”Mitä ihmettä Suomessa oikein ajatellaan?”, päivitteli ulkomailla asuva ystäväni. Istuimme iltaa kesälomalla ja puhuimme Suomesta ja viime vuosien päätöksistä. ”Täällähän on paljon yksityisiä toimijoita, mutta jokin raja kuitenkin. Ei ole mitenkään mahdollista, että posti, liikenne tai muu valtion kannalta oleellinen toiminta yksityistettäisiin”, hän jatkoi. Keskustelun kääntyessä terveydenhoitoon pohdimme, miksi maailman parhaimmistoa oleva järjestelmä tieten tahtoen romutetaan. Millainen on tulevaisuuden Suomi, jos sama linja jatkuu? ”Eikö pitäisi käydä keskustelua siitä, miksi talouden pitää kasvaa sen sijaan, että mietitään kuinka se saadaan kasvamaan? Ketä kasvu hyödyttää? Miksi lähempänä nollaa oleva lukema ei riitä?”

Nyt olen palannut arkeen ja luin puolustusvoimien taistelunäytös- ja kesäkiertueesta: pelkästään elokuun aikana tapahtumia oli 12. Musiikilla mainostettuun kiertueeseen oli sisällytetty kalustonäyttelyitä ja toimintanäytöksiä. Taistelunäytöksissä puolustusvoimat esitteli asejärjestelmien suorituskykyä. Kun katsoo puolustusmenoja on helppo ymmärtää, miksi sotakalusto on saatava markkinoitua suurelle yleisölle sirkushuvien kera. Samaan aikaan valtioneuvoston vuoden 2019 talousarvioesityksessä rauhantyön avustuksia suunnitellaan leikattavan noin 30 prosenttia. Taas olemme tässä tilanteessa, huokaisen.

Lueskelen päivitystä Helsingin kaupunginhallituksen hyväksymästä raamista ensi vuoden budjetin valmisteluun. Se tarkoittaisi leikkauksia palveluihin ja työntekijöiden asemaan. Samanaikaisesti kaupunki tekisi voittoa, kuten niin monesti ennenkin. Mietin, mitkä ovat kustannukset tulevina vuosina, jolloin ns. raskaammilla palveluilla on paikattava jälleen kerran sitä, mitä kevyemmistä palveluista on ”säästetty”. Kuinka nämä palvelut voivat vastata tulevaisuudessa tarpeeseen, niitä kun on monin erin tavoin viime vuosina romutettu. Työntekijät tulevat olemaan taas kovilla ja liian moni jää vaille tarvitsemaansa apua. Illan päätteeksi lueskelin lehdestä Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksyneen asemakaavan, tunneli autoille, hinta-arvio 160 miljoonaa euroa.

Puheissa korostetaan turvallisuutta ja hyvinvointia, mutta teot ovat päinvastaisia ja lisäävät turvattomuutta. Jäin miettimään ystäväni kysymystä: ”Mitä ihmettä täällä oikein ajatellaan?”

Tanja Pelttari
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja.