Tottelemattomuus­akatemia käynnistyi

Elokuun viimeisenä viikonloppuna käynnistyi Rauhanpuolustajien Tottelemattomuusakatemia. Sorjan kesäsiirtolaan Karkkuun saapui 25 nuorta aikuista ajatuksineen ja odotuksineen. Ensimmäinen päivä omistettiin itseen ja toisiin tutustumiseen. Mistä kaikesta kunkin identiteetti koostuu? Olenko voinut valita kuka olen? Kohdistuuko identiteettini osiin ennakkoluuloja? Millaiset arvot minua vievät? Muuttuvatko ne toiminnaksi?

Intensiivisten keskustelujen lomassa nautittiin Dimitri Ollikaisen loihtimaa vegaanista ruokaa. Ennen illanviettoa Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro saapui nuorten kuultavaksi. Esiin piirtyi kuva vaiherikkaasta 70-vuotisesta historiasta.

Julia fiilisteli illanviettoa näin:

Liekit hyppivät tulipesässä. Kuivuneet hiukset polttelevat päänahkaa, märät jalkapohjat lipovat viileää lattiaa. Hikikarpalo vierähtäää otsan seudulta ja jää uhmaamaan painovoimaa leuan kielekkeelle. Sauna on täynnä, olen jäänyt turvallisen viileälle alalauteelle. Puheenaiheet sutjahtelevat luonnollisesti vauva-arjesta euroviisuihin sekä politiikan epäkohtiin. Puhutaan elämästä.
Punaiset ulkokynttilät ohjaavat pitkälle nurmipeitteiselle laiturille. Taivaankansi näyttää meille parasta antiaan. Yksi kertoo, mistä Pohjantähden löytää. Vanhaa partiolaista hieman nolostuttaa. Suista leviää ilmaan höyryn seassa naurua sekä toivoa. Suunta on selvä. Pohjantähti on löytynyt.

Vaikka ilta venyi osalla pikkutunneille, alkoi sunnuntai energisesti vaikuttamisen keinojen ja itselle tärkeimpien teemojen ideoinnissa. Liisa kertoo tunnelmistaan:

Viikonloppu Sorjassa merkitsi monella tavalla uuden alkua. Toistemme seuran lisäksi saimme nauttia elokuun viimeisistä lämpimistä päivistä. Pohdimme muun muassa ilmastonmuutosta, yhteiskunnan rakennetta, vähemmistöjen asemaa ja ihmisoikeuksia. Vaikka aiheet olivat raskaita, tunnelma pysyi toiveikkaana. Jäin pohtimaan erityisesti työpajaa, jossa suunnittelimme konkreettisia vaikuttamisen tapoja. Harjoitusten jälkeen ymmärsin, että kansalaisvaikuttaminen ei vaadi täydellisyyttä. On monta tapaa toimia tärkeiden asioiden puolesta, mutta niissä kaikissa keskeistä on järjestäytyminen. Yhdessä toimimalla suuretkin haasteet muuttuvat vähän pienemmiksi.

Vierailevaksi ohjaajaksi saapui räppäri Paleface. Millainen olisi maailma, jonka haluaisit tulevaisuudessa nähdä? häneltä muun muassa kysyttiin. Keskustelu polveili kapitalismista #suomirapstoo:hon ja siihen, kuka mitäkin sanoja voi käyttää ja miten. Lopuksi synnytettiin iskevän biitin säestyksellä mahtavia lyriikanpätkiä ryhmissä. Kokonaisuudesta muodostui hämmästyttävän oivaltava ja yhtenäinen. Levityssuunnitelma lyötiin lähes lukkoon.

Miro summasi sen, miksi tiesi olevansa oikeassa paikassa ja oikeiden ihmisten joukossa:

Aikuisiällä olen huomannut, että kiinnostuksien muuttuessa on vaikea löytää tuttuja, joiden kanssa jakaa niitä. Eikä vanhoja kavereitakaan oikein voi pakottaa innostumaan jokaisesta uudesta mielenkiinnon kohteesta. Karkussa monella muullakin vaikutti olevan samankaltaisia kokemuksia. Tämän takia olen todella iloinen että hakeuduin Tottelemattomuusakatemiaan. Innolla odotan, mitä kaikkea keksimme yhdessä. Viikonloppu vain oli aivan liian lyhyt, että kaikkiin olisi ehtinyt kunnolla tutustua.

Näin innostavasti akatemia alkoi ja se jatkuu monissa muodoissa aina kevääseen 2022 asti. Seuraile Rauhanpuolustaja-lehteä ja sosiaalisen median kanavia. #tottelemattomuusakatemia.

Teksti: Hanna Niittymäki, Julia Forss, Liisa Ilkka, Miro Johansson
Kuva: Miro Johansson

Mikä Tottelemattomuusakatemia?

Tottelemattomuusakatemia on Rauhanpuolustajien uusi nuorille suunnattu toimintamuoto. Akatemiaan on valittu kolmisenkymmentä nuorta aikuista lukuvuoden kestävään oppimisprosessiin. Opettajiksi on lupautunut moninainen joukko kansalaisvaikuttajia.

Ohjelma muokataan nuorten omien toiveiden mukaan tavoitteena vahvistaa heidän osaamistaan ja mahdollisuuksiaan aktiivisina kansalaisina. Lukuvuoden aikana tullaan paneutumaan ilmastovaikuttamiseen, kapitalismin vaihtoehtoihin, kansainväliseen solidaarisuustyöhön, taiteella vaikuttamiseen, vähemmistöjen oikeuksiin ja moniin muihin rauhankysymyksiin.