Luin Hanna Niittymäen Nainen riisuu aseita -kolumnin (Rauhanpuolustaja 2/2021). Aluksi Niittymäki pahoittelee, ettei hän tiedä mitään aseista ja niiden ympärillä tapahtuvasta politiikasta. Sen jälkeen hän toteaa, että hän on nimenomaan rauhankasvatuksen ammattilainen. ”Miksi minusta tuntuu, että rauhankasvatusta pidetään rauhantyön sivujuonteena? Miksi kukaan ajattelisi, että se ei ole ’kovaa ydintä’?”, toteaa Niittymäki.
Kolumnissaan Niittymäki kuvailee käyneensä läpi laajan tunneskaalan lukiessaan naiskuvaa käsittelevän Anu Silfverbergin Sinut on nähty -kirjan. Kun minä luin Hannan kolumnin, minua alkoi suututtaa. Niittymäki mainitsee lukuisat naiskollegansa, jotka ovat omistautuneet aseiden vastaiselle työlle. On kuitenkin sivuseikka, mikä kunkin naisen osaaminen on. Sen sijaan jokaisen pitäisi kysyä itseltään, miksi meidän täytyy vieläkin puolustaa naisten roolia rauhanliikkeessä.
Vastaus on yksinkertainen. Miesten tavoittelema rauha on miehille, ei kaikille. Samasta syystä rauhanliikkeen on katsottava peiliin yhdenvertaisuuskysymyksissä. Osallistuin syksyllä Oslossa kansainväliseen rauhanseminaariin, jossa yhden paneelin osallistuja piti naisasiaa ajavan mutta transfobisen puheenvuoron. Tällaista ajattelua kutsutaan transihmiset poissulkevaksi radikaaliksi feminismiksi (TERF). Viimeisen vuosikymmenen aikana TERF-termillä on viitattu henkilöihin, jotka esittävät naisasian cis-naisten asiana. Usein heidän argumentaationsa määrittelee naiseuden esimerkiksi menstruaation ja synnytyksen kautta. TERF-ajattelussa transnaiset halutaan sulkea pois esimerkiksi naisten vessoista ja pukuhuoneista.
Rauhantyö, josta transihmiset ovat suljettu ulos, on yhtä tyhjän kanssa, sillä rauha harvoille ei ole rauhaa. Oslon seminaarin jälkeen järjestimme yhdessä WILPFin Suomen-osaston kanssa koulutuksen sukupuolen moninaisuudesta rauhantyössä. Se on kuitenkin vasta alkua. Rauhanliike ei ole yhdenvertainen niin kauan kuin sen tapahtumissa pidetään puheita, joissa ei tunnusteta kaikkien ihmisarvoa. Rauhanliikkeissä on tehtävä aktiivista työtä ja oppimista sekä sukupuolten moninaisuudesta että muista yhdenvertaisuuskysymyksistä. Vain silloin liikkeet voivat olla aidosti avoimia, ja voimme tavoitella rauhaa kaikkia varten.
Daria Tarkhova
Kirjoittaja on vallankäytöstä huolissaan oleva maisteriopiskelija.
