Muistaa täytyy sekin, että ihmiskunnan historiaan ja maapallon väkilukuun suhteutettuna elämme nyt rauhallisia aikoja. Suuret massateurastukset näyttävät jääneen taakse, ja aiemmin pensaspalojen lailla leimahdelleet rajakahakat sekä siirtomaa- ja heimosodat ovat käyneet harvinaisemmiksi tai ainakin muuttaneet muotoaan. Sodista, niiden syistä ja seurauksista on myös olemassa tietoa enemmän kuin koskaan – minkä pitäisi tehdä niiden välttämisestä entistä helpompaa. Eivätkä tuttavapiiriini kuuluvat ammattisotilaat todellakaan odota sodan mahdollisuutta suu vaahdoten, kaikkea muuta.
Kuitenkin sota on jatkuvasti läsnä elämässämme. Se näyttäytyy kuvavirtoina mediassa, sen mahdollisuus mietityttää, sen uhka loittonee tai lähestyy mutta ei vaikuta koskaan katoavan, se heiluttelee raaka-aineiden hintoja ja horjuttaa taloutta ja tuo pakenevia ihmisiä meidän rajoillemme. Aseiden käytön mahdollisuus kuuluu edelleen kyynisten suurvaltojen keinovalikoimaan, talous- ja ympäristökriisit lisäävät avoimen väkivallan uhkaa, aseteollisuudella on omat intressinsä, eikä niin sanotun kriisitietoisuuden tai jyrkän nationalismin huokuttelevuutta sisäpoliittisen vallankäytön välineenä voi unohtaa, se on helppo havaita ihan ympärilleen katsomalla. Sota on onnettomuus myös sen kulun tai syttymisen pieleen laskeneille upseereille – verisimpiin konflikteihin on päädytty usein sotimisen mahdottomiksi tekevien keksintöjen tai liittosopimusten jälkeen.
Nykyinen suhteellisen vähäisen väkivallan aikakausi maailmassa ei näyttäisi tältä ilman ihmisiä, jotka ovat olleet valmiita tarttumaan niihin mahdollisesti korneiltakin vaikuttaviin hommiin, joilla rauhaa puolustetaan – eikä tuon työn tarve ole katoamassa.
Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.