Katselen, kuinka nuori menee elämänsä ensimmäisen kerran trampoliinille, varovaisin askelin, varmistava ilme kasvoilla: ”Onhan tämä turvallista?” Kehotan nauttimaan ja hyppimään korkealle. Alun varovaisuuden jälkeen hän hyppii, kiljuu ja nauraa. Tunne on nuorelle uusi, eikä hän vielä löydä sanoja sille. Leiriltä kotiin palatessamme hän kiittää moneen kertaan: ”Tänään oli onnellinen päivä, minun käsi, jalka, vatsa ja sydän, kaikki hyvä ja minun pää, minun pää on vapaa!” Hetki huoletonta yhdessäoloa, uusia kokemuksia ja itsensä voittamista. Hetki irtautumista kotimaan sotatilanteesta ja siellä olevien perheiden hädästä, lupa olla iloinen ja tuntea onnellisuutta.

Ennen työhöni kuulunutta leiripäivää olin lukenut oman lapseni opettajan ennen kevätjuhlaa kaikille luokan vanhemmille lähettämän pitkän Wilma-viestin: ”Tärkeimmät asiat eivät löydykään oppikirjojen välistä, niitä ei kirjoiteta vihkoihin tai rytmitellä luokassa. Ne on koettu aamuisissa hymyissä, kuultu kikatuksissa ja tunnettu päivän viimeisissä rutistuksissa ympärillä. Niille ei anneta arvosanaa eikä stipendejä. Ne ovat ihanaa yhdessäoloa, mukavien muistojen luomista ja hassujen kömmähdysten yhdessä elämistä. Ymmärtävä katse, kannustava kuiskaus, parantava halaus, anteeksiantamisen ja unohtamisen taito…”

Opettaja oli kyennyt muutamaan riviin kiteyttämään paljon ja sai itseni useammaksi päiväksi näitä huomioita miettimään. Lapsuuksia on erilaisia, erilaisissa olosuhteissa ja erilaisin mahdollisuuksin. Merkittävimmät kokemukset ja opit saadaan kuitenkin yleensä aina vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa. Tilanteissa, joissa aikuisella on aikaa pysähtyä ja olla aidosti läsnä.

On monia toimintoja, joissa voidaan hyödyntää teknologiaa, mutta ns. ihmistyössä ei vuorovaikutusta ja sen tuomaa kokemusta voi teknologialla korvata. Hallitusneuvottelujen ollessa käynnissä en voi välttyä pohtimasta, mihin suuntaan sote-alaa on viety ja ollaan viemässä. Tällä hetkellä ruohonjuuritasolla tilanne näyttää varsin huolestuttavalta, esillä olleet leikkaustavoitteet vaarallisilta, kun mietin minkälaisia vaikutuksia ne toisivat tullessaan. On hölmöläisten hommaa ottaa pois peruspalveluista ja paikata tilannetta erityispalveluilla. Tällä hetkellä työvoimapula on suuri, ja liian usein kuulee, että ihminen joutuu vaihtamaan kokonaan alaa. Lähes poikkeuksetta syynä on palkka tai se, ettei työtä voi tehdä niin hyvin kuin haluaisi työvoimapulan vuoksi. Työn sisältö itsessään on monelle mieleinen. Syynä vaihdolle ei ole vain halu saada parempaa palkkaa, vaan yksinkertaisesti se, ettei nykyinen palkka riitä välttämättömiin elinkustannuksiin. Tämä on surullista. Toimivan järjestelmän rakentaminen on hidasta ja työn vaikuttavuus näkyy usein vasta tulevaisuudessa. Valitettavasti järjestelmän romuttaminen on huomattavasti yksinkertaisempaa, ja myös tuolloin seuraukset näkyvät tulevaisuudessa.

Tanja Pelttari
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja.