Poliittisen historian professori Kimmo Rentola kirjoitti henkilöjuttuja Rauhan Puolesta -lehteen ennen tutkijanuraansa. Poliittisluontoisessa toiminnassa saatu kokemus on auttanut häntä tutkijana ymmärtämään monenlaisten ilmiöiden logiikkaa.

Pitkän linjan historiantutkija ja Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola (s. 1953) tunnetaan muun muassa kylmään sotaan, Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin sekä suomalaiseen kommunismiin liittyvästä tutkimuksestaan. Hänet tunnetaan terävästä kynästään ja yleistajuisista kirjoistaan, jotka ovat avanneet mielenkiintoisia näkökulmia Suomen historiaan. Kirjoitustaitojaan Kimmo Rentola ehti hioa ennen tutkijanuraansa toimittajana ja suomentajana.

1970-luvulla nuori Kimmo Rentola oli aktiivinen eri järjestöissä. Hän toimi muun muassa Teiniliitossa, Vietnamin sodan vastaisessa liikkeessä sekä Suomen demokraattisessa nuorisoliitossa SDNL:ssä, joka oli nykyisen Vasemmistonuorten edeltäjä. Myös Suomen Rauhanpuolustajat tuli Rentolalle tuolloin tutuksi.

”Rauhanpuolustajat tuli näköpiiriini 1970-luvun alussa, viimeistään 1972 kun tulin opiskelemaan Helsinkiin. En muista ensi kosketusta, mutta alkuajoilta on jäänyt mieleen kokous Pulujen toimistossa heti Chilen vallankaappauksen jälkeen. Osanottajia oli eri tahoilta, enemmän kuin huoneeseen olisi mahtunut, pohdittiin mitä kukin tekee. Me nuoret sauhusimme täyttä höyryä. Seinustalla istui SKP:n iäkäs – samanikäinen kuin minä nyt – edustaja Veikko Hauhia, joka toppuutteli, sanoi että noin kova into voi loppua kesken. Paljon myöhemmin kohtasin Hauhian uudelleen historiaa tutkiessani. En elävänä henkilönä enää, vaan historiassa vaikuttaneena hahmona.”

Veikko Hauhia oli ammattiyhdistysmies ja SKP:n keskuskomitean jäsen. Hän luovutti kommunistien salaista sisäpiiritietoa antikommunistiselle tiedustelumiehelle Veikko Puskalalle, joka puolestaan jakoi tietojaan muun muassa suojelupoliisille, armeijan tiedustelulle, akateemikko Kustaa Vilkunalle ja tätä kautta myös tasavallan presidentti Urho Kekkoselle. Myöhemmin Hauhia oli myös suoraan yhteydessä suojelupoliisiin. Hauhian tästä puolesta ei nuori Kimmo Rentola tiennyt mitään. Rauhanpuolustajien toiminnassa häntä kiinnostivat aluksi kolmannen maailman konfliktit. ”Olin mukana eniten ensin Vietnamin ja sitten Chilen merkeissä.”

UUDISTUKSIA JA ILMAVUUTTA

1970-luvun puolenvälin jälkeen Rentolan aktivismi alkoi suuntautua voimakkaimmin kirjoittamiseen. Hän toimi 1970-luvun lopulla Toveri-lehden toimitussihteerinä ja Soihdunkantajan päätoimittajana. Rentola oli 1970-luvulla SKP:n jäsen, mutta jätti taistolaisuuden taakseen 1970-luvun lopussa. Tuohon aikaan uusia tuulia haisteltiin myös Rauhanpuolustajissa.

1980-luvun alussa tulipunainen 1970-luku alkoi valjuuntua ja vähemmistökommunistien luotsaaman Rauhanpuolustajien kurssia tarkistettiin hieman raikkaampaan suuntaan kepulaistaustaisten rauhanpuolustajien voimin. Myös liberaaleimmat vasemmistolaiset pulut olivat uudistusten kannalla. 1980-luvun alussa Rauhan Puolesta -lehteen haalittiin uusia kirjoittajia.

”Joskus 1980-luvun alkupuolella Iikka Vehkalahti, Juha Rekola ja muutama muu kokosivat porukan, jossa tarkoitus oli tehdä uudenlaista RaPu-lehteä, ei niin järjestökeskeistä kuin ennen, vaan ilmavampaa. Kun nämä olivat vanhoja tuttuja ja mukavaa väkeä, lähdin mukaan.”

Vaikka Rentola tunsi opintojensa ansiosta hyvin yhteiskunnallisia aiheita ja ennen kaikkea poliittista historiaa, muodostui hänen kirjoittajaprofiilinsa Rauhan Puolesta -lehdessä varsin toisenlaiseksi. ”Jostain syystä minulle lankesi enimmäkseen henkilöhaastatteluita. En muista, olinko silloin jo tehnyt sellaisia Insinööriuutisille. Kohteina oli avustustyöntekijöitä − muistan hyvin Angolassa toimineen lääkäri Merja Saarisen ja poptähti Tuula Amberlan. Kerran haastattelin poliitikkoa, kun piti esitellä Paavo Rintalan seuraajaksi Rauhanpuolustajien puheenjohtajaksi tullut Matti Ruokola. ’Sähän sait siitäkin ihan ihmisen’, kehaisi toinen kepulainen, Iikka. Joitakin reportaasejakin oli, Nicaraguasta ja eurooppalaisen END-rauhanliikkeen kohtaamisesta Perugiassa ja Assisissa, Keski-Italiassa.”

Rentola muistuttaa seudun kuuluisimmasta asukkaasta, 1200-luvulla eläneestä Pyhästä Franciscus Assisilaisesta. ”Katolisen kirkon merkittävimpiin pyhimyksiin kuuluva Franciscus oli köyhien ystävä, mutta kesti melkein 800 vuotta ennen kuin yksikään paavi tohti ottaa hänen nimensä omakseen.”

Rentola viihtyi Rauhan Puolesta -lehden toimituskunnassa ja kehuu lehden tuonaikaista ilmapiiriä hyväksi. ”Toimituskuntaan kuuluivat Iikka ja Juha, viimeksi mainittu kaiketi ainoana palkollisena. Toimitusporukassa oli Erkki Kupari, jonka tekstit olivat lumoavia, Erkki Paakkulainen, Kristiina Carlson, kuvaajana Jari Laukkanen ja toinen, joka ei silloin halunnut nimeään julki. Ja vielä muutama muu. Toimitusporukan työilmapiiri oli erinomainen, haluttiin tehdä hyvä, kiinnostava lehti, ja jokainen antoi panoksensa iloisesti. Muistaakseni talkoilla, mutta ei siitä tienestiä odotettukaan.”

TUTKIJAKSI

Kimmo Rentola opiskeli Helsingin yliopistolla, jossa myös Rauhanpuolustajilla oli opiskelijatoimintaa 1970- ja 1980-luvulla. Hän ei kuitenkaan yhdistänyt opintojaan ja kansalaisaktivismia. ”En ollut näkyvä toimija yliopistolla, kävin siellä vain opiskelemassa, niin tehokkaasti kuin osasin. Moni tuttu jätti järjestötoiminnan vuoksi kokonaan opiskelematta, mutta ajattelin kokeilla, onnistuisiko opiskelu.”

Rentolan opinnot onnistuivat erinomaisesti, ja vuonna 1986 hänestä tuli kokopäivätoiminen historiantutkija. Vuonna 1994 hän väitteli valtiotieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Väitöskirjan nimi oli Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945. Akateeminen ura vei Rentolan vuosiksi 2006-14 Turun yliopiston poliittisen historian professoriksi ja vuodesta 2014 saman oppiaineen professoriksi Helsingin yliopistoon. Mielenkiintoinen ajanjakso oli vuodet 2004-06, jolloin Rentola toimi suojelupoliisin erikoistutkijana.

Kimmo Rentolan kirjallinen tuotanto on avannut lähihistoriaamme myös rivikansalaisille hyvin kirjoitettujen ja mielenkiintoisten teosten muodossa. Vuonna 2005 Rentola sai Vuoden tiedekirja -palkinnon kirjastaan Vallankumouksen aave, Vasemmisto, Beljakov ja Kekkonen 1970. Vuonna 2017 hänet palkittiin Lauri Jäntin palkinnolla teoksestaan Stalin ja Suomen kohtalo.

Vetävää luettavaa ovat olleet Rentolan Helsingin Sanomille kirjoittamat kolumnit. Yhdessä niistä hän kuvaa 1980-luvun alun vasemmiston poliittista ilmapiiriä seuraavin sanoin: ”1970-luvun poliittinen jäykkäkouristus on vihdoin helpottanut.” Osallistumisesta Rauhanpuolustajien toimintaan Rentola ei näe koituneen suoranaista hyötyä hänen akateemiselle uralleen, joskin järjestötoiminta auttoi näkemään asioiden taustoja. ”Poliittisluontoisessa toiminnassa saatu kokemus on auttanut tutkijana ymmärtämään monenlaisten ilmiöiden logiikkaa.”

Rauhanpuolustajien byrokratiaa taikka jähmeitä kokouskäytäntöjä Rentolalla ei ole ikävä. Hänelle parasta antia Rauhanpuolustajissa oli kuuluminen RaPu-lehden toimitukseen. ”Lehden tekemisestä jäi lämpimiä muistoja. Sitä aiempi kokousrumba on aika lailla häipynyt päästä”, Rentola tiivistää.

Teksti: Timo Kalevi Forss