Laulaja ja lauluntekijä Piia Viitanen tunnetaan artistinimellä Viitasen Piia. Jo neljä albumia julkaisseen Viitasen ensilevy Viitasen Piia ilmestyi vuonna 2012 ja viimeisin Meidän jälkeemme hiljaisuus tämän vuoden syyskuussa. Viitasen Piian musiikin ydin on akustisessa ja minimaalisessa folkissa, mutta levy levyltä musiikillinen ilmaisu on kasvanut monipuolisempaan suuntaan. Herkän melodisuuden lisäksi mukana on tätä nykyä säröä ja räimettä. Kaiken keskiössä ovat kuitenkin koko ajan olleet vahvat ja kantaaottavatkin laulutekstit.
Viitasen Piian tie lauluntekijäksi ei mennyt tavanomaisimman kaavan mukaan. Hän koki herätyksen kirjoittaa lauluja parikymppisenä työskennellessään ulkomailla. ”Kuvittelin pitkään, että minusta tuli lauluntekijä vahingossa. Kyseessä ei ollut suunniteltu juttu. Musiikki on ollut elämässäni läsnä tosi voimakkaasti lapsuudenkodista saakka. Vuonna 2008 olin koko syksyn tekemässä sosiaalialan opintoihin liittyvää työharjoitteluani Nepalissa, Kathmandussa. Siellä säännösteltiin iltaisin sähköä ja piti keksiä jotain tekemistä ajankuluksi. Ostin halvan reissukitaran ja aloin soitella omaksi ilokseni. Minulla ei ollut minkäänlaista historiaa kitaransoitossa, mutta instrumentti tuntui heti omalta. Kun tulin Nepalista takaisin Suomeen, minulla oli jo kasassa läjä raakilebiisejä. Siitä innostus biisintekemiseen lähti ja jatkui lumipalloefektinä”, Viitasen Piia kertoo.
Hyvinvointivaltion kasvatille nepalilaisen yhteiskunnan näkeminen oli silmiä avaava kokemus. Se muutti pysyvästi Viitasen ajattelua ja löysi ulospääsytiensä lauluina. Nepalissa vietetty aika poisti tulpan, ja musiikki sekä tarinat alkoivat virrata vuolaasti. ”Nepalissa olo oli minulle myös iso kulttuurisokki. Kyseessä oli ensimmäinen pidempi ulkomaanmatkani. Päädyin yhtäkkiä asumaan Kathmanduun ja tekemään töitä katulasten kanssa katulapsikeskuksessa. Se aiheutti omaan päähäni melkoisen myrskyn. Tuntui siltä, että oli löydettävä jokin väylä, jolla purkaa tilanteesta syntyneitä ajatuksia. Siinä tilanteessa omien laulujen säveltäminen ja kirjoittaminen tuntuivat tosi tarpeellisilta. En tiedä olisinko alkanut tehdä lauluja, jos olisin ollut täällä Suomessa.”
”Nepalissa minulla oli tila ja aika sekä tarve purkaa ajatuksia. Asiat kohtasivat. Tuntui ristiriitaiselta ajatella, miksi joku saa syntyä keskelle Suomea kultalusikka suussa. Pienituloisena opiskelijana ajattelin Nepalissa aluksi, että onpa täällä halpaa ja ihanaa. Hamstrasin kaikkia asioita ja sitä seurasi oksetus. Samalla näin kerjääviä lapsia, joilla ei ollut ruokaa eikä kotia. Joidenkin vanhemmat asuivat kaukana maaseutukylissä ja he olivat lähettäneet lapsensa kaupunkiin paremman elämän toivossa.”
SOTABIISI RAKKAUDESTA
Viitasen Piia laulaa muustakin kuin globaalista epäoikeudenmukaisuudesta. Keskiössä ovat usein ihmisten väliset kohtaamiset. Yksi hänen koskettavimpia laulujaan on ”Tuntemattomalle Ainolle”, joka perustuu hänen isoisänsä sota-aikana lähettämään kirjeeseen. Kirjeiden kirjoittaminen oli rintamalla oleville sotilaille tärkeää kaikkien sodan kauhujen keskellä. Piia Viitasen isoisä sai tuntemattoman naisen osoitteen ja kirjoitti tälle kirjeen, johon toivoi vastausta. Kirjeenvaihto jatkui vilkkaana ja johti sotien jälkeen parin avioitumiseen. Kirje tuntemattomalle Ainolle oli inhimillinen kohtaaminen jatkosodan keskellä.
