Israelin apartheidin yhteydessä on viime vuosina ruvettu puhumaan kansanmurhasta. Erityisesti käsite on nostettu esiin kahdessa yhteydessä. Sitä on käytetty kuvaamaan sionistiliikkeen ja Israelin valtion vuosina 1947–49 toteuttamia etnisiä puhdistuksia ja kuvaamaan Israelin jatkuvasti harjoittamaa etnistä puhdistusta. Erityisesti on kiinnitetty huomiota Gazan saartoon ja toistuviin pommituksiin niiden etnisen perustan, suunnitelmallisuuden ja katastrofaalisten seurauksien takia.
Esimerkiksi israelilainen historioitsija Ilan Pappe on kuvannut Israelin toimintaa ”asteittaiseksi kansanmurhaksi”, ja rasisminvastainen liike The Movement for Black Lives arvostelee ohjelmassaan Yhdysvaltoja osallisuudesta palestiinalaisten kansanmurhaan.
Arvioita kansanmurhasta ei kuitenkaan ole yleisesti omaksuttu kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden tai palestiinalaisten oikeuksia puolustavan kansalaisyhteiskunnan parissa, vaikka keskustelu aiheesta jatkuukin. Tarkimmat analyysit Israelin toiminnasta Gazassa ovat päätyneet siihen, että kansanmurhan kriteerit eivät ole täyttyneet. (Lisää niistä alla.)
Israelin meneillään olevan hyökkäyksen kohdalla tilanne on muuttunut, ja korkea-arvoiset asiantuntijat ovat varoittaneet kansanmurhasta tai todenneet sellaisen olevan käynnissä.
Kansanmurhan määritelmä
YK:n yleissopimus kansanmurhasta vuodelta 1948 määrittelee kansanmurhan yhdeksi tai useammaksi seuraavista teoista, joiden tavoitteena on tuhota kokonaan tai osittain kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä:
1) Tappamalla ryhmän jäseniä.
2) Aiheuttamalla vakavaa fyysistä tai henkistä vahinkoa ryhmän jäsenille.
3) Aiheuttamalla tarkoituksella elinolosuhteet, joiden on laskelmoitu fyysisesti tuhoavan sen osittain tai kokonaan.
4) Estämällä lasten syntymistä ryhmässä.
5) Pakkosiirtämällä ryhmän lapsia toiseen ryhmään.
Sopimuksen mukaan myös kansanmurhaan kiihottaminen ja kansanmurhan yritys ovat rikoksia. Yleissopimuksen allekirjoittaneilla valtioilla, kuten Suomella, on velvollisuus estää kansanmurha ja rankaista siitä. Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC omaksui saman määritelmän Rooman perussäännössä vuonna 1998.
Kansanmurhan toteamiseksi pitäisi ensinnäkin osoittaa, että yksi tai useampi teko on suoritettu, ja toisekseen, että aikomuksena on ollut tuhota väestönryhmä osittain tai kokonaan. Israelin palestiinalaisiin kohdistamien toimien yhteydessä on nostettu esille määritelmän kohdat 1–3.
Kansanmurhaksi on tunnistettu ja siitä on rangaistu tapauksia, joissa on holokaustin lailla yritetty hävittää kokonainen kansanryhmä, kuten Guatemalassa (mayat 1980-luvulla) ja Ruandassa (tutsit 1994). Kansanmurhiksi on myös katsottu tapauksia, joissa kohteena on ollut kansanryhmän maantieteellisesti tai muuten rajattu osa. Esimerkiksi Haagin Kansainvälisen tuomioistuimen ICJ:n mukaan 8 000 bosnialaisen muslimin joukkomurha Srebrenicassa vuonna 1995 oli kansanmurha. YK:n yleiskokous on tunnustanut kansanmurhaksi Sabran ja Shatilan joukkomurhan, missä Israelin armeija ja sen liittolaiset Libanonissa olivat vastuussa 700–3 500 palestiinalaisen tappamisesta, mutta tapauksesta ei ole oikeuden arviota.
Gazan tilanne ennen tämänhetkistä hyökkäystä
Israel valloitti Gazan kaistan ja Länsirannan, mukaan lukien Itä-Jerusalemin, vuonna 1967, ja on siitä lähtien pitänyt niitä sotilasmiehityksen alla. Israel on rajoittanut poispääsyä Gazasta 1980-luvun lopulta alkaen, ja vuonna 2007 se asetti Gazan tiukan saarron alle. Punainen risti ja muut asiantuntijatahot ovat todenneet, että saarto on kollektiivinen rangaistus ja siksi laiton. Miehittäjänä Israelilla on sen sijaan velvollisuus, jota se ei toteuta, huolehtia Gazan ja muiden miehitettyjen alueiden väestön ruuan ja veden saannista, terveydenhuollosta ja muista perustarpeista, ja suojella heitä.
Israelin sotilaat ovat vuosien ajan hyökänneet Gazassa päivittäin kohti palestiinalaisia maanviljelijöitä ja kalastajia. Israelin armeija on myös tehnyt vuosittain kymmeniä maahyökkäyksiä alueelle tuhoten viljelysmaita, joita se on lisäksi myrkyttänyt ilmasta käsin. Israel on myös tehnyt useita isompia hyökkäyksiä Gazaan vuosina 2006, 2008–20099, 2012, 2014 ja 2021.
Vuonna 2012 YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA arvioi, että Gazasta tulee ihmiselämälle sopimaton vuonna 2020. Vuonna 2017 YK:n koordinaattori humanitaariselle avulle ja kehitystoiminnalle Miehitetyillä palestiinalaisalueilla totesi, että saarto ja Israelin hyökkäykset olivat jo tehneet Gazasta elinkelvottoman.
Kahden aiemmin tapahtuneiden tuhoisimman suurhyökkäyksen yhteydessä on arvioitu kysymystä kansanmurhasta.
Vuoden 2008–2009 hyökkäys: rabbit kehottavat kansanmurhaan
Vuodenvaihteessa 2008–2009 Israel teki suurhyökkäyksen Gazaan. Israelin armeija tappoi 1 400 palestiinalaista, joista yli tuhat oli siviilejä. Palestiinalaiset tappoivat yhdeksän israelilaista, joista kolme oli siviilejä. YK:n asettaman tutkimuskomission raportin mukaan Israelin armeija ”kohdisti hyökkäyksiä suoraan palestiinalaisiin siviileihin ja tappoi heitä mielivaltaisesti” ja noudatti ”tarkoituksellista ja järjestelmällistä käytäntöä kohdistaa hyökkäyksiä teollisuuslaitoksiin ja vesi-infrastruktuuriin”. Raportin mukaan armeijan strategiaan kuului ”suuren vahingon ja hävityksen aiheuttaminen siviilien omaisuudelle ja infrastruktuurille ja kärsimyksen aiheuttaminen siviiliväestöille”.
Kysymystä kansanmurhasta tarkasteli tuolloin riippumaton tutkimuskomissio, jota johti kansainvälisen oikeuden professori ja ICJ:n tuomari John Dugard. Raportissaan komissio tuli siihen tulokseen, että Israelin armeijan teot täyttivät kansanmurhan tunnusmerkit, mutta ei ollut osoitusta siitä, että tavoitteena olisi ollut ihmisryhmän hävittäminen. Palestiinalaisten tappaminen ei ollut itsetarkoitus, vaan kollektiivisen rangaistuksen väline. Komissio totesi, että yksittäisillä sotilailla tosin saattoi olla tällainen tarkoitus, koska joukko rabbeja oli levittänyt heille uskomusta, jonka mukaan Pyhä Maa pitäisi puhdistaa ei-juutalaisista. Yksittäiset sotilaat saattoivat siten syyllistyä kansanmurhaan, ja heitä vastaan voisi mahdollisesti nostaa siitä syytteen.
Vuoden 2014 hyökkäys: poliitikot kiihottavat kansanmurhaan
Vuoden 2014 suurhyökkäys Gazaan oli kaikkein tuhoisin ennen meneillään olevaa hyökkäystä. Israelin armeija tuhosi asuntoja, kouluja, sairaaloita, terveyskeskuksia, Gazan ainoan voimalaitoksen, isoimman vedenpuhdistamon, kaikkiaan yli 17 000 rakennusta sekä pohjavesikaivoja, vesijohtoja ja viljelysmaita, lyhyesti sanottuna elämälle välttämätöntä infrastruktuuria.
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay totesi, että hyökkäykset siviilikohteisiin noudattivat samaa kuviota kuin aiemmin ja olivat tarkoituksellisia. Israel tappoi 2 200 palestiinalaista, joista 63–77 % oli siviilejä. Palestiinalaiset tappoivat 71 israelilaista ja yhden ulkomaalaisen, joista kuusi oli siviilejä. Olen kirjoittanut vuoden 2014 hyökkäyksestä tarkemmin täällä.
Hyökkäyksen aikana YK:n pääsihteerin kansanmurhan estämisen erikoisneuvonantaja ja suojelemisvelvollisuuden erikoisneuvonantaja varoittivat palestiinalaisten dehumanisoinnista Israelissa ja muistuttivat, että verilöylyihin yllyttäminen on kiellettyä.
Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC aloitti vuonna 2015 esitutkinnan sotarikoksista Miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Varsinainen tutkinta avattiin maaliskuussa 2021. Marraskuun 9. päivä palestiinalaiset ihmisoikeusjärjestöt Al-Haq, Al Mezan ja Palestinian Center for Human Rights jättivät ICC:lle pyynnön laajentaa tutkintaa kattamaan kansanmurhan rikos.
Kansalaisyhteiskunnan perustama Russellin Palestiina-tribunaali tutki vuoden 2014 hyökkäystä kansanmurhan näkökulmasta. Kuten mukana ollut kansainvälisen oikeuden professori ja YK:n Miehitettyjen palestiinalaisalueiden erikoistarkkailija Richard Falk on todennut, hyökkäyksen aikaan Israelissa vallitsi kansanmurhan ilmapiiri, jossa myös korkea-arvoiset viranomaiset tukivat lausunnoissaan Gazan väestön tuhoamista. Israelin poliittiset ja sotilaalliset johtajat eivät kuitenkaan koskaan suoraan kannattaneet kansanmurhaa, ja ainakin esittivät pyrkivänsä tulitaukoihin. Tribunaali tuli siihen tulokseen, että hyökkäys oli kollektiivinen rangaistus ja rikos ihmisyyttä vastaan, mutta ei kansanmurha.
Tribunaalin mukaan kuitenkin israelilaiset poliitikot syyllistyivät kansanmurhaan yllyttämiseen. Se arvioi, että vaikka hyökkäys ei noussut kansanmurhan tasolle, niin
“kansanmurha ei ole kaukana ”. Tribunaali totesi, että ”Israel hyökkää palestiinalaisten kimppuun uudelleen. Suorittaako se ensi kerralla kansanmurhaa vai ei on avoin kysymys.”
Israelin hyökkäys 2023 ja varoitukset kansanmurhasta
Palestiinalainen vastarintajärjestö Hamas hyökkäsi Gazasta Israeliin 7. lokakuuta. Hamasin hyökkäyksessä ja sen yhteydessä käydyissä taisteluissa kuoli 1 400 israelilaista ja ulkomaalaista, joista 59–78 % oli siviilejä. Tämän jälkeen Israel aloitti hyökkäyksen Gazaan.
Tätä kirjoitettaessa 9. marraskuuta Israelin hyökkäyksessä on kuollut ainakin 10 569 ihmistä, joista 67 % on naisia ja lapsia. Hyökkäysten summittaisen ja siviileihin kohdistuvan luonteen takia on luultavaa, että suurin osa myös lopuista on siviilejä. Noin 2 450 ihmistä, mukaan lukien 1 350 lasta, on kateissa, luultavasti raunioiden alla. Luvut kasvavat nopeasti, koska Israel tappaa päivittäin satoja ihmisiä.
Ihmisoikeusjärjestöt ja kansainvälisen oikeuden asiantuntijat ovat julkaisseet lukuisia raportteja, joissa on yksityiskohtaisesti selvitetty, miten Israelin koko Palestiinan alueella ylläpitämä järjestelmä täyttää kansainvälisessä oikeudessa määritellyt apartheid-rikoksen tunnusmerkit. Tunnetuimpia näistä ovat Amnestyn, Human Rights Watchin ja Israelin merkittävimmän ihmisoikeusjärjestön B’Tselemin julkaisemat raportit.
Israelin uusin hyökkäys Gazaan alkoi vasta kuukausi sitten, joten vastaavia tutkimuksia mahdollisista kansanmurhan tunnusmerkeistä ei ole vielä tehty. Asiantuntijat ovat kuitenkin kommentoineet asiaa.
Holokausti- ja kansanmurhatutkimuksen professori Raz Segal kirjoitti 13. lokakuuta, että hyökkäys Gazaan on ”oppikirjaesimerkki kansanmurhasta”. Hän perustelee väitettään Israelin käyttämän väkivallan määrällä; sillä että se on kohdistettu palestiinalaisiin sinänsä, ei vain Hamasiin ja Israelin johdon ja sen liittolaisten käyttämään dehumanisoivaan kieleen. Hän huomautti kansanmurhaan viittaavien ilmausten tulleen yleisiksi Israelissa. Segalin mukaan ”kansanmurhan toteuttajat eivät yleensä ilmaise aikeitaan näin selvästi, vaikka tästä onkin poikkeuksia”.
Lähes 800 kansainvälisen oikeuden asiantuntijaa varoitti 15. lokakuuta kansanmurhan mahdollisuudesta Gazassa. He totesivat, että alueen saartoa on pidetty johdatuksena kansanmurhaan ja vetosivat valtioihin ja YK:hon, jotta ne ottaisivat kansainvälisen oikeuden velvoittamia konkreettisia askelia kansanmurhan estämiseksi.
Seitsemän YK:n riippumatonta erikoistarkkailijaa varoitti 19. lokakuuta palestiinalaisiin kohdistuvan kansanmurhan riskistä. He perustivat varoituksensa Israelin sotilastoimiin sekä Israelin poliittisen johdon ja sen liittolaisten lausuntoihin. Heidän joukossaan ovat muun muassa erikoistarkkailijat, joiden toimenkuvana on Miehitettyjen palestiinalaisalueiden ihmisoikeustilanne, oikeus juomaveteen, oikeus ruokaan ja rasismi. Tällainen varoitus erikoistarkkailijoilta on poikkeuksellinen.
Erikoisraportoijat toistivat 2. marraskuuta varoituksen entistä vakavammin äänenpainoin. Heidän mukaansa palestiinalaisiin kohdistuu ”vakava kansanmurhan riski” ja aika on loppumassa sen toteutumisen estämiseksi. Raportoijien mukaan ”Gazan tilanne on saavuttanut katastrofaalisen käännekohdan”, viitaten ruoan, veden, lääkkeiden ja polttoaineen puutteeseen. He totesivat, että kahdella miljoonalla gazalaisella on vaikeuksia juomaveden saannissa.
YK:n ihmisoikeusvaltuutetun New Yorkin toimiston päällikkö Craig Mokhiber erosi tehtävästään 28. lokakuuta. Erokirjeessä hän kertoi työskennelleensä YK:ssa tutsien, Bosnian muslimien, jesidien ja rohingojen kansanmurhan parissa, nähneensä miten YK epäonnistui heidän suojelemisessaan, ja sanoi että YK epäonnistuu juuri nyt palestiinalaisten kansanmurhan estämisessä. Hänkin kutsui Israelin toimia oppikirjaesimerkiksi kansanmurhasta, ja totesi seuraavaa:
”Ihmisoikeusjuristina, jolla on yli kolmen vuosikymmenen kokemus kentältä, tiedän hyvin että kansanmurhan käsitettä on poliittisesti hyväksikäytetty. Mutta tämänhetkinen palestiinalaisten joukkoteurastus, joka perustuu etnonationalistiseen asutuskolonialistiseen ideologiaan, joka jatkaa vuosikymmeniä käynnissä ollutta järjestelmällistä vainoa ja puhdistusta, joka perustuu vain siihen, että he ovat arabeja, yhdistettynä Israelin hallituksen ja armeijan avoimiin aikomuksen ilmaisuihin, ei jätä varaa epäilylle tai väittelylle.”
Mokhiberin mukaan kansanmurhan todistamisessa on yleensä vaikeinta osoittaa aikomus, mutta tässä tapauksessa Israelin johtajien ovat ilmaisseet aikeensa niin avoimesti ja julkisesti, että se on helppoa.
Toistaiseksi kattavimman tarkastelun Israelin hyökkäyksestä kansanmurhan viitekehyksessä on tehnyt yhdysvaltalainen järjestö Center for Constitutional Rights. Sen 18. lokakuuta julkaistussa 44-sivuisessa raportissa käydään läpi miten kansanmurhaa on käsitelty muun muassa Ruandan kansainvälisessä rikostuomiostuimessa, entisen Jugoslavian alueen kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ja Haagin Kansainvälisessä tuomiostuimessa, joista viimeksi mainittu on YK:n korkein oikeudellinen elin. Analyysi käy läpi Israelin armeijan tekoja, johtajien lausuntoja sekä Yhdysvaltojen hallituksen tukea tapahtumille. Sen mukaan on vahvan todistusaineiston perusteella luultavaa, että ”Israel yrittää tehdä tai aktiivisesti syyllistyy kansanmurhan rikokseen Miehitetyillä palestiinalaisalueilla ja erityisesti palestiinalaista kansaa vastaan Gazan kaistalla”.
Mainittakoon, että järjestö Israeli Committee Against House Demolitions, jonka Suomen haaraan kuulun, on todennut meneillään olevan kansanmurhan olevan johdonmukaista jatkoa sionistiliikkeen asutuskolonialismille, jonka tarkoituksena on korvata palestiinalaiset juutalaisilla koko Palestiinan alueella.
Kansanmurhaan viittaavat todisteet
Israel on tässä hyökkäyksessä tappanut enemmän palestiinalaisia siviilejä Gazassa kuin mitä serbijoukot tappoivat Bosnian muslimeita vuoden 1995 Srebrenican kansanmurhassa. Hyökkäyksen aikana Gazasta on jatkettu rakettien ampumista Israeliin: ne eivät tappaneet ketään (mahdollisesti Hamasin hyökkäyksen ensipäiviä lukuun ottamatta).
Yli 26 000 palestiinalaista on haavoittunut. Heidän on vaikea saada hoitoa, koska ainakin 14 sairaalaa ja 45 terveyskeskusta on jouduttu sulkemaan pommitusten aiheuttamien vaurioiden ja polttoainepulan vuoksi. Puolitoista miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Veden puute ja ahtaat ja epähygieeniset olosuhteet ovat johtaneet ripulin, vesirokon ja muiden tautien lisääntymiseen. Oxfam on varoittanut koleran ja muiden tappavien tartuntatautien uhasta.
Länsirannalla Israelin sotilaat ja siirtokuntalaiset ovat tappaneet samaan aikaan ainakin 158 palestiinalaista, mukaan lukien 45 lasta. Palestiinalaiset ovat tappaneet alueella kolme israelilaista. Siirtokuntalaiset ja armeija ovat kiihdyttäneet Länsirannan etnistä puhdistusta, ja 15 kylän asukkaat ovat joutuneet jättämään kotinsa.
Gazassa Israel on pommittanut muun muassa asuinrakennuksia, kouluja, yliopistoja, pankkeja, moskeijoita, viestitorneja, vedenpuhdistuslaitoksia, tehtaita, leipomoita, markkinapaikkoja, sairaaloita, ambulansseja ja teitä.
Pommitusten lisäksi gazalaisten henkeä uhkaa saarto. Israel teki lokakuun 9. päivänä 16 vuotta jatkuneesta saarrosta täydellisen ja on estänyt veden, ruuan ja sähkön jakelun Israelista Gazaan. Apua on tuotu Egyptin kautta, mutta se on täysin riittämätöntä. Gazan ainoa voimalaitos lopetti toiminnan 11. lokakuuta polttoaineen loputtua.
Kehitysjärjestö Oxfam totesi 25. lokakuuta, että Israel käyttää nälkään näännyttämistä aseena siviilejä vastaan. Se huomautti, että Israelin 9. lokakuuta aloittaman täydellisen saarron jälkeen Gazaan on tullut vain 2% aiemmin toimitetuista ruokatarpeista. Puhdas vesi on lähes loppunut, ja osaa ruoka-avusta ei voida käyttää, koska ei ole vettä eikä polttoainetta ruuan valmistamiseen. Yli 15 000 maanviljelijää on menettänyt satonsa pommitusten takia, ja monet tuotantoeläimet ovat kuolemassa rehun puutteeseen. Pommitusten aikaansaamat vauriot teihin tekevät jäljellä olevan ruuan toimittamisesta vaikeaa.
Kehitysjärjestö ActionAid varoitti 30. lokakuuta, että vesipula on kehittymässä kuolemanvaaraksi. Israel on tuhonnut vesiverkostoa pommeilla, tuodun veden määrä on aivan riittämätön, ja polttoainepula estää veden pumppaamista. Järjestön mukaan ”perheet voivat kuolla dehydraatioon maailman katsellessa”.
Joukko merkittäviä YK:n järjestöjä antoi poikkeuksellisesti yhdessä 5. marraskuuta vahvan lausunnon, jossa ne totesivat, että ”kokonainen väestö on saarron alla ja hyökkäyksen kohteena, siltä estetään pääsy eloonjäämiselle välttämättömiin tarpeisiin, ja sitä pommitetaan kodeissaan, suojissa, sairaaloissa ja palvontapaikoissa”. Mukana olivat muun muassa humanitaaristen asioiden koordinaatiotoimisto OCHA, ihmisoikeusvaltuutetun toimisto OHCHR, kehitysohjelma UNDP, pakolaisjärjestö UNRWA, lastenrahasto UNICEF, ruokaohjelma WFP ja Maailman terveysjärjestö WHO.
Kansanmurhan aikomus
Israelin johtajien ja muiden vastuullisten aikomuksen voi päätellä lausunnoista, jotka dehumanisoivat palestiinalaisia, ilmaisevat että väkivallan kohteena on koko Gazan väestö, ja usein viittaavat sen hävittämiseen.
New York Timesin mukaan Israelin viranomaiset ovat kertoneet Yhdysvaltojen viranomaisille, että heidän strategiansa Gazassa on samanlainen kuin Yhdysvalloilla toisessa maailmansodassa, kun se pudotti ydinpommit Hiroshimaan ja Nagasakiin.
Israelin presidentti Isaac Herzog on todennut, että ”kokonainen kansakunta on vastuussa. Tämä retoriikka siitä, että siviilit eivät tienneet, eivät olleet osallisina. Se ei missään tapauksessa ole totta.” Herzog kiisti tarkoittaneensa, että kaikki Gazan asukkaat olisivat hyväksyttäviä hyökkäyksen kohteita, mutta toisaalta selitti, miksi palestiinalaisten kotien pommittaminen on perusteltua.
Pääministeri Benjamin Netanjahu on sanonut ”Gazan asukkaille: lähtekää nyt, koska toimimme kaikkialla ja kaikella voimallamme”. Palestiinalaisten ei ollut pitkään aikaan mahdollista päästä pakoon alueelta, ja Israel on pommittanut myös pakenijoita. Netanjahu on motivoinut hyökkäystä israelilaisille seuraavasti: ”Teidän täytyy muistaa mitä Amalek on tehnyt teille, sanoo pyhä Raamattumme. Ja me muistamme ja taistelemme. Urheat joukkomme ja taistelijamme, jotka ovat nyt Gazassa tai Gazan ympärillä, ja kaikilla muilla alueilla Israelissa, tulevat osaksi tätä juutalaisten sankarien ketjua, ketjua joka alkoi 3 000 vuotta sitten.”
Viittaus on Raamatun Samuelin kirjaan, missä Samuel antaa Saulille seuraavan ohjeen: ”Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.” Israelin äärioikeisto on vuosia käyttänyt Raamatun tarinaa amalekilaisista oikeutuksena kansanmurhalle, kuten israelilainen journalisti David Sheen on dokumentoinut.
Puolustusministeri Yoav Gallant on todennut, että ”olen määrännyt Gazan kaistan täydellisen saarron. Ei tule olemaan sähköä, ruokaa, polttoainetta, kaikki on kiinni. Me taistelemme ihmiseläimiä vastaan ja toimimme sen mukaisesti.” Hän on myös luvannut, että ”Gaza ei palaa entiselleen. Me tuhoamme kaiken.”
Israelin perinneministeri Amichai Elijahu on vastannut kysymykseen siitä, voisiko tilanteen ratkaista pudottamalla ydinpommi Gazaan, mikä ”eliminoi jokaisen siellä” seuraavasti: ”se on yksi mahdollisuus”. Hän totesi myös, että Gazaan ei pidä toimittaa mitään apua, koska ”emme antaisi natseille humanitaarista apua” ja ”Gazassa ei ole siviilejä, jotka eivät olisi osallisia”. Hän jatkoi, että kenenkään joka heiluttaa Palestiinan lippua ”ei pitäisi jatkaa elämistä maan päällä”. Eliyahu on myös kehunut, kuinka kaunista on kun Gazassa ”räjäytetään ja pistetään maan tasalle kaikki”, ja että sodan jälkeen sinne pitää asuttaa israelilaisia sotilaita ja uskonnollisia siirtokuntalaisia. Poikkeuksellisesti pääministeri Netanjahu ja muut korkea-arvoiset ministerit tuomitsivat Elijahun kommentit. Tähän on saattanut vaikuttaa se, että Israel ei virallisesti myönnä, että sillä on ydinaseita.
Miehityshallinnon siviiliasioiden koordinointiosasto COGATin johtaja, kenraalimajuri Ghassan Alian on todennut, että ”ihmiseläimiä pitää kohdella sellaisina kuin ne ovat. Ei tule olemaan vettä eikä sähköä, ainoastaan tuhoa. Halusitte helvetin, saatte helvetin.”
Silloinkin kun Israelin viranomaiset sanovat, että Israel sotii Hamasia vastaan, he usein tekevät selväksi, että toimien kohteena on koko Gazan väestö. Todettuaan että ”taistelemme terroristijärjestö Hamasia vastaan” sähköministeri Israel Katz jatkoi toteamalla, että ”koko Gazan siviiliväestöä on käsketty lähtemään välittömästi. Me voitamme. He eivät saa pisaraakaan vettä eivätkä ainuttakaan akkua ennen kuin lähtevät maailmasta.”
Kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir on todennut, että ”niin kauan kuin Hamas ei vapauta panttivankeja käsistään, ainoa asia mitään Gazaan pitää mennä on satoja tuhansia tonneja räjähteitä ilmavoimilta, ei rahtuakaan humanitaarista apua”.
Naisten aseman edistämisen ministeri May Golan on todennut hallituksen kokouksessa, että ”kaikki infrastruktuuri Gazassa pitää tuhota ja sähkö pitää katkaista välittömästi. Tämä sota ei ole Hamasia vastaan, vaan Gazan valtiota vastaan”.
