Lapseni nukkuu päiväunia aamun ulkoilun jälkeen. Istun tietokoneen äärelle etäkokoukseen, pöydällä palaa kynttilä ja toisinaan katse harhautuu rauhaisaan lumiseen metsämaisemaan. Kuuntelen luureista keskustelua ydinsodan uhasta, militarisoinnista, rauhanjärjestöistä ja Natosta. Juuri tämä hetki, tässä ja nyt, tuo itselleni konkreettisesti näkyville sen ristiriitaisen todellisuuden missä elän. Huomaan miettiväni, miten yksittäinen ihminen voi vaikuttaa näin isoihin kysymyksiin. Onko mitään järkeä käyttää aikaa koneen äärellä istumiseen?

Olen viimeiset vuodet opiskellut työn ohella työnohjaajaksi ja toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni. Opintojen aikana olen pysähtynyt miettimään niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisten väliseen kanssakäymiseen, heidän tekemiinsä valintoihin ja syntyneisiin kokemuksiin. Uskon jokaisen meistä haluavan tulla kuulluksi, niin että toinen aidosti ymmärtää meitä ja tunteitamme. Ihmisten välinen vuorovaikutus on oleellista, vuorovaikutus luo myönteisen tai kielteisen ilmapiirin.

Mietin, kuinka järjestöjen toiminnan ja olemassaolon yksi elinehto on juuri ihmisten välinen kanssakäyminen, positiivinen vuorovaikutus ja siitä syntyvä hyvä fiilis. Kokouksen aikana puheenvuoroja on käytetty lukuisia. Näkemyksiä ja mielipiteitä on vaihdettu, keskustelu on ollut vilkasta, ja lopputuloksena ilmassa on alkua enemmän kysymyksiä ja vaihtoehtoja.

Ulkona on alkanut hämärtää, lapseni on noussut päiväunilta ja käpertynyt syliini heräilemään ennen päivän vauhdikkaiden touhujen jatkumista. Ajatukseni on vielä kokouksessa, huomaan saaneeni taas uusia näkökulmia pohdittavakseni.

Mieleeni tulee kollegani toteamus: ”Vaikka emme muistaisi jokaista kohtaamistamme jokaisen asiakkaan kanssa, hän voi muistaa juuri sen yhden kohtaamisen koko loppuelämänsä.” Kenties juuri nyt tässä tilanteessa, jossa Suomessa elämme, on entistä tärkeämpää olla mukana kansalaisjärjestön toiminnassa. Ihmetellä, kysyä, kommentoida ja ennen kaikkea olla kuulemassa toisten mielipiteitä. Jokainen meistä rakentaa oman arvomaailmansa, toimii sen mukaisesti arjessa ja vaikuttaa omaan lähipiiriinsä toimintansa kautta.

Jään leikittelemään ajatuksella, kuinka meidän jokaisen tehtävä on kannatella nykyisessä tilanteessa rauhankyyhkyä mukanamme arjessa ja kohtaamisissa, vain siten se voi vahvistua ja päästä uudelleen lentoon. Katson lauleskelevaa lastani lempipuuhassaan, paperin leikkaamisessa, jolloin kaikki on hyvinkin selkeää: aikuisten on uskottava, ylläpidettävä toivoa, välitettävä sekä mahdollisuuksien mukaan osallistuttava. Hänen, ja kaikkien muiden lasten vuoksi. Tulevaisuus on heidän.

Teksti: Tanja Pelttari
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja.