Avainsana: Nato

Mestarillista hybridivaikuttamista
Moni on varmaan ihmetellyt, kuinka Naton ja erityisesti Yhdysvaltojen sotavoimat voivat ilmaantua toistuvasti Suomen maaperälle harjoittelemaan. Viimeisin ällistyksen aihe on

Rauhanpuolustajat: Trident Juncture 18 -suursotaharjoitus lisää tarpeettomasti jännitteitä
Lokakuun 25. päivänä alkavissa Trident Juncture 18 -harjoituksissa olemme jälleen luovuttaneet alueitamme USA:n ja muiden Nato-maiden käyttöön. Kuitenkin vain parikymmentä

Pääkirjoitus: Asevarustelun infosota
Infosota asevarustelun ja Nato-jäsenyyden puolesta käy kovilla kierroksilla mediassa. Elinkaarikustannuksiltaan jopa 30 miljardia nielevästä hävittäjähankinnasta Yleisradio keksi uutisoida näkökulmasta, että

Kovat piipussa juhannusviikolla
Suomalaiseen politiikan perinteeseen kuuluu kyseenalaisten päätösten ja uutisten ajoittaminen juhannusviikolle: koko maa menee kiinni ja lomien painaessa päälle taustat jäävät

Kolumni: Varusteluviestintää
Sotaan varustautuminen on niin herkkä asia, että me emme puhu varustelumenoista vaan puolustusmenoista. Vihollinen varustautuu, meillä on puolustusmenoja. Toinen perusasia

Kolumni: Mielipiteenmuodostusta rajoittamassa
Venäjän autoritaarisen hallinnon informaatiovaikuttamisesta ja uhasta länsimaiselle demokratialle on puhuttu paljon parin viime vuoden aikana. Olen suhtautunut siihen tähän asti

Kolumni: Juomarin asiat
Vanhan sanonnan mukaan juomarin asiat eivät koskaan ole niin huonosti, etteikö niitä saisi sotkettua entistä pahemmin ryyppäämällä vähän lisää. Nykyisellään

AJANKOHTAINEN TEOS NATO-JÄSENYYDEN ONGELMISTA
Hiljattain ilmestyneessä Vakaus vaakalaudalla -teoksessa 19 asiantuntijaa analysoi Nato-jäsenyyden haittoja Suomelle. Artikkelien kirjoittajina ovat mm. Matti Klinge, Esko Seppänen, Heikki