”Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto” on yksi YK:ssa vuonna 2015 laaditun Agenda 2030:n 17 tavoitteesta, eli päämääränä on edistää rauhanomaisia yhteiskuntia ja taata kaikille pääsy oikeuspalveluiden pariin ja rakentaa tehokkaita ja vastuullisia instituutioita kaikilla tasoilla.
Päämäärä velvoittaa Suomen valtiota monen muun tehtävän ohella antamaan materiaalista tukea rauhanjärjestöjen toiminnalle. Rauhanpuolustajissa työskentelevät Daria Tarkhova ja Hanna Niittymäki keskustelivat tavoitteesta ja sen saavuttamisen mahdollisuuksista.
Hanna:
Mielestäni tavoitteessa annetaan ymmärtää, että rauhan ja oikeudenmukaisuuden edellytys on hyvä hallinto, mikä taas johtaa ajatuksen siihen, että ei ehkä ole muuta vaihtoehtoa kuin jämptin demokraattisesti toimivat kansallisvaltiot. Ja kyllä minusta usein siltä tuntuukin. Näin vanhoilla päivilläni minun on vaikea enää kuvitella ideaa ”vapaa maailma, ilman rajoja…”, josta Sielun Veljet 1980-luvulla lauloi.
Luin hiljattain Juha Itkosen kirjan Kaikki oli heidän. Siinä esitettiin aika uskottava dystopia siitä, miten maailma on 2050-luvulla jakaantunut ideologisiin alueisiin, joita määrittää suhde talouteen ja toisaalta hyvinvointivaltion ja demokratian ideaaleihin. Pohjoismaat on muuttunut omaksi saarekkeekseen, jossa asiat edelleen ovat suhteellisen mallillaan, vaikka ekokriisi on tietenkin pahentunut. Muualla maailmassa kapitalismi ja konservatiiviset arvot jylläävät.
Kun silmäilen esimerkiksi listauksia, joissa maailman maat on rankattu lehdistönvapauden tai demokratian asteen mukaan, loistavat Pohjoismaat listojen kärjessä. On vaikea olla ajattelematta, että meillä Suomessa on asiat aika hyvin ja että en oikeastaan haluaisi asua missään muualla. Tunnen häpeää, koska saatan ajatella myös sitä, että toivottavasti saamme olla rauhassa jatkossakin, koska siihen ajatukseen sisältyy rivien väleihin myös ajatus siitä, että rajat pysyvät kutakuinkin kiinni ja meidän hyvinvointimme (joka ei tietenkään edes Suomessa koske kaikkia) on pois jonkun toisen selkänahasta. Ei tämä tunnu oikealta. Pakko alkaa kuvitella toisenlaisia tulevaisuuksia.
Daria:
Ensimmäisenä tavoitteesta tulee mieleen se, mitä pääsy oikeuspalveluiden piiriin tarkoittaa. Oikeusjärjestelmät eivät ole reiluja marginalisoiduissa asemassa olevia kohtaan. Nationalismia tutkineen Andreas Wimmerin mukaan kansallisvaltio ja sen instituutiot ovat aina muukalaisvihamielisiä ja ulossulkevia. Jotta valtio voi yhdistää tietyt ihmiset kansalaisiksi, joidenkin täytyy olla ei-kansalaisia. Näin ollen ajatus siitä, että kaikille taataan pääsy oikeuspalveluihin, on itsessään kansallisvaltiokriittinen.
Tämä yhdistyy Itkosen asetelmaan Pohjoismaista saarekkeena. Jotta näitä hyvinvoinnin saarekkeita voidaan ylläpitää, joitain ihmisiä täytyy sulkea saarekkeilta ulos. Globaalissa maailmassa rajat kiinni -meininki ei ihan päde, vaan hyvinvointisaarekkeillamme elää jo ihmisiä, joita kansallisvaltio ei päästä instituutioidensa pariin. Kansallisvaltio harjoittaa instituutioidensa kautta esimerkiksi naisvihaa, homo- ja transfobiaa, kolonialismia ja rasismia.
Tästä päästään tehokkaiden ja vastuullisten instituutioiden rakentamiseen. Ajatus on kiinnostava siinä mielessä, että tehokkuus ja vastuullisuus nähdään usein vastakohtina. Tarkoittaako tehokkuus taloudellista tehokkuutta? Vastuullisuudella taas usein tarkoitetaan pyrkimyksiä rakentaa instituutioita, jotka eivät sulkisi ulos naisia ja seksuaalivähemmistöjä, jotka ottaisivat käyttöön moninaiset sukupuolen käsitykset ja yrittäisivät aktiivisesti purkaa rasistisia ja kolonialistisia toimintatapojaan. Tästä päästään jälleen Wimmerin ajatukseen siitä, että kansallisvaltion puitteissa tällaiset instituutiot eivät ole mahdollisia.