Kansanedustaja Galit Distel Atbaryan on vaatinut, että kaikki tarmo pitäisi ”sijoittaa yhteen asiaan: Gazan pyyhkimiseen maan päältä” ja toivoi ”tulta ja savua Juudean ja Samarian natseille”. Juudea ja Samaria on Israelin apartheidin kannattajien käyttämä termi miehitetylle Länsirannalle, ja sana ”natsit” viittaa palestiinalaisiin.
Kansanedustaja Meirav Ben-Ari totesi parlamentin istunnossa, että ”Gazan lapset ovat itse tuoneet tämän päälleen”.
Kansanedustaja Retival Gotliv ilmaisi kantansa seuraavasti: ”Jeriko-ohjus! Jeriko-ohjus! Strateginen pelote. Ennen kuin harkitaan maahyökkäystä. Tuomiopäivän ase! Mielipiteeni. Jumala siunatkoon joukkojamme.” Hän on toistanut vaatimuksensa ”tuomiopäivän aseiden” käyttämisestä ”murskaamaan ja panemaan maan tasalle Gazan”, ”ilman armoa! ilman armoa!”. Jeriko on Israelin ydinohjuksista käytetty termi.
Kansanedustaja Ariel Kallner on kirjoittanut, että ”Nyt vain yksi tavoite: nakba! Nakba joka jättää 48 nakban varjoonsa. Nakba Gazassa ja nakba jokaista vastaan joka liittyy!” Nakba tarkoittaa vuosien 1947–49 etnistä puhdistusta, missä sionistiliike karkotti yli 700 000 palestiinalaista, tyhjensi yli 530 kylää ja tuhosi palestiinalaisen yhteiskunnan perustan. Kallner on Israelin parlamentin EU:n ja Israelin suhteiden komitean puheenjohtaja.
Israelin turvallisuusneuvoston entinen johtaja Giore Eiland on todennut, että Israelilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin ”tehdä Gazasta paikka, jossa on mahdoton asua väliaikaisesti tai pysyvästi”.
Israelin vanhin reserviläinen, 95-vuotias Ezra Yachin, kutsuttiin palvelukseen parantamaan sotilaiden moraalia heidän hyökätessään Gazaan. Hän on neuvonut seuraavasti:
”Olkaa voittoisia ja lopettakaa heidät älkääkä jättäkö ketään jäljelle. Pyyhkikää heidän muistonsa. Pyyhkikää heidät, heidän perheensä, äitinsä ja lapsensa. Nämä eläimet eivät saa enää elää.
[…]Jokaisen juutalaisen, jolla on ase, pitäisi mennä ja tappaa ne. Jos sinulla on arabi naapurina, älä odota, mene hänen kotiinsa ja ammu hänet.
[…]Haluamme hyökätä, ei niin kuin ennen, haluamme mennä sisään ja tuhota sen mikä on edessämme, ja tuhota talot, sitten ne niiden jälkeen. Kaikilla voimillamme, täydellinen tuho, menemme ja tuhoamme. Kuten näette, tulemme näkemään tapahtumia, joista emme ole koskaan uneksineet. Antaa heidän pudottaa pommeja niiden niskaan ja pyyhkiä ne pois. Kaikki profeettojen lähettämät ennustukset käyvät pian toteen.”
Yachin osallistui Palestiinan etniseen puhdistamiseen vuonna 1948 aseellisessa sionistijärjestössä Lehissä, joka oli tunnettu siviileihin kohdistuvasta väkivallasta. Israelin armeija on aiemmin nostanut hänet esille esimerkkinä Israelin politiikan jatkuvuudesta ja ”perinteiden säilyttämisestä”.
Neljäkymmentäviisi Israelin johtavaa rabbia on kirjoittanut pääministeri Netanjahulle, valtiojohdolle ja turvallisuuskoneiston johdolle osoitetun avoimen kirjeen, jossa he selittävät, että Israelilla on oikeus pommittaa sairaalaa Gazassa. Useat merkittävät kirjeen allekirjoittaneet rabbit ovat aiemmin julkaisseet uskonnollisen tekstin, jonka mukaan ”vihollisvauvojen” tappaminen on oikeutettua.
Rabbit tai armeijan propagandassaan käyttämät reserviläiset eivät tee päätöksiä armeijan toiminnasta, mutta he vaikuttavat siihen miten hyökkäystä toteuttavat suhtautuvat Gazan palestiinalaisiin.
