Avainsana-arkisto: Turvallisuuspolitiikka-sivu

HX-hävittäjähanke peruttava pidentämällä nyky-Hornetien elinkaarta
Koronaviruspandemian aiheuttaman talouskriisin laajuus ei ole vielä selvillä, mutta se tullee olemaan sodanjälkeisen Suomen vakavin. Pandemian aiheuttamat taloudelliset, inhimilliset ja

Kolumni: Turvallisuuspopulismi
HX-hankkeeksi kutsuttua Suomen taistelukonehankintaa saatetaan Helsingin Sanomien mukaan lykätä muutamilla vuosilla koronapandemian vuoksi. Aikalisän ottamiseen on saattanut koronan ohella vaikuttaa

Rauhanpuolustajat: Hävittäjähanke peruttava pandemian vuoksi
Rauhanpuolustajat vaatii toiminnanjohtaja Teemu Matinpuron mielipidekirjoituksessa, että Suomi peruu hävittäjähankkeensa koronapandemian aiheuttaman talouskriisin vuoksi. Suomi voisi Kanadan mallin mukaan pidentää

Hävittäjäkauppa imaisee muiden alojen rahoitusta
Suomen historian suurimman asekaupan HX-hävittäjähankinnan testaukset ovat alkaneet. Media ottanee niistä kaiken ilon irti. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet arviot hankkeen

Sotakoneiden politiikka
Jos yhdistää uusimman tiedon ympäristökriisien etenemisnopeudesta poliittisiin päätöksiin, jotka jättävät ilmastonmuutoksen torjunnan juhlavien puheiden tasolle samalla kun varustelumenot kasvavat, yhtälö

Hävittäjähankinnoista huolestuneiden vetoomus luovutetaan eduskunnalle
Kymmenien miljardien eurojen hävittäjäkonehankinnoista, joita puolustusvoimat paraikaa selvittää, tehdään lopullinen päätös vuonna 2021. Kansainväliset aseteollisuuden lobbarit käyvät tiuhaan Suomessa ja

Kolumni: Hyökkäävä puolustus
Olennainen paljastuu usein mielikuvien ja tekojen välisestä ristiriidasta. Suomalaisessa puolustuspolitiikassa on mielikuvien tasolla kyse oman alueen turvaamisesta, varautumisesta kansalliseen itsepuolustukseen

Kolumni: Liittoutuminen ja Suomi
Maailmaa pyörittää kolme suurta toimijaa: Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä, sanoi presidentti Niinistö suurlähettiläspäivillä elokuussa. Samalla hän toivoi Euroopan unionin nousevan