Hanna:
Sehän olisikin mukavan radikaali ajatus, että tämmöinen YK:ssa laadittu tavoitelista olisi olemukseltaan kansallisvaltiokriittinen. Ja pitäisihän sen olla. Ei tällä kansallisvaltiomeiningillä ole kyllä oltu maailmanrauhaa hipomassa aiemmin, eikä taideta olla tulevaisuudessakaan.
Moraalinen minäni ei tietenkään missään tapauksessa toivo, että maailmassa olisi hyvinvointisaarekkeita, jotka olisi varattu vain tietylle porukalle ja toiset tulisivat suljetuksi niiden ulkopuolelle, ja lisäksi se hyvinvointi luultavasti saataisiin aikaan jotenkin niitä toisia hyväksikäyttämällä. Pessimistisempi minäni vain pahoin pelkää, että kansallisvaltiot pysyvät muodossa tai toisessa ja hyvinvointi kasautuu jatkossakin. Olen kyllä varovaisen toiveikas sen suhteen, että mainitsemistasi asioista (naisviha, kolonialismi, rasismi yms.) puhuminen ja niiden lisääntyvä tiedostaminen on ensi askel positiiviseen muutokseen. Joskaan tätä keskustelua ei taideta käydä ihan kaikkialla maailmassa edes tällä volyymilla kuin meillä.
Kansallisvaltion soisi nykymuodossaan kuolevan sukupuuttoon, mutta mitä tilalle? Olen viime aikoina intoillut bell hooksin kirjasta Rakkaus muuttaa kaiken. Siinä ehkä eniten säväytti tämä kohta: ”Yhteisöt pitävät elämää yllä – eivät ydinperheet, eivät pariskunnat, eivätkä missään nimessä muka itseriittoiset individualistit.” Olen ihan varma, että tämä ajatus on totta, mutta mitä kaikkea se voisi tarkoittaa? Ajattelen, että kansallisvaltio ja ydinperhe ovat samaa ulossulkevaa sorttia, josta kaikki normista poikkeavat jäävät ulkopuolelle. Millaisia voisivat olla nuo elämää ylläpitävät yhteisöt, joista bell hooks puhuu? Miten rakennetaan yhteisö, joka ei määrity sen kautta, että joku tai jotkut muut eivät kuulu siihen? Rajaton, radikaalisti inklusiivinen yhteisö. Kuulostaa ihanalta, mutta utopistiselta. Eilen uutisissa sanottiin, että ihmisiä on nyt yli kahdeksan miljardia. Ei kai me kaikki voida kuitenkaan aidosti tuntea olevamme samaa possea? Ja osahan meistä on niin dorkia, etten edes halua heidän kanssaan yhteyteen.
Minuakin kummastutti tuo tehokkuuden ja vastuullisuuden rinnastaminen. Ylipäätään tehokkuus on sanana sellainen, joka nostaa karvat pystyyn. Oikeastaan on vähän outoa, etten osaa liittää sitä mihinkään hyvään. Eihän se sanana sinänsä liity esimerkiksi kapitalismiin tai asetu vastakohdaksi inhimillisyydelle. Jos ottaisikin sanan parempaan käyttöön? Alkaisi miettiä, millaiset toimet edistäisivät tehokkaasti rauhaa, tasa-arvoa ja dekolonisaatiota. Vaadin tehokkuutta yhdenvertaisuustyöhön ja tuloerojen tasaamiseen! Nyt on tehokkaasti siirrettävä rahaa liian rikkailta ja käytettävä se tehokkaasti ja viipymättä ekokriisin torjuntaan ja rauhan rakentamiseen!
Daria:
Mielestäni on innostavaa, että toit esille rakkauden kaikessa potentiaalisuudessaan. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että ydinperhe on ulossulkeva rakenne. Ei ole sattumaa, että epäpyhä kolminaisuus koti, uskonto, isänmaa on konservatiivisten ideologioiden ytimessä. Ydinperhe sulkee ulos samankaltaisilla tavoilla kuin kansallisvaltio, ja muodostaa samalla kansallisvaltiorakenteen tukipilarin. Valtion instituutiot, esimerkiksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion sosiaalietuudet, ovat rakentuneet ydinperheajattelun ympärille. Kansallisvaltio ylläpitää ydinperhemallia, sillä ydinperheenä on helpointa elää.
Samalla kapitalistisen systeemin jatkuminen edellyttää ydinperheitä. Käytännössä ”yksityiselämä” tapahtuu ydinperheissä. ”Yksityisten” asioiden, kuten oikeuden omaan kehoon tai omaan seksuaalisuuteen, tuominen julkiseen tilaan nähdään normista poikkeavana. Vaikka rohkeat yksilöt ja yhteisöt tuovat näitä yksityiseksi miellettyjä asioita julkisuuteen ja näin murtavat normeja, tällainen toiminta on edelleen poikkeuksellista. On kapitalismin toimintaedellytys pitää ”yksityinen” yksityisenä, sillä näin sortavat rakenteet pysyvät piilossa, eivätkä estä tehokkuutta. Sortavien rakenteiden ottaminen huomioon, toisin sanoin vastuullisuusajattelu, pysyy toissijaisena. Samalla ydinperhemalli sekä sitä ylläpitävät instituutiot estävät laajempien solidaarisuusverkostojen muodostumisen.
Olinkohan naiivi, kun alun perin kritisoin kansallisvaltiokeskeisyyttä kansallisvaltioiden yhteistyöelimen YK:n lausunnossa. Suuret idealistiset haaveet voivatkin usein olla vähemmän vaikuttavia kuin pienet, käytännölliset teot. Tälläiset teot voivat olla esimerkiksi materiaalista apua tai henkistä tukea. Miljoonat tällaiset teot muodostavat hooksin elämää ylläpitäviä yhteisöjä. Näen näiden yhteisöjen muodostamisen aidosti vallankumouksellisena. Miten voisimme luoda yhteisöjä, jotka ovat laajempia kuin oma ydinperhe ja lähipiiri?
Hanna:
Sanopas se! Yritetäänkö konkreettisesti miettiä, miten tällaisia elämää ylläpitäviä yhteisöjä voisi rakentua? Jo vuonna 2001 kuollut visionäärinen ympäristötieteilijä Donella Meadows ohjaa meitä kuvittelemaan kestävää maailma esimerkiksi näin: ”…Kuvittele yhteisösi ja näe se mahdollisimman selkeästi. Miten se on järjestetty niin, että lapsia, vanhuksia ja kaikkia muitakin ympäröi turvallisuus, onni ja kauneus?… Matkusta mielessäsi kauemmas ympäröiviin yhteisöihin… miten yhteisöt liittyvät toisiinsa, mitä ne vaihtavat keskenään, miten ne saavat tietoa toisistaan? Miten ne tekevät yhteisiä päätöksiä? Miten ne ratkaisevat konfliktit? Miten ne kohtelevat erilaisia ihmisiä…? Miten ne asettuvat osaksi muuta luontoa? Miten ne kohtelevat kasveja, eläimiä, maaperää, vettä, kiviä ja tähtiä?”
Minun on tosi vaikea kuvitella, että jaksaisin aktiivisesti olla yhteydessä ihmisiin, jotka olisivat fyysisesti kaukana minusta ja jotka eivät puhuisi kanssani samaa kieltä. Sitäkin minun on vaikea kuvitella, että ne ihmiset, joitten kanssa eläisin konkreettisesti yhdessä, olisivat kovin erilaisia arvomaailmaltaan kuin minä. Kerro minulle siis, miten muodostetaan yhteisöjä toisella puolella maailmaa asuvien kanssa ja miten muodostetaan yhteisöjä, jotka eivät perustu siihen, että halutaan olla omassa kuplassa samanmielisten kanssa. Tai tavoite on tietenkin se, että kaikki ihmiset alkaisivat nähdä toisensa yhtä arvokkaina ja muun luonnonkirjon samaan syssyyn. Tulevaisuuden rauhaisassa maailmassahan kukaan ei voisi olla misogyyninen, naisia vihaava rasisti-kolonialisti-öykkäriporvari.
Daria:
Mielestäni ei ole välttämättä tarkoituksenmukaista muodostaa yhteisöjä fyysisesti kaukana olevien kanssa, jos ne eivät synny syystä tai toisesta orgaanisesti. Utopistisesti voisi kuvitella, että kaikki tarvittava löytyy paikallisesti. Muun muassa urbanismissa on käytössä ”15 minuutin kaupungin” konsepti, jonka mukaan kaiken tarvittavan tulisi olla vartin kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Käytännössä tämä idea on monestakin syystä haastava, mutta siitä voi inspiroitua paikallisyhteisöjen rakentamisessa.
