Ennen ensimmäistä atomipommikoetta monet johtavat ydinfyysikot pelkäsivät räjähdyksen polttavan koko planeetan. Räjäytyksen synnyttämän hirvittävän kuumuuden ajateltiin voivan johtaa vety- tai typpiatomien hallitsemattomaan fuusioreaktioon, joka tuhoaisi ilmakehän. Manhattan-projektia kuitenkin jatkettiin, koska laskelmat osoittivat planeetan tuhoutumisen olevan epätodennäköistä, vaikka sitä ei voitu osoittaa mahdottomaksi. Monet ensimmäiseen ydinkokeeseen osallistuneet fyysikot pelkäsivät viime hetkeen asti, että laukaisunapin painaminen saattaisi merkitä kaikkien ihmisten ja muiden eliöiden tappamista.
Onneksi Alamogordossa New Mexicon osavaltiossa 16.7.1945 tehty ydinräjäytys ei käynnistänyt pelättyä ketjureaktiota. Tiedemiehet saattoivat huokaista helpotuksesta, ja ydinpommien räjäyttämistä voitiin ”huoletta” jatkaa. Niin kuin tehtiin Hiroshimassa ja Nagasakissa ja lukemattomissa uusissa ydinkokeissa ilman pelkoa ilmakehän tuhoutumisesta.
1. Ensimmäiset ydintalvitutkimukset
Vai voitiinko sittenkään? Ydinasekompleksin ylle alkoi 1980-luvulla kasautua uusia synkkiä pilviä: ydinräjäytykset saattaisivat sittenkin muuttaa ilmakehän elämälle kelvottomaksi. Tosin ei hallitsemattomalla fuusioreaktiolla vaan aivan toisenlaiseen mekanismiin perustuen.
Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa julkaistiin vuodesta 1983 lähtien arvostetuissa tiedejulkaisuissa artikkeleita, joiden mukaan ydinsota johtaisi ydintalveen. Ei riittäisi, että miljardi tai kaksi miljardia ihmistä kuolisi säteilyyn, paineaaltoihin ja valtaviin tulipaloihin. Tuhannet ydinräjähdykset kaupungeissa tai niiden läheisyydessä synnyttäisivät voimakkaita tulimyrskyjä, jotka nostaisivat ylempiin ilmakerroksiin valtavasti pölyä ja savua, jotka leviäisivät ilmavirtausten mukana kaikkialle. Ne pysyisivät ilmassa vuoden verran ja päästäisivät vain hyvin pienen osan auringonvalosta maanpinnalle.
Lämpötilat laskisivat kuukauden kuluessa pohjoisella pallonpuoliskolla keskimäärin yli kymmenen celsiusastetta, eteläisellä vähemmän. Laajoilla sisämaa-alueilla Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa lämpötila alenisi monta kymmentä astetta. Normaalitilanteeseen verrattuna vain muutama prosentti auringonvaloa pääsisi läpi, joten keskipäivälläkin olisi pimeää tai hämärää. Kun noin vuoden kuluttua tästä kaikesta selviytyneet ihmiset viimein näkisivät auringon, siitä ei voisi lainkaan nauttia: yläilmakehän otsonikerros olisi suurelta osin tuhoutunut, ja polttava lyhytaaltoinen ultraviolettisäteily tekisi ulkonaolon vaaralliseksi heikentäen jäljelle jääneiden kasvien ja eläinten selviytymismahdollisuuksia.
Maapallon tärkeimmillä ruoantuotantoalueilla menetettäisiin yhden tai kahden kasvukauden sadot. Ruoan puutteen lisäksi ihmisten terveyttä ja selviytymiskykyä heikentäisivät kylmyys, radioaktiivinen säteily, hengityksen ja ruoan mukana kehoon kulkeutuvat radioaktiiviset hiukkaset, valtavissa tulipaloissa syntyneet myrkyt ja ultraviolettisäteily. Heikentyneet ihmiset olisivat alttiina monille mikrobien levittämille sairauksille. Tilanteen hirveys johtaisi vakaviin psyykkisiin ongelmiin. Terveydenhoitojärjestelmän ja monien muiden yhteiskunnallisten instituutioiden romahtaminen merkitsisi sitä, että fyysisesti tai psyykkisesti sairastuneet ihmiset eivät saisi hoitoa. Pohjoisella pallonpuoliskolla vain ani harva selviytyisi hengissä, ja eteläiselläkin pallonpuoliskolla väestö vähenisi ratkaisevasti. Valtava joukko eläimiä ja kasveja kuolisi sukupuuttoon.