Edellä on vain pieni otos kansanmurhaan yllyttävistä ja sitä oikeuttavista lausunnoista, joita tulee jatkuvasti lisää. Poliittisten päättäjien ja sotilasjohdon lisäksi myös muut yhteiskunnalliset kommentoijat ja kansalaisyhteiskunnan jäsenet antavat vastaavia lausuntoja, ja niitä pidetään normaaleina.
Osallisuus kansanmurhaan
Kansainvälisen oikeuden mukaan valtioilla on velvollisuus estää ja olla tukematta kansanmurhaa. Center for Constitutional Rights -järjestön raportissa käsitellään Israelin lisäksi Yhdysvaltojen osallisuutta.
Yhdysvaltojen hallitus on ollut jatkuvassa ja läheisessä yhteydessä Israelin hallitukseen, toimittanut sille hyökkäyksen aikana lisää aseita ja ammuksia käytettäväksi Gazassa, antanut sille diplomaattista tukea ja estänyt veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvostoa hyväksymästä päätöslauselmaa, joka olisi vaatinut humanitaarisia tulitaukoja. Yhdysvallat on myös tuen ilmaisuna siirtänyt sotajoukkojaan Lähi-itään.
On oireellista, että Suomi sitoo turvallisuuspolitiikkansa yhtä tiukemmin Yhdysvaltoihin ja solmii sopimusta, jolla se antaa alueitaan Yhdysvaltojen armeijan käyttöön juuri silloin, kun tuo armeija osallistuu kansanmurhaan. Suomen neuvotteleman puolustusyhteistyösopimuksen (DCA) nojalla Yhdysvallat voisi jatkossa viedä maassamme sijaitsevista varastoistaan aseita kansanmurhan tueksi ilman, että Suomi voisi puuttua asiaan tai tuoda vastuullisia oikeuden eteen.
Suomellakin on velvollisuus olla osallistumatta kansanmurhaan, estää sitä ja tuoda vastuullisia oikeuden eteen. Suomen hallitus ei kuitenkaan kannata edes tulitaukoa, vaan käytännössä tukee tappamisen jatkamista vetoamalla ”Israelin oikeuteen puolustaa itseään”. Israelin päättäjien tuomisesta oikeuden eteen esimerkiksi Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ei ole keskusteltu.
Suomen ja Israelin puolustusministeriö ovat vuonna 2013 allekirjoittaneet sopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa maiden aseteollisuutta lisäämällä yhteistyötä aseiden kehittämisessä, tuotannossa ja hankinnassa. Suomi on viime vuosina lisännyt asekauppoja Israelin kanssa. Suurin osa kaupoista on tuontia, mutta mukana on myös vientiä Israeliin.
Jos Suomesta kansanmurhan aikana viedään aseita Israelin armeijalle tai jos valtio maksaa asetuonnista yrityksille, jotka varustavat Israelin armeijaa, tai muuten tukee Israelin armeijan toimintakykyä, niin asiasta vastaavat henkilöt saattavat olla rikosoikeudellisessa vastuussa osallisuudesta kansanmurhaan. Riippumatta siitä onko näin, Israelin mittavia sotarikoksia toistuvasti tekevän armeijan tukeminen on esimerkki siitä, millainen painoarvo ihmisoikeuksilla ja kansainvälisellä oikeudella Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa oikeasti on.
Suomi tukee myös Israelin laitonta siirtokuntapolitiikkaa sallimalla tuonnin Israelin siirtokunnista, vaikka se on kansainvälisen oikeuden vastaista.
Eduskuntapuolueista vain Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat vaatineet tulitaukoa. SDP:n varapuheenjohtaja on vaatinut tulitaukoa, samalla kun eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on tukenut Israelin ”oikeutta puolustautua”, viitaten ilmeisesti Israelin hyökkäykseen Gazaan. Puheenjohtaja Antti Lindtman ei nähtävästi ole ottanut kantaa tulitaukoon.
Israelin toimet ja sen päättäjien lausunnot, kansainvälisten järjestöjen ja asiantuntijoiden arviot ja Gazan todellisuus vaatisivat aivan toisenlaista keskustelua ja erilaisia toimia kuin mitä Suomessa on nähty.
Kansanmurhaa pidetään usein rikoksista vakavimpana. Meneillään olevan Gazan tilanteen käsittely politiikassa ja tiedotusvälineissä valaisee sitä, miten siihen todella suhtaudutaan.
Teksti: Syksy Räsänen
Kirjoittaja on ICAHD Finlandin puheenjohtaja ja Sumud – Suomen Palestiina-verkoston varapuheenjohtaja. Hän on kirjoittanut kirjan Israelin apartheid. Osa tämän artikkelin tekstistä seuraa läheisesti kirjan tekstiä.