Paikallisyhteisöistä käsin on kuitenkin myös ilmaistava globaalia solidaarisuutta. Siihen voisi ottaa mallia 1970- ja 1980-luvuilla toimineesta Blekingegade-ryhmästä, jonka tunnuslauseena oli ”Solidaarisuus on jotain mitä voi pitää käsissä”. Ilmaisulla viitataan ideologiaan, jonka mukaan globaalin etelän vallankumouksellisten liikkeiden materiaalinen tukeminen on paras tapa paikata maailmanlaajuista epäoikeudenmukaisuutta. Blekingegade-ryhmä tuki muun muassa Palestiinassa toimivaa Popular front -liikettä (PFLP). Ryhmä rahoitti toimintaansa sekä laillisin että laittomin keinoin. Materiaalinen tuki oli perusteellisen teoreettisen työn takana, ja yhteistyökumppanit valittiin huolella. Tämän vuoksi materiaalisen tuen vastaanottajilla oli myös täysi autonomia käyttää varat haluamallaan tavalla. Globaalin etelän vallankumouksellisten liikkeiden nähtiin olevan ainoa potentiaalinen maailmanlaajuisen vallankumouksen alkulähde.
Hanna:
Kaunis ajatus tuo 15 minuutin etäisyys elämän edellytyksiin. Haaveilen ehdottomasti sellaisesta vanhuudesta ja muutenkin ihanasta yhteisöstä ympärilläni. Toisaalta olen kyllä viidessäkymmenessä vuodessa kasvanut vallitsevassa systeemissä niin yksityiseksi ja itsekkääksi tyypiksi, että toivoisin että minulla olisi mummonakin esimerkiksi oma vessa. Mielellään ekologinen sellainen toki.
Jos palaan tuohon tavoitteeseen numero 16 eli rauhaan, oikeudenmukaisuuteen ja hyvään hallintoon, niin loppupäätelmäni on seuraava: Rauha saavutetaan siten, että maailman materiaaliset resurssit jaetaan oikeudenmukaisesti. Tämä tarkoittaa, että kukaan ei jää ökyrikkaaksi, koska ekosysteemimme ei kestä rikkaiden sekoilua. Kun resurssit on jaettu niin, että kaikkialla on kokemus oikeudenmukaisuuden toteutumisesta, ei ole enää tarvetta sotia tai räyhätä.
Pohjimmiltani en kuitenkaan usko ihmisiin niin paljon, että luottaisin tämän muutoksen lähtevän laajalti leviämään ruohonjuuritasolta käsin minkään blekingegade-porukoiden ryöstösaaliiden avulla.
Luulen, että me tarvitsemme toistaiseksi niitä tehokkaita ja vastuullisia instituutioita, jotka säätävät lait ja muun tarvittavan regulaation, jotta resurssit tulevat jaetuksi. Pakko on paras kannustin. Rakkaus on luultavasti kuitenkin toiseksi paras.
Daria:
Sekä YK että muut instituutiot ovat toistuvasti epäonnistuneet globaalin epäoikeudenmukaisuuden ja ilmastokriisin torjunnassa. Jotta tavoite rauhanomaisten yhteiskuntien edistämisestä voisi aidosti toteutua, on käytettävä luovia keinoja. Blekingegaden porukan toiminta oli perusteellisen teoreettisen ja poliittisen analyysin tulosta, jonka pohjalta rakennettiin luottamussuhde esimerkiksi PFLP:hen. Ryöstöt olivat vain yksi keino monista – he pyörittivät myös kirpputoreja, joiden tuotot menivät niin ikään globaalin etelän vallankumouksellisille liikkeille.
Niin kuin yllä keskustelimme, kansallisvaltiomalli ja sen sisällä toimivat instituutiot ovat pohjimmiltaan ulossulkevia. Myös Pohjoismaiden saarekkeen hyvinvointi on lähtökohtaisesti epäoikeudenmukaisen globaalin kapitalismin ansiota. Näin ollen instituutiot eivät voi olla paikallisesti eivätkä globaalisti oikeudenmukaisia, jos ne toimivat kansallisvaltiomallin sisällä. Tämän vuoksi rauhanomaisten yhteiskuntien vaatima muutos ei voi mielestäni lähteä instituutioista, vaan se lähtee nimenomaan monista ruohonjuuritason porukoista, joilla on mahdollisuus olla luovia keinojen suhteen. Tämä mahdollisuus on usein yhtä kuin pakko: vaihtoehdottomuus pakottaa toimimaan systeemin ulkopuolella.
Teksti: Hanna Niittymäki ja Daria Tarkhova
Tämä artikkeli on osa BMOL:n (Biologian ja maantieteen opettajien liitto), Voima-lehden ja Rauhanpuolustajien yhteishanketta, jota ulkoministeriö rahoitti (2021–2022). Hankkeen aikana on tuotettu neljä opetusmateriaalipakettia yläkouluille ja toisen asteen opiskelijoille teemoista ilmastonmuutos, maailmankauppa, sukupuolten tasa-arvo ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen (ne löytyvät toivoajatoimintaa.fi-sivustolta) sekä julkaistu Voimassa 17 artikkelin sarja Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteista.