Ydintalvitutkimuksilla oli aluksi suuri vaikutus maailmanpolitiikkaan. Ne saivat Neuvostoliiton ja USA:n silloiset johtajat Mihail Gorbatšovin ja Ronald Reaganin pyrkimään maiden välisen jännityksen vähentämiseen, ydinaseriisuntaan ja jopa ydinaseiden täydelliseen eliminoimiseen. Liennytyksessä onnistuttiin, ja keskimatkan ydinaseiden rajoittamista koskeva sopimus saatiin aikaan. Reykjavikissä vuonna 1986 neuvoteltu täydellinen ydinaseriisuntasopimus kariutui kuitenkin Reaganin haluun pitää kiinni ohjuspuolustusjärjestelmästään.
2. Ydinsotasuunnittelijoiden vastareaktio
Suurvaltojen myöhempiin johtajiin ydintalven uhka ei kuitenkaan näytä vaikuttaneen. Syynä tähän oli se, että alkoi ilmestyä arvioita, joissa ydintalven mahdollisuutta vähäteltiin, ja alan tutkijoita mustamaalattiin ja syytettiin vastuuttomiksi. Teesiä ydintalven koittamisesta suurvaltasodan jälkeen ei kuitenkaan voinut osoittaa vääräksi. Jotkut laskelmat tosin ennustivat vähän alhaisempia lämpötilan laskuja kuin ensimmäiset ydintalvitutkimukset. Kylmeneminen olisi kuitenkin aivan riittävän tuhoisaa.
Vähättelyn ja mustamaalauksen taustalla oli pelko, että tietoisuus ydintalvesta veisi maton ydinaseteollisen kompleksin ja ydinsotasuunnitelmien alta. Näinhän oli jo vähällä käydä Reykjavikissa.
Ainakin Yhdysvaltojen sotapiireissä on pitkään kummitellut ajatus mahdollisuudesta voittaa ydinsota. Sotasuunnitelmissa keskeistä on ollut ajatus ennalta ehkäisevästä ydiniskusta (pre-emptive strike). Suuri osa strategisista ydinohjuksista on suunnattu vastustajan ydinsiiloihin, muihin ydinasetukikohtiin ja komentokeskuksiin. Kun syystä tai toisesta uskotaan ydinsodan olevan syttymässä, ehkäisevällä iskulla yritetään heikentää ratkaisevasti vastustajan mahdollisuuksia käydä ydinsotaa.
Yhdysvaltojen puolustushaarakomentajien neuvosto (Joint Chiefs of Staff) ehdotti ehkäisevää ensi-iskua Neuvostoliittoa vastaan syyskuussa 1963. Se piti tehdä nopeasti, ennen kuin Neuvostoliitto saisi uudet ydinaseensa toimintakuntoon ja USA menettäisi aseteknisen etumatkansa. Kenraalien teettämän raportin mukaan ydinsota voitettaisiin, koska 140 miljoonan neuvostoliittolaisen lisäksi ”vain” joitakin miljoonia yhdysvaltalaisia kuolisi. Onneksi presidentti Kennedy hylkäsi neuvoston ehdotuksen.
Tämän jälkeen suurvaltojen ydinaseoppi oli virallisesti pitkään ”molemminpuolinen varma tuho” eli MAD (Mutual Assured Destruction). Ydinsotaa ei uskottu olevan mahdollista voittaa. Kuitenkin presidentti Reagan käynnisti vuonna 1983 edellä mainitun ohjuspuolustushankkeen (”Tähtien sota” eli Strategic Defense Initiative), joka näytti voivan horjuttaa MAD-tasapainoa.