”’Tuntemattomalle Ainolle’ -biisi syntyi, kun sain isoisäni kirjoittaman kirjeen käteeni. Se oli tarinana niin voimakas, että siitä täytyi tehdä laulu. Sen lisäksi, että kyseessä on tosi tarina, se on osa oman sukuni historiaa. Tuo kirje ja biisi ovat tavallaan oma alkuni, eikä minua olisi olemassa ilman sitä. Halusin laittaa tarinan muistiin laulun muotoon, mutta myös ymmärtäen että se on meidän yhteistä historiaamme. Minulle on tullut todella moni sanomaan, että heidän perheestään löytyy täysin samanlainen tarina. Monien isät ja äidit ovat lähettäneet samanlaisia kirjeitä.”
Kappaleessa on merkillepantavaa, ettei se kerro suoranaisesti sodasta. Sota on laululle viitekehys, joka tuo siihen dramatiikkaa. Nuoret miehet on pakotettu rintamalle pois omasta elämästään. ”Tuntemattomalle Ainolle” on toivoa täynnä. ”Pappa ei – kuten ei moni muukaan – koskaan puhunut sodasta. Hän ei ollut sotaa ihannoiva hahmo, lähinnä päinvastoin. En itsekään ajatellut, että haluaisin tehdä sotanostalgiatripin. Sotabiisejä voi tehdä monella eri tavalla. Biisin keskiössä ei ole sota, vaan kahden ihmisen kohtaaminen poikkeustilanteen keskellä.”
IKUISET RAUHANKYSYMYKSET
Rauha on teema, jota Viitasen Piia käsittelee useassa laulussaan. Vaikka rauha ei tunnetusti ole muotia ja tunnetuimmat rauhanlaulut on tehty ennen 1980-lukua, tarttui Viitanen vaativaan aiheeseen ja pyrki löytämään sen käsittelyyn tuoreen näkökulman. Näin syntyi hieno ”Rauhan laulu”, joka ilmestyi vuonna 2016 Viitasen Piian albumilla Laulumaa. ”Tuohon aikaan uutisoitiin voimakkaasti Suomeen tulevasta pakolaistulvasta. Kun aloin tehdä levyn biisejä, uutisissa oli paljon esillä Välimerellä rannalle huuhtoutunut hukkunut pikkupoika. Ihmiset pakenivat sotaa henkensä kaupalla. Kaikki tämä tuntui minusta tosi ahdistavalta ja käsittämättömältä. Minulle tuli tunne, että haluaisin tehdä vanhan liiton rauhanlaulun.”
”Rauha on laulunaiheena haastava. Halusin tehdä laulun tuoreella tavalla ja niin, ettei sen käsittely tunnu kuluneelta ja sata kertaa sanotulta. Jossain vaiheessa hylkäsin koko biisi-idean, koska sen tekeminen tuntui niin vaikealta. Eräänä päivänä netissä surffaillessani törmäsin runonpätkään, joka oli mielestäni täydellinen teksti lauluun. Tein sävellyksen siltä istumalta ja aloin selvittää, kenen runosta on kysymys. Kävi ilmi, että olin säveltänyt jo olemassa olevan laulun tekstin.”
Tuo teksti oli radikaalina ja omaehtoisena gospelmuusikkona tunnetun Jaakko Löytyn vuonna 1983 tekemän ”Kaikissa maailman kylissä” -kappaleen teksti. Viitanen otti Löyttyyn yhteyttä ja pyysi saada levyttää laulun omalla sävellyksellään. Löytty antoi luvan ja syntyi ajaton ja ajatuksia herättävä laulu, joka edustaa vahvasti tämän päivän todellisuutta. ”Minusta aihe tuntui tärkeältä, ja haluaisin laulaa rauhasta, koska lehdet ja koko maailma ovat täynnä kaikkea muuta.”
Kappaleessa ”Rukous rauhasta” maalataan synkkiä visiota ihmiskunnan tulevaisuudesta. Sodat, vastuuton kuluttaminen ja ilmastonmuutos kertovat siitä, millaisia seurauksia ihmisen toiminnalla voi olla. Tummanpuhuvasti rokkaavassa laulussa toivo pilkahtaa vasta biisin viime sekunneilla. ”Me ihmiset kykenemme halutessamme todella suureen hyvään. Toisaalta olemme myös kykeneväisiä aivan hirvittävään pahuuteen. Ei tarvitse katsoa kuin uutisia, niin näkee heti minkälaista tuhoa me saamme pahimmillaan aikaan. Esimerkiksi rauhankysymykset eivät ole asioita, jotka tulisivat valmiiksi ja jotka me voisimme jättää taaksemme. Emme voi ajatella, että nythän olemme edistyneet tässä asiassa kivasti, joten antaa asian olla. Emme voi myöskään hylätä yhteiskunnassa yhdessä tekemiämme sopimuksia tai arvoja. Sen sijaan nämä ovat asioita, joista pitää koko ajan aktiivisesti keskustella. Ne ovat asioita joiden suhteen pitää olla hereillä ja toimia aktiivisesti. Emme ole luonnostamme sellaisia, että kykenisimme aina hyvään.”
MEIDÄN JÄLKEEMME HILJAISUUS?
Viitasen Piian viimeisimmän Meidän jälkeemme hiljaisuus -levyn nimikappale on hyytävä kertomus tuhoon syöksyvästä ihmiskunnasta ja ihmisen välinpitämättömyydestä. Laulu syntyi Viitasen luettua lehtiartikkelin ydinasevarustelusta. Jutussa kerrottiin muun muassa Neuvostoliitossa 1980-luvulla kehitetystä Perimetr-kuolemankoneesta, jolla varmistettiin, että ydinohjukset lähtevät Venäjältä kohti Yhdysvaltoja, vaikka yhtään upseeria ei olisi enää hengissä. Vaikka USA:n ydinohjukset olisivat tuhonneet koko Neuvostoliiton, tietokone varmistaisi, ettei Yhdysvalloistakaan jää jäljelle muuta kuin radioaktiivista tuhkaa.
”’Meidän jälkeemme hiljaisuus’ oli ensimmäinen laulu, jota aloin tehdä tuolle uudelle albumille. Lukemani lehtiartikkeli oli tosin hyvin kirjoitettu mutta ahdistava. Jutussa kerrottiin myös, että ydinasejoukoilla on omat iskulauseensa. Yhdysvaltojen ydinasejoukkojen iskulause on ’Rauha on työmme’. Venäjän joukkojen iskulause taas on ’Meidän jälkeemme hiljaisuus’. Heti artikkelin luettuani ajattelin, että se on seuraavan lauluni nimi. Se tuntui surullisen osuvalta.”
Kappaleessa junanvaunu kulkee helvettiin, mutta siellä bailaavilla ja sikailevilla on niin hyvä tunnelma, ettei kukaan tule painaneeksi jarrua. Sen sijaan joku junan matkustajista lausahtaa ”Carpe diem” eli ”Tartu hetkeen” jatkaen sikailuaan. ”Meidän jälkeemme hiljaisuus” on aikamme kuva. Emme anna ikävien asioiden kuten ydinasevarustelun taikka ilmastonmuutoksen pilata sitä, että meillä on hyvä fiilis. Haluamme jatkaa saavutetuin eduin mistään tinkimättä.
”Mielestäni on pelottavan vähän aikaa siitä, milloin meillä viimeksi oli sota. Siitä on kuitenkin sen verran kauan, että olemme taitavia sulkemaan silmät siltä, mitä muualla maailmassa tapahtuu, kunhan se ei tapahdu omalla takapihalla. Olen lapsesta asti asettunut voimakkaasti toisten ihmisten asemaan. Usean kappaleeni taustalla on tapahtuma todellisten ihmisten elämästä. Se, että ihmiset joutuvat elämään epäinhimillisissä tilanteissa, aiheuttaa minussa hyvin suurta ahdistusta ja saamaan aikaan meillä täällä pyörii sirkus niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.”
Vaikka todellisuuden voi kokea synkkänä, pelottavana ja ahdistavana, ei Viitasen Piia vaikuta kyynistyneeltä olosuhteiden uhrilta. Uusia lauluja syntyy, lehdet kirjoittavat ylistäviä levyarviota ja keikoilla Viitasta kuuntelee alati kasvava innostuneiden ihmisten joukko. Mistä Viitasen Piia ammentaa voimansa? ”Vaikka olen taipuvainen huolestumaan ja pelkäämään asioita, niin ajattelen että on mahdotonta toimia ja elää ilman toivoa. Toivo on henkilökohtaisesti asia, josta haluan pitää kiinni viimeiseen asti. Toivo siitä, että ihmiset kykenevät myös hyvään, jos vain haluamme. Toivo ihmisten kyvystä toimia yhdessä yhteisten asioiden eteen. On myös ollut äärimmäisen lohdullista huomata, että koko ajan yhä useampi ihminen on havahtunut toimimaan ja tekemään työtä sen puolesta, että voisimme yhdessä muuttaa asioita.”
Teksti Timo Kalevi Forss
Kuvat Essi Rajamäki ja Ulla Nikula
