Israelin Gazassa toteuttama kansanmurha koettelee käsityskykyni rajoja. Millaisella ajattelulla perustellaan tällaista julmuutta? Ja kuinka kukaan ihminen kykenee katsomaan sivusta näitä tapahtumia?
Meidän on hyväksyttävä arvojemme ja toimintamme välinen ristiriita kyetäksemme passiivisuuteen väkivallan äärellä. Useimmat meistä allekirjoittavat väittämän siitä, että siviileihin kohdistuvat väkivallanteot ovat tuomittavia. Kuitenkin onnistumme järkeilemään itsellemme erilaisia ulospääsyjä vastuunkannosta.
Taustalla vaikuttavat tiedostamattomat toiseuttavat käsitteellistykset ja kielennykset. Kategorisoinnit meihin ja muihin, koti- ja ulkomaisiin tai sisä- ja ulkopuolisiin – erillisyyttä ja toiseutta luova kieli ja ajatusrakenteet – tulisi tunnistaa ja purkaa.
Kaihdan essentioita, virheellisiä ennakkoluuloja asioiden olemuksesta: väkivalta on opetettua, ei sisäsyntyistä. Lajisorto opittuna, normalisoituna ja neutralisoituna ilmiönä konkretisoi tätä mitä ilmeisimmin. Toiseuttamisen logiikka läpäiseekin eri sorron muodot aina eläinten syömisen oikeuttamisesta ihmisiin kohdistuviin väkivallantekoihin. Siksi suhdetta väkivaltaan tulisi mielestäni lähestyä kokonaisvaltaisesti.
Toiseutus alkaa jo sellaisista mielivaltaisista jakolinjoista kuin lemmikkieläin–tuotantoeläin tai hyötyeläin–haittaeläin. Puhumme jopa ’häkkieläimistä’ tai ’tuholaisista’. Samat keinotekoiset vastinparit ovat läsnä keskustelussamme ihmisryhmistä. Toisten ihmisten eläimellistäminen esimerkiksi sodassa merkitsee meille usein heidän riisumistaan inhimillisyydestä ja siten oikeutusta ”eläimelliselle” kohtelulle.
Pohjimmiltaan kyse on antroposentrisestä maailmankuvasta, jonka keskiössä ovat valkoisen, erilaisista etuoikeuksista nauttivan ihmisen tarpeet. Ei-inhimilliset eläimet sijaitsevat luonnollistetun, hierarkkisen järjestelmän laitamilla siinä järjestyksessä, kuin oman etumme valossa tärkeiksi katsomme. Toislajisuutta arvotetaan akseleilla kuten älykkyys tai söpöys. Logiikka ei kestä kriittistä tarkastelua.
Elollisten olentojen itseisarvo olisi tunnistettava. Riippumatta siitä, laajennammeko käsityksiämme yksilöydestä koskemaan esimerkiksi kanoja tai hyönteisiä, oleellisempaa olisi pohtia, tuntevatko eläimet kärsimystä. Kokevat ja aistivat ei-inhimilliset eläimet ovat laajamittaisen hyväksikäytön kohteena likimain kaikilla ihmiselämän osa-alueilla aina vaatetuksesta ravintoon. Suomessa teurastetaan vuosittain 82 miljoonaa eläintä, mikä on varsinkin väkilukuun suhteutettuna perusteeton määrä. Arkipäiväistynyt, systemaattinen sorto ja sen vakiinnutetut rakenteet normalisoivat ja madaltavat kynnystä myös kaikelle muulle vallankäytölle. Väkivallan eri muotojen vastustaminen ei välttämättä jokaisella ala tästä, mutta sen tulisi ulottua tähän.
Vaikka ihmis-, eläin- tai naistenoikeudet esitetään usein virheellisesti toisensa poissulkevina tai jollain tapaa vastakkaisina, ovat eläinten oikeudet väistämättä kytköksissä kaikkiin edellä mainittuihin. Väitän, että useimmat eläinoikeusaktivistit ovat mukana myös eri ihmisoikeusaktivismin sektoreilla.
Konkretisoin asiaa muutamalla esimerkillä. Jotta feministi olisi toiminnassaan johdonmukainen, tulee hänen pyrkiä myös maitoteollisuudessa poikimaan pakotettujen ja poikasistaan erotettujen emälehmien vapauttamiseen. Samoin porsasemakot suljetaan tiineytyksen, synnytyksen ja imetyksen ajaksi porsitushäkkiin, jossa ne eivät mahdu kääntymään. Miten tämä sopii feministin arvomaailmaan? Ekofeministinen kritiikki vetää vertailukohtia sukupuolittuneen väkivallan ja luontoon ja eläimiin kohdistuvan hyväksikäytön välille.
Jotta ympäristönsuojelu olisi pyrkimyksiltään ja toiminnaltaan yhteneväistä, tulee aktivistin pidättäytyä eläinmaatalouden kannattamisesta, jonka seurannaisvaikutusten on arvioitu koostavan merkittävän, aikaisempia arvioita huomattavasti suuremman osan maapallon hiilidioksidipäästöistä. Eläintalous rehevöittää vesistöjä ja sen edellyttämä monokulttuuri köyhdyttää maaperää ja kiihdyttää metsä- ja lajikatoa, puhumattakaan karjaksi kasvatetun lehmäkannan tuottamista metaanipäästöistä. Liha-, maito- ja kananmunateollisuuden eläinten ravinnoksi kasvatettu vilja voitaisiin suunnata suoraan ihmisten tarpeisiin.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset myös osuvat rajuimmin kaikista heikoimmassa asemassa oleviin. Samoin eläinteollisuuden erilaiset instanssit, kuten tehdasmaiset maatilat, teurastamot ja lihanjalostamot, käyttävät niin ikään hyväkseen työmarkkinoiden heikoimmassa asemassa olevia henkilöitä. Siispä yhteennivoutuvia hyväksikäytön rakenteita ei voida käsitellä toisitaan erillisinä ongelmina. Toisin sanoen: eläinoikeusasia on ihmisoikeusasia.
Kannustan kaikkia osallistumaan tammikuun vegaanihaasteeseen.
Teksti: Oona Rohde
Kuva: Riina Rannasmaa