Kun kylmä sota oli päättynyt, eikä heikentynyt Venäjä hyväksynytkään lännen tulkintaa voittajista ja häviäjistä, voitettavan ydinsodan ajatus alkoi saada lisää kannatusta. Presidentti George W. Bushin kaudella laaditussa ydinaseselonteossa (Nuclear Posture Review 2001) MAD:sta virallisesti luovuttiin ja ydinaseiden käyttötarkoitukseksi tuli USA:han kohdistuvan ydin- tai muun välittömän hyökkäyksen uhan ennaltaehkäisy ydiniskulla.
Vuonna 2006 johtavassa yhdysvaltalaisessa ulkopolitiikkaa käsittelevässä Foreign Affairs -lehdessä ilmestyi Keir Lieberin ja Daryl Pressin artikkeli ”The Rise of U.S. Nuclear Primacy” (Yhdysvaltojen ydinasejohtoaseman nousu). Siinä todisteltiin USA:n olevan juuri saavuttamassa kylmän sodan päättymisestä asti tavoitellun johtoaseman ydinaseissa. Yhdysvallat pystyisi siis ensi-iskulla tuhoamaan vastustajan kaikki laukaisuvalmiit ydinaseet ja näin estämään kostoiskun.
Yhdysvallat on kehittänyt ydinkärkiinsä muun muassa uudella teknologialla toimivia sytyttimiä, jotka mahdollistaisivat Venäjän ohjusten tuhoamisen entistä varmemmin. Vuodesta 2009 alkaen niitä on asennettu sukellusveneiden ydinohjuksiin. Alan tutkijoiden mukaan tämä näyttää kovasti siltä, että valmistaudutaan lamauttavaan ensi-iskuun ydinaseilla.
Kaikkien näiden voittoisaa ydinsotaa koskevien haaveiden alta putoaa pohja pois, kun otetaan huomioon ydintalvi, joka iskisi myös sodan ”voittajaan” siinäkin tapauksessa, että ydinräjäytysten välittömistä vaikutuksista kärsisivät vain ensi-iskun kohteeksi joutuneet maat (ja niiden rajanaapurit). Niinpä ydinsodan voittoon uskovien on vähäteltävä ydintalven uhkaa tai kiellettävä se, tai pantava muut vähättelemään ja kieltämään.
3 Uudet tutkimukset
Vuoden 2007 jälkeen vähättely on kuitenkin ollut vaikeampaa. Tällöin nimittäin alkoi ilmestyä ilmastotieteen uusiin tuloksiin perustuvia ydintalvitutkimuksia, joissa on käytetty moderneja, entistä yksityiskohtaisempia ilmastomalleja ja supertietokoneita simuloimaan ydinsodan vaikutuksia. Mallien avulla on laskettu oikein muun muassa historian suurten tulivuorenpurkausten vaikutuksia.
Uudet tutkimukset eivät pelkästään vahvista 1980-luvun laskelmia vaan osoittavat, että ydinräjäytysten seuraukset olisivat aiemmin arvioitua pahemmat. Osa tulimyrskyjen synnyttämästä noesta nousisi hyvin korkealle stratosfääriin ja pysyisi siellä sateiden ulottumattomissa vuosikausia. Lämpötilat palautuisivat lähelle normaalia vasta noin kymmenen vuoden kuluttua. Myös sateet vähenisivät merkittävästi: ensimmäisinä vuosina 45 prosenttia. Ilmavirtaukset muuttuisivat, ja esimerkiksi monsuunisateet jäisivät kokonaan pois.
Maapallon keskilämpötila olisi ensimmäisinä vuosina noin kahdeksan celsiusastetta nykyistä alhaisempi. Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan sisämaa-alueilla lämpötilat olisivat kahtena tai kolmena kesänä 20 astetta tai enemmän nykyistä alhaisemmat. Myös eteläisen pallonpuoliskon monilla alueilla lämpötilat putoaisivat kymmenen astetta. Maapallolla olisi yhtä kylmää tai jopa kylmempää kuin jääkaudella. Ainakin kolmena sotaa seuraavana kesänä viljanviljely olisi mahdotonta pakkasen takia esimerkiksi Yhdysvaltojen, Venäjän, Ukrainan, Puolan ja Saksan alueilla ja suuressa osassa Kiinaa.
Uudet tutkimukset vahvistavat myös otsonikerrokselle aiheutuvat vakavat vauriot ja ultraviolettisäteilyn voimakkaan nousun. Ydinsota tuhoaisi suuren osan yläilmakehän otsonista 15 vuoden ajaksi. Pahimmillaan otsonikato olisi 75 prosenttia. Voimakas uv-säteily heikentäisi muun muassa monien viljelykasvien kasvua ja tekisi ulkona työskentelyn vaaralliseksi.
Mullistusten seurauksena valtaosa kaikista nykyisin elävistä kahdeksasta miljardista ihmisestä todennäköisesti kuolisi. Tai oikeastaan asia pitäisi ilmaista näin: ydinaseiden käyttäjät tappaisivat lähes kahdeksan miljardia ihmistä. Joidenkin tutkijoiden mukaan ihmislaji olisi jopa vaarassa kuolla sukupuuttoon.
Näiden tutkimusten jälkeen on vaikea sanoa, ettei ydintalven uhkaa ole. Niinpä siitä on vaiettava. Kun vertaa ilmaston lämpenemiseen liittyvän puheen määrää ydintalvipuheeseen, ero on häkellyttävä, eikä varmastikaan sattuman synnyttämä. Kuitenkin ydintalviuhan poistaminen olisi lämpenemisuhan torjumiseen verrattuna teknisesti tavattoman helppoa ja halpaa: ydinaseet olisi vain purettava. Välttämättä ei tarvitsisi luopua edes aivan kaikista ydinaseista, sillä muutamat pommit eivät kykene aiheuttamaan ydintalvea.
Kun ydintalven reaalinen mahdollisuus tiedostetaan laajalti, ydinaseisiin turvautuminen menettää kaiken oikeutuksensa ja vaikuttaa täysin absurdilta. Ydinasepelotteesta puhuminen on samaa kuin sanoa: ”Jollet tee kuten minä haluan, tapan itseni ja kaikki muut ihmiset.” Nato-jäsenyys ja pääsy Naton ydinsateenvarjon alle merkitsee sitä, että Suomi haluaa olla aitiopaikalla, jos Yhdysvallat tekee itsemurhan ja vie mukanaan suomalaiset ja kaikki muut kansat. Suomen tuleva osallistuminen Naton ydinsuunnitteluryhmän toimintaan tarkoittaa käytännössä USA:n syyllisyystaakan lieventämistä, kun se saa rinnalleen uuden kanssarikollisen kaikkien kansojen murhan suunnitteluun.
Kun Yhdysvaltain sodanaikaista ydinaseprojektia johtanut Arthur Compton kuuli heinäkuussa 1942 Robert Oppenheimerilta ilmakehän tuhoutumisen mahdollisuudesta ydinräjäytyksen seurauksena, hän kertoo ajatelleensa: ”Parempi hyväksyä orjuus natsien alaisuudessa kuin ottaa riski ihmiskunnan tarinan lopettamisesta!”
Ydinaseriisuntaan tai aktiiviseen ydinaseiden vastaiseen toimintaan voi sisältyä riskejä. Ne kuitenkin kalpenevat ydinsodan ja sitä seuraavan ydintalven rinnalla.
Teksti: Olli Tammilehto
Lähteitä
Aleksandrov, V. V. ja G. L. Stenchikov: ”On the modeling of the climatic consequences of nuclear war”. The Proceeding on Applied Mathematics. Moscow: The Computing Centre of the AS USSR, 1983.
Bardeen, Charles G., Douglas E. Kinnison, Owen B. Toon, Michael J. Mills, Francis Vitt, Lili Xia, Jonas Jägermeyr etc.: ”Extreme Ozone Loss Following Nuclear War Results in Enhanced Surface Ultraviolet Radiation”. Journal of Geophysical Research: Atmospheres 126, no 18 (2021): e2021JD035079. doi:10.1029/2021JD035079.
Bellamy Foster, John: ”Notes on Exterminism” for the Twenty-First-Century Ecology and Peace Movements”. Monthly Review 74, no 1 (1.5.2022).
Bleek, Philipp C.: ”Nuclear Posture Review Leaks; Outlines Targets, Contingencies”. Arms Control TODAY, Arms Control Association, 32, no 4 (4.2002).
Buck, Pearl S.: ”The bomb – the end of the world?” The American Weekly, 8.3.1959.
Coupe, Joshua, Charles G. Bardeen, Alan Robock, ja Owen B. Toon: ”Nuclear Winter Responses to Nuclear War Between the United States and Russia in the Whole Atmosphere Community Climate Model Version 4 and the Goddard Institute for Space Studies ModelE”. Journal of Geophysical Research: Atmospheres 124, no 15 (2019): 8522–43. doi:10.1029/2019JD030509.
Douglas, James W: JFK and the Unspeakable, Why he died and why it matters. Simon & Schuster, New York, 2008.
Egeland, Kjølv: ”Spreading the Burden: How NATO Became a ‘Nuclear’ Alliance”. Diplomacy & Statecraft 31, no 1 (2.1.2020): 143–67. doi:10.1080/09592296.2020.1721086.
Ellsberg, Daniel: The Doomsday Machine: Confessions of a Nuclear War Planner. London: Bloomsbury, 2018.
Kristensen, Hans M., Matthew McKinzie, ja Theodore A. Postol: ”How US Nuclear Force Modernization Is Undermining Strategic Stability: The Burst-Height Compensating Super-Fuze”. Bulletin of the Atomic Scientists, 1.3.2017.
Lieber, Keir A., ja Daryl G. Press: ”The Rise of U.S. Nuclear Primacy”. Foreign Affairs, 2006.
Robock, Alan, Luke Oman, ja Georgiy L Stenchikov: ”Nuclear winter revisited with a modern climate model and current nuclear arsenals: Still catastrophic consequences”. Journal of Geophysical Research 112, no D13 (7.2007): D13107. http://dx.doi.org/10.1029/2006JD008235.
Robock, Alan, ja Owen Brian Toon: ”Self-assured destruction: The climate impacts of nuclear war”. Bulletin of the Atomic Scientists 68, no 5 (1.3.2012): 66–74. doi:10.1177/0096340212459127.
Sagan, Carl: ”Nuclear War and Climatic Catastrophe: Some Policy Implications”. Foreign Affairs 62, no 2 (1983).
Starr, Steven: ”Nuclear War, Nuclear Winter, and Human Extinction”. Public Interest Report, Federation Of American Scientists, 14.10.2015.
Starr, Steven: ”Turning a Blind Eye Towards Armageddon — U.S. Leaders Reject Nuclear Winter Studies”. Public Interest Report, Federation of American Scientists, 69, nro 3 (21.12.2017): 4–10.
Toon, Owen B., Alan Robock, ja Richard P. Turco: ”Environmental consequences of nuclear war”. Physics Today 61, no 12 (12/2008): 37–42. doi:10.1063/1.3047679.
Turco, R. P., O. B. Toon, T. P. Ackerman, J. B. Pollack, ja Carl Sagan: ”Nuclear Winter: Global Consequences of Multiple Nuclear Explosions”. Science 222, nro 4630 (23.12.1983): 1283–92. doi:10.1126/science.222.4630.1283.
Yiu, Yuen: ”The Fear of Setting the Planet on Fire with a Nuclear Weapon”. Inside Science, 15.7.2020.
Будыко, М.И., Г.С. Голицын, ja Ю.А. Израэль: Глобальные климатические катастрофы: Природные климатыческие катастрофы, Влияние ядерного конфликта. Leningrad: Гидрометеоиздат, 1986.
