Rauha sodan puuttumisena voisi olla yksi määritelmä rauhalle Jani Leinosen kuratoimassa näyttelyssä Vantaan taidemuseossa Artsissa. Leinonen itse kuitenkin sanoo, että hän halusi esittää rauhan monista erilaisista kulmista. Leinonen kertoo, että näyttely ottaa kantaa myös rauha-termin propagandaluonteeseen.

”Meillä ylläpidetään mielikuvaa rauhan rakentamisen helppoudesta Acehin kaltaisten näennäisten menestystarinoiden kautta. Rauha-brändi peittää sen, että rauhan takana on usein levottomuutta ja epätasa-arvoa. Ikävät asiat sodista halutaan unohtaa. Sisällissotaakin voitaisiin pyrkiä muistamaan ja oppimaan siitä. Monissa suomalaisissa perheissä sodasta on vaiettu.”

Näyttely käsittelee rauhan teemaa myös laajemmin ja yllättävistäkin näkökulmista.

”Moni näyttelyn teoksista pitää sisällään konfliktin. Esimerkiksi Sasha Huberin teokset käsittelevät luonnonrauhaa ja sen järkkymistä.”

Huberin teoksissa ihminen muuttaa luontoa omalla toiminnallaan, jättää siihen jäljen. Trophy-sarjassa Huber on kuvannut Akseli Gallen-Kallelan matkoillaan ampumia eläimiä käyttäen materiaalinaan puulevylle kiinnitettyjä niittejä. Teokset ovat kauniita ja herättävät kysymyksen siitä, miksi meidän on omistaaksemme tuhottava jotakin kaunista. Teoksissa luonnonrauha on tuhottu ja väkivalta on sitä häirinnyt. Trophy-sarjan teokset ikään kuin ehdottavat, että trofee eli metsästysmuisto voi olla myös muisto vain. Teos ottaa aiheensa haltuun ainoastaan viittaamalla väkivaltaan.

Myös Ismail Cirginacigin kukat ovat muuta kuin ensin näyttää. Ensivaikutelmalta teos vaikuttaa kuvaavan kasvioon kuivattuja kukkia latinankielisine nimineen. Teostekstit kuitenkin paljastavat kukkien kukkineen joukkohautojen päällä Bosniassa. Kun sodan kauhuista ja joukkotuhosta ei ole jäljellä enää mitään, eikä kukaan ole kertomassa tarinoita, kukat kasvavat edelleen. Kasvioon poimitut ja kuivatut kukat rinnastuvat liian aikaisin päättyneisiin elämiin.

”Ehkä [Cirginacigin teos] oli ensimmäinen näyttelyyn valittu teos, josta heijastui myös näyttelyn ristiriita ja rauha propagandaterminä.”

Samoin Pekka Elomaan luontokuvat Hyvinkäältä paljastuvat näyttelytekstejä lukemalla sisällissodan teloituspaikoiksi. Leinonen kertoo olevansa itse kotoisin Hyvinkäältä, mutta ei tiennyt ennen näyttelyn kokoamista teloituspaikoista mitään.

”En tiennyt, että tällaisia asioita on tapahtunut niin lähellä. Ajattelen, että ihmiskuntana ja kansana on parempi muistella tapahtumia kuin painaa ne jonnekin sielun syövereihin. Pahoinvointi voi kuitenkin olla sukupolvia pitkin kulkevaa.”

Artsissa monenlaiset teokset ilmaisevatkin erityisesti suhdetta konfliktiin. Rauha näyttäytyy välitilana, jossa on läsnä myös muunkinlaisen todellisuuden mahdollisuus. Teoksissa, joissa metallilevyille piirtyy eläimen hahmon utuisia kuvia, on uneksiva tunnelma. Teoksen menetelmä on ollut, että eläimen ruho on mädäntynyt levyn päällä ja jättänyt laattaan jälkensä. Teokset ovat siis eräänlaisia kuolinnaamioita, ja työmenetelmien pohtiminen muistuttaa siitä, miten väkivaltaisen kuoleman eläimet usein luonnossa ja yhteiskunnassamme kokevat.

Näyttely koostuu toisistaan paljon poikkeavista teoksista ja tunnelmista. Näyttelyssä esillä olevat Darren Cullenin toimintahahmot parodioivat toimintasankarinukkeja. Tavanomaisista toimintasankarinukeista nämä hahmot eroavat siinä, että hahmoilla on sotatraumoja ja -vammoja tai ne tulevat jo valmiiksi ruumispussissa. Teos ottaa kantaa siihen, miten romanttista kuvaa sodasta rakennetaan. Tarina sodasta ja sankaruudesta on hyödyllinen ja sellainen, jota yhteiskunnan on hyödyllistä ylläpitää, sillä se auttaa rekrytoimaan nuoria asepalvelukseen ja puolustamaan myyttistä isänmaata tai konservatiivisia arvoja.

”Taiteen ja propagandan välillä on hienon hieno raja”, Leinonen sanoo. ”Aktivismi vetoaa tunteisiin. Cullenin teokset vetoavat lapsuuden kuvamaailmaan, mutta Cullen on kääntänyt sen kuvamaailman ympäri. Se sanallistaa niitä puolia sodasta, joita me ei haluta useinkaan miettiä.”

Näyttelyssä on myös itsenäisenä osana Tove Janssonin kuvituksia Hobitti-kirjaan. Tove Jansson toimi sodan aikana rauhanliikkeessä ja oli avoimesti sodanvastainen aikana, jolloin myös kulttuuriväeltä odotettiin yhteisrintamaa sotamoraalin ylläpitämiseksi.

Mitä toivoisit katsojien vievän näyttelystä mukaansa?

”Toivon, ettei mietitä pelkästään taidetta vaan myös niitä aiheita, josta taide puhuu”, Leinonen sanoo. ”Kaikki haluavat ja toivovat rauhaa, mutta meidän pitäisi miettiä, mitä se käytännössä tarkoittaa.”

Teksti Maria Hukkamäki
Pax – puhutaan rauhasta Vantaan taidemuseo Artsissa 16.3.–29.7.2018