Länsi-Sahara

Länsi-Sahara

Länsi-Sahara on noin puolen miljoonan asukkaan alue Afrikan luoteisosassa ja maailman viimeinen siirtomaa. Se on vuodesta 1963 kuulunut YK:n listaan alueista, joissa siirtomaavalta on purettava sen alkuperäisväestön tahdon mukaisesti. Aikaisemmin alue tunnettiin Espanjan Saharana, vuodesta 1975 aluetta on miehittänyt Marokko.
YK ryhtyi vuonna 1991 järjestämään Länsi-Saharan tulevaisuudesta kansanäänestystä, jossa vaihtoehtoina olisivat täysi itsenäisyys tai liittyminen Marokkoon. Kansanäänestys on edelleen järjestämättä, sillä Marokko on toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta YK:n päätöslauselmia ja sopimuksia. Marokko ei hellitä otettaan Länsi-Saharasta, vaan se jatkaa siirtomaavallan perintöä miehittämillään alueilla.
Kolme päivää miehitetyssä Länsi-Saharassa
5/2018, Lehti

Kolme päivää miehitetyssä Länsi-Saharassa

Europarlamentaarikko Heidi Hautala vieraili parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan delegaation mukana Dakhlan ja El Aaiúnin kaupungeissa syyskuussa. Hautalan aie tavata sahrawiaktivisteja ...
EU-tuomioistuin teki päätöksen Länsi-Saharan kalavesistä
Ajankohtaista

EU-tuomioistuin teki päätöksen Länsi-Saharan kalavesistä

Euroopan unionin tuomioistuin päätti: Länsi-Saharan kalavedet eivät voi sisältyä Marokon ja EU:n väliseen kalastussopimukseen EU-tuomioistuimen tänään 27. helmikuuta julkaisemassa lehdistötiedotteessa ...
Lääkärit Länsi-Saharaan -joukkorahoitus­kampanja peruuntui
Ajankohtaista

Lääkärit Länsi-Saharaan -joukkorahoitus­kampanja peruuntui

Lääkärit Länsi-Saharaan -joukkorahoituskampanjalla Mesenaatissa haettiin rahoitusta kahden suomalaislääkärin matkaa hoitamaan länsisaharalaisia pakolaisleireillä. Järjestäjistä riippumattomista syistä joukkorahoituskampanja valitettavasti peruuntuu. Tähän mennessä ...
Saudi-Arabia mukana Länsi-Saharan konfliktissa
6/2017, Lehti

Saudi-Arabia mukana Länsi-Saharan konfliktissa

Marokolla on kiinteät suhteet Ranskaan, jonka avulla se on saanut vaiennettua monia Länsi-Saharaa koskevia vaatimuksia, joita on yritetty tuoda esimerkiksi ...
Länsi-Sahara: Rikas ja ryöstetty maa
3/2017, Lehti

Länsi-Sahara: Rikas ja ryöstetty maa

Länsi-Sahara, Espanjan entinen siirtomaa, on luonnonvaroiltaan rikas alue, jossa on runsaat kalavedet sekä fosfaatti- ja mineraalivarat. Polisario-liike, joka on alueen ...
Ihmisoikeudet yhä heikoilla Marokossa
2/2017, Lehti

Ihmisoikeudet yhä heikoilla Marokossa

Amnestyn tuore maaliskuussa julkaisema raportti Marokosta ja Länsi-Saharasta maalaa synkän kuvan alueen tilasta. Raportin mukaan Marokko on rajoittanut sanan-, järjestäytymis- ...
EU ja Länsi-Saharan luonnonvarat
1/2017, Lehti

EU ja Länsi-Saharan luonnonvarat

Euroopan unioni joutuu arvioimaan uudestaan suhteitaan Marokkoon. EU:n tuomioistuimen joulukuussa antaman päätöksen mukaan Länsi-Saharan aluetta ei voi sisällyttää unionin ja ...
Länsi-Saharan anonyymit naistoimittajat
1/2017, Lehti

Länsi-Saharan anonyymit naistoimittajat

Marokon vuonna 1975 miehittämästä Länsi-Saharasta välittyy hyvin kapea kuva muuhun maailmaan. Luonnonvaroiltaan yksi Afrikan rikkaimmista alueista on jäänyt hämärän peittoon, ...