oikeutta
EU:n tuomioistuin on linjannut, että Marokon kanssa solmittua kalastussopimusta ei voi soveltaa miehitetyn Länsi-Saharan vesiin. Silti EU:n kalastuslaivat troolaavat Länsi-Saharan

Rasistisen terrorismin kasvot
Lokakuussa 2019 istuin lounastauolla Hallen kaupungissa toimistoni lähistöllä olevassa opiskelijaruokalassa, kun luin poliisin määräyksen pysyä sisätiloissa terrori-iskun takia. Tekijöitä ei

Väkivallattomuudella selviää pitkälle
Rauhanaktivisti ja opettaja Timo Virtala kirjoitti vuosien 2015–2019 aikana Rauhan Puolesta -lehteen tekstejä, joissa käsiteltiin onnistunutta väkivallatonta toimintaa eri aikoina

Pidätettyjen äitejä
Keskustelu kahden äidin kanssa: toisen tytär Julia on kotiarestissa, toisen poika Dmitri tuomittu perusteetta 18 vuodeksi vankeuteen. Molemmat äidit toivovat,

Tiedonhankintaa Donbassista
Kuvaan seuraavassa, miten hankalaa on hankkia ja tarkistaa tietoa tapahtumista Itä-Ukrainan konfliktialueella. Otamme esimerkiksi helmikuun 7. päivän 2020. Selvittäessäni tuon

Nyt tuli lähtö! Pystykorva-kirjojen muuttoale alkoi!
Rauhanpuolustajien Helsingin-toimisto menee remonttiin ja muutamme keväällä. Muuttokuormaa keventääksemme poljimme kirjavaraston hinnat! Kaikki jo ennestään hävyttömän edulliset Pystykorva-kirjat myydään nyt

Ukraina vaatii Italian hallitusta sekaantumaan tuomiovallan toimintaan
Ukrainan parlamentti Verhovna Rada vaatii Italian hallitusta murentamaan tuomioistuintensa riippumattomuutta. 17.1.2020 se hyväksyi lähes yksimielisesti päätöslauselman, jossa Italia tuomitaan Ukrainan

Alexander Bolotin pidätetty laittomasti Donetskissa
Donetskista 21. tammikuuta saatujen tietojen mukaan paikalliset poliisit olivat pidättäneet laittomasti Alexander Bolotinin, Donetskin kansalaistoimikunnan* jäsenen. Bolotin oli yksi niistä,

